Archives

JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHET TUOVAT MARTIKAISEN VANHOJA KAPPALEITA UUTEEN VALOON, EP ”KIERRÄTYSPISTE” JULKAISTAAN 29. TAMMIKUUTA

21.12.2015

MARTIKAINEN KIERTÄÄ KEVÄÄLLÄ SOOLONA SEKÄ LUOTETUT MIEHET-YHTYEENSÄ KANSSA

Jarkko Martikainen on ehtinyt julkaista YUP -vuosiensa jälkeen jo viisi sooloalbumia. Soolokeikkojen lisäksi Martikainen on kiertänyt lähes kaksi vuotta Luotetut miehet-yhtyeensä kanssa, josta on muovautunut nimensä veroinen kokoopano: ”Alkuvuodesta 2014 lähdimme Koirien taivas -kiertueelle. Yhtye oli nuori, vasta muutaman kuukauden ikäinen, ja siksi annoin sille nimeksi Luotetut miehet. Toivoin nimen toimivan enteellisesti, hyvää tehden. Ehkä taikauskosta oli apua, sillä nelikkomme juoksu tuntuu ajan kuluessa vain paranevan. Jo noista ensikeikoista saakka on kyselty, aiommeko tehdä livelevyn. Emme omaa mitään periaatteellista sellaista vastaan, joten kokeilimme idean toimivuutta, mutta ongelmat iskivät juuri taltiointipuolella. Hyvä soittaja ei aina ole paras mahdollinen organisaattori. Jossain vaiheessa ajatus livelevystä hiipui taka-alalle ja unohtui”, Martikainen kertoo.

 

Sittemmin palasin miettimään, mikä on tekemisessämme oleellisinta: sekö, että kappaleet äänitettäisiin nimenomaan keikoilla vaiko itse versiot, jotka yhtye on joistain ikääntyneemmistä lauluistani tehnyt? Päädyin jälkimmäiseen ja tulevalla levyllä kuullaan neljä uudelleensovitusta. Ja jos tätä kokonaisuutta kuuntelee pienessä nousuhumalassa hyvin lujaa ja huutaa laulujen taukopaikoissa, tämä käy myös liveäänitteestä. Tärkeintä on kuitenkin se, että näissä versioissa Luotetut miehet pystyvät tekemään jo kerran jossain muodossa julkaistuista lauluista hieman verevämpiä, saaden ne kuulostamaan enemmän siltä mitä ne jo trubaduurimuodoissaan olivat”, Martikainen toteaa.

kierrätyspiste

  1. Yhdessä, yhtenä
  2. Muovailuvahaa
  3. Missä kotini on?
  4. Toivo

 

Jarkko Martikaisen soolokeikat:

 

08.01.2016 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma

09.01.2016 YKSITYISTILAISUUS

15.01.2016 TEATTERI VANHA JUKO, Lahti

16.01.2016 YKSITYISTILAISUUS

22.01.2016 VIHREÄ TALO, Riihimäki

31.01.2016 MÄNTSÄLÄN KIRKKO / POP-MESSU, Mäntsälä

 

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet Kevätjäällä 2016 -kiertue:

 

04.02.2016 45-SPECIAL, Oulu

05.02.2016 LUTAKKO, Jyväskylä

06.02.2016 KERUBI, Joensuu

12.02.2016 SELLOSALI, Espoo

13.02.2016 SUISTO-KLUBI, Hämeenlinna

20.02.2016 KLUBI, Tampere

26.02.2016 KLUBI, Turku

27.02.2016 HENRYS PUB, Kuopio

03.03.2016 TAVASTIA-KLUBI, Helsinki

04.03.2016 HOUSE OF ROCK, Kouvola

05.03.2016 ROCK BAR MONTTU, Pori

 

Kokoonpano:

Jarkko Martikainen – laulu, kitarat

Anssi Salminen – kitarat, taustalaulu

Luis Herrero – basso, taustalaulu

Ema Hurskainen – rummut, taustalaulu

 

Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fi

Facebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen

Musiikkivideot: www.youtube.com/user/JMartikainenVEVO

Spotify: open.spotify.com/artist/466GWVoauVVD15fGVapVKv

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Liina Rislakki, Sony Music

Email. Liina.rislakki@sonymusic.com

Puh. 0207-421 531

 

Keikat:

Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

 

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

 

Jakelu:

Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHET JOULUISISSA TUNNELMISSA SINGLELLÄ ”JOLLEN PÄÄSE JOULUKSI KOTIIN”

1.12.2014

Jarkko MartikainenJollen pääse jouluksi kotiin (YouTube)Vuoden alussa ”Koirien taivas”-nimisen albumin julkaissut Jarkko Martikainen on kiertänyt lähes vuoden päivät kiertuetta varten kasatun Luotetut miehet-yhtyeensä kanssa. Ajan kuluessa Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet ovat löytäneet pysyvämmän muodon ja kokoonpano julkaisee nyt tulevana perjantaina 28. marraskuuta ensimmäisen yhteisen levytyksensä, joulusinglen ”Jollen pääse jouluksi kotiin”.”Olen tehnyt joulua sivuavia lauluja ennenkin. Joulu on aikana ja aiheena innostava jo pelkän ristiriitaisuutensa vuoksi. Edes lyhyt jakso, jolloin kaikilla pitäisi olla rauha maassa, hyvä tahto ja yltäkylläisyyttä, synnyttää monenlaisia lauluja, kun tavoite on jo ajatuksena mahdoton,” pohtii Martikainen.”’Jollen pääse jouluksi kotiin’ oli jäänyt odottamaan oikeaa aikaansa: lauluja tehdessä niihin yrittää suhtautua mahdollisimman keskittyneesti ja saatuaan laulut valmiiksi ne pyrkii unohtamaan, jotta uudet ideat saisivat tarvittavan tilan alitajunnassa kasvaakseen ja täsmentyäkseen. Tämän laulun aika koitti nyt, kun aattoon on jäljellä kolme ja puoli viikkoa. Aika oli oikea myös siksi että tahdoin levyttää jotain Luotettujen miesten kanssa, joista on muotoutunut monessa mielessä hieno yhteisö. ’Jollen pääse jouluksi kotiin’ ei ehkä ole perinteisin mahdollinen joululaulu siitä syystä etten tahdo tehdä päivitettyä ’Rekiretkeä’. Suhtautumiseni jouluun on hieman kahtalainen, mutta ihmisyyttä yritän ymmärtää aivan vilpittömästi,” Martikainen toteaa.”Jollen pääse jouluksi kotiin” julkaistaan perjantaina 28. marraskuuta digitaalisesti sekä streamaus-palveluissa. Julkaisupäivänä Martikainen haluaa muistaa yleisöään tarjoamalla kappaleen lahjaksi kaikille halukkaille kotisivujensa kautta. ”Kulunut vuosi on musisoinnin osalta ollut yksi parhaista. Siitä on kiittäminen etenkin Luotettuja miehiä ja Koirien taivaan tuottanutta Samae Koskista.Kaikkein tärkein suhde on kuitenkin se, joka muodostuu musiikintekijöiden ja vastaanottajien välille. Joskus side on pitävämpi ja kestää pienen iäisyyden, toisinaan kaikki loppuu nopeammin, mutta yhteys on kuitenkin saavutettu, eikä sen arvoa himmennä mikään. Niinpä annamme kuulijoillemme lahjan: singlen voi ladata FLAC -tasoisena tiedostona itselleen kotisivuilta www.jarkkomartikainen.fi. Hyvää joulua kaikille, kotiin pääseville ja kauemmaskin jääville!”.Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fiFacebook: www.facebook.com/jarkkomartikainenMusiikkivideot: www.youtube.com/user/JMartikainenVEVOSpotify: open.spotify.com/artist/466GWVoauVVD15fGVapVKv Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:Liina Rislakki, Sony MusicEmail. Liina.rislakki@sonymusic.comPuh. 0207-421 531Keikat:Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908Levy-yhtiö:Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756Jakelu:Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

JARKKO MARTIKAISELTA UUSI VIDEO JA SYYSKIERTUE

18.8.2014

Jarkko Martikainen julkaisi tammikuussa viidennen soololevynsä Koirien taivas (Sakara Records), joka nousi heti ensimmäisellä julkaisuviikollaan virallisen albumilistan kakkossijalle. Samana viikonloppuna käynnistyi myös kiertue uuden Luotetut miehet -yhtyeen kanssa, jossa soittaa Ema Hurskainen (rummut, basso, taustalaulu), Anssi Salminen (kitarat, mandoliini, viulu, taustalaulu) ja Luis Herrero (basso, haitari, taustalaulu).

Nyt kokoonpano on jälleen lähdössä kiertueelle, joka starttaa Pohjois-Suomesta ja jatkuu Kainuun kautta aina Mäntsälään asti. Luvassa on monipuolinen musiikkikattaus Martikaisen pitkältä ja menestyksekkäältä uralta. ”Tarkoituksena on soittaa musiikkia kaikilta viideltä levyltäni, muutamia YUP –aikojen lauluja ja varmaan joitain erikoisuuksia myös. Tällä hetkellä reservissä on kolmisenkymmentä biisiä, mutta viidenkymmenen valikkoon pyritään”, Martikainen kertoo ”Jouluksi kotiin…” -nimetystä kiertueesta.

Tänään julkaistiin myös uusi musiikkivideo ”Ei toivotut laulut”, jossa esiintyy Martikaisen lisäksi myös Luotetut miehet. ”Video on vanhan kaverini (kävimme taidelukiota Savonlinnassa ja soitimmekin hetkisen samassa Keinuva lahna -nimisessä yhtyeessä) Jukka Mantereen visio. Vaikka lauluntekijä kuljeskeleekin videossa erilaisilla reuna-alueilla – teollisuushallien kupeissa ja elementtitalojen katveissa – niin silti jäljestä jää ainakin itselleni positiivinen jälkimaku. Se johtunee varmaankin hyvästä seurasta: kuvauspäivänä nauratti usein, vaikka olikin vielä melko kylmä alkukesän päivä. Sekin on hyvä, että yhtyeemme pääsi näkyville ja että ohjaaja pääsi kokeilemaan helikopterikameraa. Kaikki voittivat!”, myhäilee Martikainen tyytyväisenä.

”Jouluksi kotiin…” –kiertue:

16. 10. to Oulu, 45 special

17. 10. pe Raahe, Flirt

18. 10. la Kajaani, Rock house Kulma

24. 10. pe Kouvola, House of rock

25. 10. la Salo, Hometown

31. 10. pe Helsinki, LeBonk

1. 11. la Kuopio, Henry´s pub

7. 11. pe Tampere, Yo –talo

8. 11. la Mäntsälä, Coto

Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fi

Facebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen

Musiikkivideot: www.youtube.com/user/JMartikainenVEVO

Spotify: open.spotify.com/artist/466GWVoauVVD15fGVapVKv

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Liina Rislakki, Sony Music

Email. Liina.rislakki@sonymusic.com

Puh. 0207-421 531

 

Keikat:

Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

 

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

 

Jakelu:

Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

 

JARKKO MARTIKAINEN JULKAISEE ALBUMIN KOIRIEN TAIVAS 17. TAMMIKUUTA

4.12.2013

Kiertue alkaa samana päivänä Tampereelta

Tämä vaikea elämä -lyriikkavideo

Koirien taivas, Jarkko Martikaisen viides levy, julkaistaan 17. 1. 2014. Samana päivänä käynnistyy kiertue, jossa lauluntekijää säestää Luotetuiksi miehiksi ristitty yhtye. Soolouransa keikat Martikainen on yleensä soittanut yksin, mutta nyt on aika venyttää myös liveilmaisun rajoja. ”Koirien taivasta tehdessämme käytettiin monenlaisia tapoja sovittaa ja soittaa laulut, aina kappaleen mukaan. Nyt kun keikat tehdään neljällä miehellä, tulee mukaan myös lisää melskaamista ja kierteitä. Voidaan rakennella hyvinkin hartaita hetkiä ja sitten vaikka paukuttaa ilmat pihalle. Hyvin hauskaa”, miettii Jarkko.

Koirien taivasta tehtiin pitkällä aikajänteellä. Martikainen ja tuottaja Samae Koskinen sovittivat lauluja yhdessä rumpali Ema Hurskaisen kanssa kuukausia ennen kuin levytys alkoi. ”Laulujen perusluonteet etsittiin kolmeen mieheen, mikä oli hyvä tapa koetella niiden ylle parhaita sovitusasuja. Kun alkoi uskoa että nyt ovat perusasiat kunnossa, oli lisäyksien tekeminen yksinkertaisempaa: ikään kuin tiedettiin, mikä sopii ja mikä ei. Aikataulullisesti oli jotain hankaluuksia, kun muun muassa viulistimestari Pekka Kuusiston kalenterista ei löytynyt levytystilaa aivan noin vain, mutta sellainen on tavallaan normaalia.”

Alun alkaen Martikainen pyysi Koskista basistiksi, koska oli nähnyt miehen Röyhkän ja Mattilan yhtyeessä ja pitänyt kuulemastaan, mutta varsinainen levyn tuotanto taipuikin kahden kaupaksi. ”Halusin etsiä osaan lauluista tietynlaista kerroksellisuutta. Tuntui siltä että harmonisempina ne tavallaan edustaisivat voimakkaammin sitä, mitä jo demoina olivat. Näin epäselviä lauluntekijän päämäärät joskus ovat. Mutta Samae ymmärsi, mitä ajoin takaa, ja niinpä levystä tuli yhdistelmä minun laulujani, päämääriäni ja hänen kykyjään sovittajana, soittajana ja työkaverina.”

Koirien taivaan teemat vaihtelevat nimikappaleen hulvattomuudesta Kesäloma kellarissa –laulun haikeuteen. Musiikillisesti levy on Martikaisen julkaisuista perinteikkäin. ”Varmaan sen tunnistaa rock –musiikiksi, tai miksi sitä nyt tahtookaan kutsua, koska valtaosassa lauluja on se puolipyhä kolminaisuus kitara, basso ja rummut, joiden päälle rakennellaan muuta. Tuntui vain oikealta tehdä nyt näin. Jotenkin ajattelen tämän uuden trilogian aluksi, mutta nyt kyse ei ole niinkään sanoituksellisista teemoista, vaan bändisoinneista: minne saakka sellaisen trilogian voisi viedä? Mutta se on varmaan vuoden 2015 asia.”

Katso tänään julkaistun singlen, Tämä vaikea elämä, lyriikkavideo täältä: http://www.youtube.com/watch?v=5F-_WXajkWg
Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet ovat:
Jarkko Martikainen – laulu, kitarat
Anssi Salminen – kitarat, viulu, mandoliini, laulu
Luis Herrero – basso, harmonikka, laulu
Ema Hurskainen – rummut, perkussiot, laulu

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet kiertueella:

17.01. Tampere, Klubi
18.01. Turku, Klubi
24.01. Lahti, Rytmiklubi
25.01. Jyväskylä, Lutakko
30.01. Riihimäki, Vihreä Talo (soolo)
06.02. Kuopio, Henry´s Pub
07.02. Lappeenranta, Totem
08.02. Joensuu, Kerubi
14.02. Helsinki, Tavastia-klubi
21.02. Kouvola, Rytmikatti
22.02. Mikkeli, Naisvuoritalo
28.02. Vaasa, Doo-Bop Club (soolo)
07.03. Pori, Kulttuurikulma
28.03. Hämeenlinna, Suisto-klubi
29.03. Espoo, Sellosali
04.04. Kajaani, Rock House Kulma (soolo)
05.04. Oulu, Nuclear Nighclub (soolo)
10.04. Helsinki, Bar Loose (soolo)
11.04. Hyvinkää, Jalostamo (soolo)
12.04. Turku, Bar Kuka (soolo)
17.04. Lahti, Möysän baari
26.04. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fi
Facebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki, Sony Music
Email. Liina.rislakki@sonymusic.com
Puh. 0207-421 531

Keikat:
Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

JARKKO MARTIKAINEN JULKAISEE UUDEN ALBUMIN ALKUVUODESTA, LEVYN ON TUOTTANUT SAMAE KOSKINEN

30.9.2013

Pidän tästä paikasta

Pidän tästä paikasta

ENSIMMÄINEN SINGLE, PIDÄN TÄSTÄ PAIKASTA, JULKAISTAAN 4. LOKAKUUTAOnhan kuitenkin aina lopultaaika hienoa olla elossa,nousta ylös ja sanoa:pidän teistä japidän tästä paikasta. Suomalaisen laululyriikan vaikuttaja ja mestari Jarkko Martikainen on työstänyt uutta, tammikuussa julkaistavaa albumiaan Koirien taivas kuluneen vuoden yhdessä muusikko Samae Koskisen kanssa. Martikaisen edellisestä sooloalbumista, Usko, on kulunut pari vuotta. Sitä edelsivät albumit Mierolainen (2004), Rakkaus (2006) ja Toivo (2009). ”Väitetään, että muutos saapuu seitsemän vuoden sykleissä. En tiedä, uskoako sellaisiin tai edes tähtien oikeisiin asemiin, mutta seitsemän vuotta Rakkauden julkaisemisen jälkeen olen tosiaankin jollain tavalla palannut niihin maisemiin, joista tutkimusmatkoilleni lähdin”, kertoo Martikainen. Tuleva albumi on tehty tiiviissä yhteistyössä Samae Koskisen kanssa, joka vastaa myös albumin tuotannosta. ”Etsin musiikkia, joka joko liennyttäisi tekstien surullisimpia tuntoja tai saisi duurin soimaan vielä ilakoivammassa sävyssä. Niinpä levylle valikoituja lauluja tutkittiin tarkkaan, jotta selviäisi, mitä mikin laulu tarvitsee ja – mikä tärkeintä – mitä se ei varmasti tarvitse. Toinen pääarkkitehti noissa pyrkimyksissä oli Samae Koskinen, jonka idearikkautta, musikanttiutta ja pitkämielisyyttä arvostan aina vain”, Martikainen kuvailee. Samaen lisäksi ydinryhmään kuuluu Eläkeläisten riveistä tuttu rumpali Ema Hurskainen. Solistisia vierailuja levyllä tekevät myös pianisti Joonas Kasurinen, trumpetisti Miikka Saarinen, viulisti Pekka Kuusisto ja taustalaulaja Henna-Kaisa Ranta. Koirien taivas-albumia Martikainen kuvailee seuraavasti: ”Tälle levylle halusin koostaa viisi singleä, kääntöpuolineen, niin että tuo yhdelle cd:lle koostettu singlenippu kertoisi yksilöitään laajemman tarinan. Kokonaisuuden nimi on Koirien taivas. Se, mistä siinä on kysymys, on asia jota en halua selittää, mutta sen verran lauletusta aineksesta sentään että nuo teemat ovat minulle joko tärkeitä, ohittamattomia tai molempia. Pääotsakkeena jokaiselle on joko itse eletty, kyllin onnistuneesti sivusta seurattu tai sitten vain taiten kuviteltu ja onnistuneesti valehdeltu tarina. En ole kaihtanut niin kutsuttuja vaikeitakaan aiheita, mutta jos ja kun laulan sellaisista, pyrin tekemään sen tällä kertaa mahdollisimman värikkäin melodioin. ” Esimakua tulevalta albumilta antaa radiosingle Pidän tästä paikasta, joka julkaistaan 4. lokakuuta. ”Viidennen levyni ensimmäinen single ’Pidän tästä paikasta’ on kirjoissani melko konstailematon laulu, jollaisia on syntynyt viimeisen parin vuoden aikana luontevasti. Se on tärkeää, tuo pakottomuus.Myös ytimekkyyteen olen pyrkinyt: jos asian voi sanoa kolmessa minuutissa viiden tai kuuden sijasta, valitsen kiteytyneemmän version. Kappale sopii käyntikortiksi levylle myös senkin takia että se summaa yhden oleellisen väittämän levyn kokonaisajatuksesta”, Martikainen kuvailee. Jarkko Martikainen on kulttuurialan moniosaaja. Hänet tunnetaan YUP:n keulakuvana, sooloartistina, kuvittajana, dokumentaristina, tuottajana, kirjailijana ja kolumnistina. Hän on julkaissut neljä sooloalbumia, Mierolainen (2004), Rakkaus (2006), Toivo (2009) ja Usko (2011).Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fiFacebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:Liina Rislakki, Sony MusicEmail. Liina.rislakki@sonymusic.comPuh. 0207-421 531 Keikat: Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908 Levy-yhtiö:Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756 Jakelu: Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

Sakara Records täyttää kymmenen vuotta – bändit juhlakeikoille

12.12.2012

sakararecordsjuliste_smallSyntymäpäivää juhlistetaan kahden keikan verran Helsingissä ja Tampereella maaliskuussa. Lavalla nähdään mm. Mokoma, Stam1na ja Rytmihäiriö.Suomalaisen metallimusiikin pienin ja komein sanansaattaja Sakara Records juhlii 10-vuotista taivaltaan maaliskuussa 2013. Synttäreitä juhlitaan Helsingin Tavastiaklubilla 15.3. ja Tampereen Pakkahuoneella 16.3. Lavalle nousevat Sakaran perustajayhtye Mokoma, Stam1na, Rytmihäiriö, Jarkko Martikainen sekä tämän hetken lahjakkain nuori demoyhtye Nerve End.Yhtiön aiemmillta Sakara Tour –keikoilla on nähty monenmoisia sekakokoonpanoja. Yllätyksiä on taatusti luvassa tälläkin kertaa. Mokoma aikoo muistella vuosikymmentä esittämällä kappaleita joka ikiseltä Sakara-julkaisultaan. ”Olemme ehtineet julkaista Sakaralla melkoisen määrän musiikkia: albumeita, ep-levyjä, dvd:n sekä akustisen kokoelman. Setin rakentamisesta tulee haastava mutta nostalgisen lämmin puhde”, Mokoman kitaristi ja Sakara toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kertoo.”10 vuotta on vierähtänyt hetkessä ja herkeämättä eteenpäin katsoen. Nyt on tullut sopiva hetki kiittää rakkaita Sakara-veljiä ja kuulijoitamme ikimuistoisesta yhteisestä matkasta, joka toivottavasti jatkuu samalla sykkeellä myös synttäreiden jälkeen”, Saikkonen jatkaa.Mokoma-yhtyeen jäsenet perustivat Sakara Recordsin vuonna 2003 oman musiikkinsa julkaisukanavaksi saatuaan lähtöpassit monikansalliselta EMIltä. Bändin ensimmäiset Sakara-julkaisut Kurimus sekä Tämän maailman ruhtinaan hovi nousivat Mokoman kaupallisiksi läpimurtolevyiksi.Menestyksen myötä Sakara kiinnitti ensimmäisen ulkopuolisen artistin, lemiläisen Stam1nan. Vuonna 2005 julkaistu Stam1na-debyytti vei yhtyeen kertarysäyksellä metallidiggarien sydämiin. Sekä Mokoma että Stam1na ovat sittemmin keränneet lukuisia kultalevyjä, listojen kärkisijoja, Emma-ehdokkuuksia ja –palkintoja.”Muistan kun kaveri soitti Mokoman Takatalven. Olivat kuulema itse julkaisseet musiikkinsa. Aluksi biisi huvitti, se oli jotenkin niin osuva ja tarpeellinen. Paria vuotta myöhemmin huvitti seurata, miten ihmiset sekosivat Kadonneet kolme sanaa -kappaleesta. Nyt huvittaa katsoa Suomen hevikenttää ylipäätään, kaikkia maastosortseja ja wristbandeja, miten paljon Sakaran aikaansaannokset merkitsevätkään. Vittu, miun pohkeessa on tatuoituna Rytmihäiriön spurgugrammi ja olen ohjannut YUP:lle musiikkivideon… What the hell happened!”, kertoo Stam1nan laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen.Tämän vuoden Sakara-saavutuksia olivat mm. Stam1nan ensimmäinen platinalevyViimeinen Atlantis –albumista sekä Emma-ehdokkuudet; Stam1na on ehdolla Vuoden yhtyeeksi sekä Yleisöäänestyksessä ja helmikuussa julkaistu Nocebo Vuoden Metallialbumiksi. Mokoma sai kaksi Emma-ehdokkuutta; 180 Astetta kisaa myös Vuoden Metallialbumi –tittelistä sekä albumin kansitaide Vuoden levynkansi-kategoriassa.Muita Sakara Recordsin artisteja ovat olleet mm. Rytmihäiriö, Diablo, YUP, Jarkko Martikainen, Teräsbetoni, FM2000 ja Black Bile. Musiikkialan ammattilaiset äänestivät Sakara Recordsin Vuoden Indie-yhtiöksi Industry Awards –gaaloissa 2010 ja 2011.Sakaran 10-vuotisjuhlakonserttien ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina 14. joulukuuta 2012.Pe 15.3.2013, Helsinki, Tavastia ja SemifinalLiput: ennakko € 30 / ovelta € 33K-18Ennakko: www.tiketti.fiLa 16.3.2013, Tampere, Pakkahuone ja KlubiLiput: ennakko € 29 / ovelta € 32K-18Ennakko: www.tiketti.fiIltojen ohjelma:MOKOMASTAM1NARYTMIHÄIRIÖJARKKO MARTIKAINENNERVE END+ VP & PH DJ-set feat. DJ KOVIShttp://sakararecords.com/Tiedustelut, haastattelut, kyselyt:Katja Vauhkonen / Sony Music, puh. 020 421 500, katja.vauhkonen@sonymusic.comMokoma & Jarkko Martikainen / keikkamyynti:Hannu Korhonen / Dex Viihde, puh. 0440 647 908, hannu.korhonen@dexviihde.fiStam1na & Rytmihäiriö / keikkamyynti:Ari Koskinen / Fullsteam, puh. 0400 808 952, ari@fullsteam.fiNerve End / yhteys + keikkamyynti:contact@nerveend.com

Jarkko Martikainen uskoo Sakaraan

22.2.2011

Jarkko Martikaisen seuraava sooloalbumi Usko julkaistaan 13.4.

Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen on solminut levytyssopimuksen Mokoma-yhtyeen perustaman Sakara Recordsin kanssa.

Yhteistyön ensimmäinen hedelmä on 13.4. ilmestyvä Usko-albumi, joka täydentää Rakkaus (2006) ja Toivo (2009) -albumeiden aloittaman trilogian. Kaikkiaan Usko on Martikaisen neljäs sooloalbumi; YUP-yhtyeen keulahahmona tunnetuksi tullut Martikainen debytoi omillaan vuonna 2004 Mierolainen-levyllä. Martikaisen ja Sakaran polut yhtyivät ensimmäisen kerran, kun Sakara kiinnitti YUP:n vuonna 2008, ja nyt yhteinen taival jatkuu Martikaisen soolotuotannon parissa.

— Levy-yhtiön ja lauluntekijän onnistuneen yhteistyön luominen ei ole aivan helppoa, ja siksi valinta tulee tehdä harkiten. Olen nyt tehnyt omani, ja olen iloinen siitä, että Sakaran miehet uskovat niin minuun kuin etenkin musiikillisiin tekemisiini, kommentoi usean levy-yhtiön kanssa urallaan työskennellyt Martikainen.

Sakara Records on tullut tunnetuksi nimenomaan metallin julkaisijana, ja akustisempaan ilmaisuun mieltyneen Martikaisen kiinnittäminen onkin selvä askel uuteen suuntaan. Repertuaarin laajentaminen kevyempään ilmaisuun ei kuitenkaan yhtiötä huoleta.

— Metallin parissa tarjonta on tällä haavaa niin geneeristä, että on mielekkäämpää julkaista pieteetillä tehtyä kiinnostavaa musiikkia kuin pitää genrerajoista kiinni, linjaa Sakaran Marko Annala.

Myös muut Sakaralaiset ovat innoissaan rajojen avaamisesta.

— Martikaisen kaltainen karismaattinen hahmo ja soitinarsenaaliltaan ilahduttavan poikkeava Äänioikeus on livenä kokemisen arvoinen yhdistelmä, olkoonkin, että tuplabasareita saisi olla hieman enemmän, komppaa Sakaran johtajistoon kuuluva Kuisma Aalto.

Usko-levyä ja sitä seuraavia keikkoja varten kasattuun Äänioikeus-ensembleen kuuluvat viulisti Sanna Salmenkallio, puhallintaiteilija Pepa Päivinen, kontrabasisti Hannu Rantanen, sellisti Riikka Lampinen ja lyömäsoittaja Sami Koskela. Orkesterin kokoajana ja johtajana toimii Usko-albumin sovituksista ja tuotannosta vastannut kitaristi Vellu Halkosalmi. Äänioikeuden muusikot ovat aiemmin vaikuttaneet mm. UMOn, Riku Niemi Orchestran, Helsingin kaupunginorkesterin, Edward Vesala Sound & Furyn, Värttinän ja Sielun Veljien riveissä. Virtuoosimainen kokoonpano mahdollisti levyn äänittämisen livenä, ja lopputuloksena on Martikaisen itsensä mukaan hänen uransa monipuolisin ja haastavin sooloalbumi.

www.jarkkomartikainen.fi
www.sakararecords.com

Lisätiedot ja haastattelut: Janne Airo, 050-3450777 (janne.airo(ät)gmail.com)

Promopyynnöt: Maria Salovaara / Playground Music BAM Oy (maria(ät)playgroundmusic.com)