Category Archives: Kaikki bändit

METALLIYHTYE MOKOMAN 11. ALBUMI ILMESTYY 21. HELMIKUUTA 2020

13.12.2019


Kuuntele tänään julkaistu ensimmäinen single Syyttävä sormi tästä 

Kevään klubikiertue starttaa 28. helmikuuta Kouvolasta 


Suomalainen metallisuuruus Mokoma julkaisee 21. helmikuuta 2020 uuden Ihmissokkelo-nimeä kantavan albumin. Levy on yhtyeelle jo yhdestoista. Albumin ensimmäinen maistiainen on tänään ilmestynyt tuplajulkaisu; digisinkulta löytyy kaksi kappaletta; Syyttävä sormi sekä bonusraita Laske hiljaa mielessä sataan

Katso Syyttävä sormi -musiikkivideo tästä.

Levyn ensimmäiseksi maistiaiseksi Syyttävä sormi on kaikesta rajuudestaan huolimatta puhdistava. Sen perään sopii hästäkit blessed, lifeisgood, nevergiveup ja videoon jopa bff, mutta aivan yhtä hyvin siihen sopii risuaidaton keskisormen näyttely joka ilmansuuntaan. Syyttävä sormi poikki #riksraks”, kuvailee laulaja Marko Annala.

Levy on Mokoman yhdestoista, ja se ilmestyy monien ihmetykseksi vain alle kaksi vuotta edeltäjänsä Hengen pitimet jälkeen. Eniten kiivas julkaisutahti ihmetyttää yhtyettä itseään.

Markolta alkoi jouluna syntyä uusia biisejä solkenaan ja vaikka emme olleet kukaan vielä edes vaivautuneet uhraamaan ajatustakaan uuden levyn tekemiseen, havaitsimme Markon biisit hyviksi, emmekä halunneet kahvata nokkamieheltämme vauhtia pois”, toteaa Mokoman kitaristi ja levy-yhtiö Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

Markon sävellysinto tarttui loppuyhtyeeseen ja pian Mokoma huomasikin viettävänsä aikaa treenikämpillä pitkän esityslistan kanssa. Jälleen kerran oli syytä varata studio ja alkaa tosissaan pohtimaan levytyshistorian saattamista neljännelle vuosikymmenelle. Ihmissokkelon tuotantotiimi on pysynyt samana kuin edeltäjiensä Hengen pitimet (2018) ja Elävien kirjoihin (2015). Jotain perin uuttakin levyn tekotavassa silti on. Ihmissokkeloa sanoittaessaan Marko Annala ajautui siihen myrskyn silmään, jota hän väisteli jo levyillä Kuoleman laulukunnaat ja Elävien kirjoihin. 

Olen aiemmin ajatellut, että myrskyn silmässä ei ole sanoja. Tein erolevyn, kun olin jo löytänyt uuden rakkauden ja kirjoitin masennuksesta, kun olin jo tervehtynyt. Nyt päästin itseni vajoamaan syvyyksiin ja annoin alitajunnan puhua”, kertoo yhtyeen karismaattinen solisti Marko Annala 

Mokoma julkaisi myös tänään kevään 2020 kiertuepäivät. Sokkelon kivitys 2020 –kiertue starttaa 28. helmikuuta Kouvolasta ja jatkuu aina huhtikuulle saakka. Liput keikoille ovat myynnissä nyt.


Sokkelon kivitys 2020 -kiertue

28.02. KOUVOLA, House of Rock
29.02. HELSINKI, Tavastia-klubi
06.03. VAASA, WS Arena
07.03. NIVALA, Tuiskula
14.03. TURKU, Apollo Live Club
20.03. KOKKOLA, Calle Nightclub
21.03. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
27.03. TAMPERE, Pakkahuone
03.04. OULU, Zemppi Areena Kempele
04.04. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
09.04. LAHTI, Finlandia-klubi
10.04. JOENSUU, Kerubi
11.04. KUOPIO, Henry´s Pub
12.04. HAMINA, Wanha Työski

Metalliyhtye Diablo tekee paluun

13.7.2015

Hartaasti odotettu kuudes albumi Silvër Horizon ilmestyy 18. syyskuuta

Metalliyhtye Diablo julkaisee uuden albumin seitsemän vuoden tauon jälkeen. 18. syyskuuta julkaistava Silvër Horizon on Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevan bändin kuudes albumi.

”Levyn konsepti on repäisty tieteiskirjallisuudesta. Tarkemmin v.1956 julkaistusta runoelmamuotoisesta tieteiskertomuksesta nimeltään Aniara, mihin ”Silver Horizon” löyhästi pohjautuu. Kaikki kappaleet on sävelletty ja sanoitettu levylle suoraan määrättyyn järjestykseen, joten savotta ei ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Draaman kaarta kun joutuu miettimään myös musiikin dynamiikan kautta”, laulaja-kitaristi Rainer Nygård kuvailee.

Diablon ensimmäiset neljä levyä julkaistiin legendaarisen Poko Recordsin toimesta. Kultalevyrajoja hätyytellyt viides albumi Icaros (2008) oli ensimmäinen Sakara Records -yhteistyö, jonka tiimoilta bändi teki myös 40 keikan Euroopan kiertueen Children of Bodomin ja Cannibal Corpsen kanssa. Icaroksen jälkeen bändi jatkoi uuden materiaalin työstämistä aktiivisesti, mutta moninaisten sattumusten takia uutta musiikkia kuullaan vasta seitsemän vuoden odotuksen jälkeen. Nyt albumi on lähes tulkoon valmis ja kansi julkistettu.

”Luotan tulevaan materiaaliin kuin Neuvostoliittoon. Bändin sisäinen kemiakin toimii kuin elokuvissa ikään. Tunteet on kyllä pinnassa! Ei tarvitse markkinamiesten häpeillen lähteä tätä myymään. Uskomatonta, että ollaan nyt tässä ja mikä parasta yhdessä kannattajien kanssa!”, Nygård tunnelmoi.

Diablo teki näyttävän paluun keikkalavoille kesäkuussa soittamalla loppuunmyydyllä Vastavirta-klubilla Tampereella sekä juhannuksen pääesiintyjänä Nummirockissa. Syksyn kiertue starttaa Radio Rock-risteilyltä 19. syyskuuta ja jatkuu aina vuoden loppuun saakka.

”No Sleep ’til Horizon!” -syyskimara 2015

19.09. Radiorock Risteily, Helsinki
25.09. Hullupullo, Vaasa
26.09. Jalotuska, Oulu
16.10. Tavastia-klubi, Helsinki
17.10. Finlandia-klubi, Sibeliustalo, Lahti
30.10. Ravintola Kerubi, Joensuu
31.10. Bar Q Live, Imatra
06.11. Klubi, Turku
13.11. House of Rock, Kouvola
14.11. Lutakko, Jyväskylä
20.11. Klubi, Tampere
04.12. Ravintola VooDoo, Äänekoski
05.12. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
18.12. Henry’s Pub, Kuopio
19.12. Nosturi, Helsinki

http://www.diabloperkele.com/
https://www.facebook.com/diablobandofficial

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:
Tiina Vuorinen / RedBerg Agency , tiina.vuorinen@redberg.fi , puh. +358 (0) 400 460472

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland

MOKOMAN UUSI SINGLE ILMESTYI TÄNÄÄN

16.1.2015

Yhtyeen kymmenes albumi Elävien kirjoihin ilmestyy 6. helmikuuta

Metalliyhtye Mokoma julkaisee uransa kymmenennen studioalbuminsa, Elävien kirjoihin, 6. helmikuuta.  Tänään on julkaistu levyn ensimmäinen single, Sinne missä aamu sarastaa. Katso tuore musiikkivideo täältä:

Sinne missä aamu sarastaa-single

Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=2-XPvK0NHDQ
Spotifyssä: http://spoti.fi/1x8C2Ri
iTunesissa: http://bit.ly/1BzXmnU

Laulaja Marko Annala oli viime syksynä Pohjan kylässä sanoittamassa albumia, jonka lyyriseksi teemaksi valikoitui masennus ja mielen hyvinvointi. Singlen syntyä Marko avaa seuraavasti: ”Olin viime syksyllä kaksi viikkoa Pohjan kylässä mökillä sanoittamassa EK:ta. Se on kohtuullisen pitkä aika olla yksin ja tonkia omaa sisustaan, etenkin kun aihe oli näin raskas, ja jouduinkin välillä suorastaan pakokauhun valtaan muistellessa edeltävää kahta vuotta. Yksi yö jäi nukkumatta, sillä pelotti omat ajatukset niin paljon että uskalsin sulkea silmät vasta aamulla kun oli valoisaa. Tämän yön jälkimainingeissa syntyi Sinne missä aamu sarastaan teksti.”

Elävien kirjoihin -albumi äänitettiin Hämeenlinnassa Sound Supreme -studioilla Janne Saksan johdolla, ja sen miksasi Jens Bogren maineikkaalla Fascination Street -studiolla Ruotsissa. Bogrenin soundia kuullaan mm. Opethin, Arch Enemyn ja Kreatorin levyillä.

Yhtyeen Kunnon musaa 2015 -kiertue starttaa Radio Rock-risteilyltä 31. tammikuuta. Levyn virallinen julkaisukeikka on Helsingin Tavastiaklubilla 6. helmikuuta. Mokoma esintyy julkaisuviikonloppuna 7. helmikuuta Oulun Jäähallissa. Radio Cityn kanssa yhteistyössä järjestetyssä tapahtumassa esiintyy myös Stam1na, Turmion Kätilöt sekä Apina. Katso kaikki keikat täältä: http://www.mokoma.com/keikat/

Mokoman  yhdeksästä pitkäsoitosta kolme (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekäMokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 110 000 kappaletta.

Elävien kirjoihin julkaistaan 6. helmikuuta Suomessa. Albumi ilmestyy myös Japanissa Sony Musicin kautta 10. helmikuuta.

Kunnon musaa 2015 -kiertue

la 31.01. Radio Rock-risteily, Helsinki
pe 06.02. Helsinki, Tavastia
la 07.02. Oulu, Energia-Areena
pe 06.03. Pori, Bar Kino
la 07.03. Turku, Klubi
pe 13.03. Tampere, Yo-talo
la 14.03. Old Cock, Lappeenranta
pe 20.03. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
pe 27.03. Jyväskylä, Lutakko
la 28.03. Kuopio, Kuopio-halli

www.mokoma.com

www.facebook.com/mokomamusic

http://instagram.com/mokomaofficial

 

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 591


Keikat:

Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908


Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

MOKOMALTA UUSI ALBUMI HELMIKUUSSA

9.12.2014

Yhtyeen kymmenes albumi Elävien kirjoihin ilmestyy 6. helmikuuta 2015

Kevään keikat julki 

Kansi: Elävien kirjoihinMetalliyhtye Mokoma julkaisee uransa kymmenennen studioalbuminsa alkuvuodesta. Elävien kirjoihin ilmestyy 6. helmikuuta. Albumi äänitettiin Hämeenlinnassa Sound Supreme -studioilla Janne Saksan johdolla, ja sen miksaa Jens Bogren maineikkaalla Fascination Street -studiolla Ruotsissa. Bogrenin soundia kuullaan mm. Opethin, Arch Enemyn ja Kreatorin levyillä.

Yhtye julkisti tänään myös kevään keikkansa; Kunnon musaa 2015 -kiertue starttaa Radio Rock-risteilyltä 31. tammikuuta. Levyn virallinen julkaisukeikka on Helsingin Tavastiaklubilla 6. helmikuuta. Katso kaikki keikat täältä: http://www.mokoma.com/keikat/

Elävien kirjoihin -albumin ennakkotilaajille on luvassa mukava jouluyllätys: Levykauppa ÄX:n kautta ennakkotilanneet saavat jouluna jo ensimmäiset maistiaiset albumin materiaalista sähköpostiinsa.

Mokoman  yhdeksästä pitkäsoitosta kolme (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 110 000 kappaletta.

Kunnon musaa 2015 -kiertue

la 31.01. Radio Rock-risteily, Helsinki

pe 06.02. Helsinki, Tavastia

la 07.02. Oulu, Energia-Areena

pe 06.03. Pori, Bar Kino

la 07.03. Turku, Klubi

pe 13.03. Tampere, Yo-talo

pe 20.03. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

pe 27.03. Jyväskylä, Lutakko

la 28.03. Kuopio, Kuopio-halli

www.mokoma.comwww.facebook.com/mokomamusic

http://instagram.com/mokomaofficial

Haastattelut:Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 591

Keikat:Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

Levy-yhtiö:Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756Jakelu:Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

OULULAINEN APINA YHDISTÄÄ RÄPIN JA METALLIN

5.12.2014

Bändi kiinnitetty Sakara Recordsille, debyyttialbumi ilmestyy keväällä 2015

Kuuntele ensimmäinen single Kohu

”Apina ei hiihdä perässä, Apina avaa latua.”

Apina © Sami JämsénRäppiä ja metallia yhdistelevä Apina julkaisi tänään debyyttialbuminsa ensimmäisen singlen, Kohu. Katso kappaleen musiikkivideo tästä: (hyperlinkki) Yhtyeen debyyttialbumi Infektiko ilmestyy keväällä 2015.

Oululainen Apina perustettiin vuonna 2010. Omalaatuinen räpin ja metallin yhdistelmä herätti kiinnostusta heti yhtyeen alkutaipaleella ja huolella tehdyt demot toivat maininnat mm. Soundin ja Infernon kuukauden demobändinä. Apina kiinnitettiin Sakara Recordsille syksyllä 2014, kun yhtye oli jo aloittanut työstämään debyyttilevyään.

Apinan kaltaista orkesteria ei ole toista. Jätkät saavat kaksi toisilleen näennäisesti vierasta musatyyliä lyömään sopuisasti kättä ja lopputulos on häkellyttävän luontevan kuuloinen. Apina on selvästi sinut esittämänsä asian kanssa”, kommentoi Sakara Recordsin Marko Annala.

Groovaavien komppien, puhelaulun ja alavirekitaroiden hallitessa Apinan sointia, olisi helppoa niputtaa yhtye 90-luvun aikalaisten Kornin ja Rage Against The Machinen jälkeläiseksi. Vaikka nämäkään yhtyeet eivät ole bändille vieraita, hipaistaisiin tässä vain osaa totuutta; Apinan oma ääni muotoutuu vahvasta sävelmateriaalista, isoista riffeistä ja kyvystä yhdistää suomiräpin keinovalikoima metalliin tavalla, jota ei ole ennen kuultu. Apina ei hiihdä perässä, Apina avaa latua.

Bändin kappaleet kiinnittyvät voimakkaasti ympäröivään yhteiskuntaan. Jo nimi Apina ottaa kantaa ihmisen taantumiseen evoluution polulla. Voimakkaan poliittisuuden sijaan yhtye pyrkii nostamaan esiin epäkohtia ja kuvaamaan hämärään jääviä, synkkiäkin näkökulmia.

Debyyttialbumi Infektiko julkaistaan keväällä 2015.

Haastattelut:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat: 

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:  

Sony Music Finland

STAM1NA SOITTAA PROVINSSISSA NELJÄ ERIKOISKEIKKAA

2.12.2014
Stam1na tekee Provinssissa suomalaista musiikkihistoriaa: lemiläinen metalliyhtye esiintyy festivaalin jokaisena neljänä päivänä soittaen neljä albumikokonaisuutta.
Provinssissa kuullaan Stam1nan albumit ”Stam1na” (2005), ”Uudet kymmenen käskyä” (2006), ”Viimeinen Atlantis” (2010) ja ”SLK” (2014). Keikkapaikat festivaalialueella on valittu bändin uran kehityskaaren mukaisesti, joten Stam1nan nimetöntä esikoislevyä juhlistetaan Provinssin pikkulavalla, ja yhtyeen suosion kasvun myötä siirrytään vähitellen kohti päälavaa. Albumit soitetaan kannesta kanteen alkuperäisessä biisijärjestyksessä, ja encoreissa on luvassa valikoituja kappaleita yhtyeen muilta levyiltä. Yhtään Stam1na-biisiä ei kuulla Provinssi-viikonlopun aikana useammin kuin kerran.
Bändin tosifaneille on tarjolla muutakin erikoisherkkua. Provinssin leirintäalueelle rakennetaan erillinen Camp Stam1na, missä järjestetään pitkin festivaaliviikkoa Stam1na-aiheisia kilpailuja, fanitapaamisia ja muita aktiviteetteja. Stam1na 4 päivää -paketin ostaneet henkilöt saavat myös bändin logolla koristellun festivaalirannekkeen.
”Nousemme Provinssissa uramme uuteen huippupisteeseen. Ironisesti olemme samalla syvemmässä kusessa kuin koskaan. Show’t sisältävät kiellettyjä biisejä – biisejä, joita on piiloteltu hattuhyllyn perukoilla lähemmäs 10 vuotta. Ilmassa väreilee formaldehydi. Vaan totta kai Provinssi on juuri se taho joka uskaltaa tällaisen historiallisen haudastamanaamisen järjestää! Seinäjoella, perkele, nähdään!”, Stam1nan Hyrde kommentoi.
JOULULIPUT JA STAM1NA-PAKETIT NYT MYYNNISSÄ
Provinssin ennakkomyynti jatkuu ennätysvauhdissa, ja early bird -liput loppuivat kesken. Nyt Tiketissä ja Lippupisteessä on myynnissä Provinssin neljän päivän joululippuja sekä premium-lippuja, joita on saatavissa 31.12.2014 saakka. Myös Stam1na 4 päivää -paketit ovat nyt myynnissä.
Provinssin joululippu (4 päivää, ei ikärajaa, myynnissä 2.-31.12.2014)
Alk. 145 EUR
Provinssin premium-joululippu (4 päivää, K-18, myynnissä 2.-31.12.2014)
Alk. 195 EUR
Stam1nan 4 päivää -paketit (K-18, sis. 4 päivän Provissilippu, leirintäaluepaikka Camp Stam1nassa, Stam1na-ranneke, pääsy kaikkiin Stam1na-aiheisiin oheistapahtumiin ja muita myöhemmin ilmoitettavia etuja) Alk. 235 EUR
Stam1nan promokuvia: www.provinssi.fi/press
Provinssin festivaalijohtaja:
Sami Rumpunen (0400-407777, sami@provinssi.fi)
Tiedotus:
Johannes Kinnunen (041-5336211, tiedotus@provinssi.fi)
Stam1nan haastattelupyynnöt:
Sony Music / Katja Vauhkonen (0207-421591, katja.vauhkonen@sonymusic.com)

JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHET JOULUISISSA TUNNELMISSA SINGLELLÄ ”JOLLEN PÄÄSE JOULUKSI KOTIIN”

1.12.2014

Jarkko MartikainenJollen pääse jouluksi kotiin (YouTube)Vuoden alussa ”Koirien taivas”-nimisen albumin julkaissut Jarkko Martikainen on kiertänyt lähes vuoden päivät kiertuetta varten kasatun Luotetut miehet-yhtyeensä kanssa. Ajan kuluessa Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet ovat löytäneet pysyvämmän muodon ja kokoonpano julkaisee nyt tulevana perjantaina 28. marraskuuta ensimmäisen yhteisen levytyksensä, joulusinglen ”Jollen pääse jouluksi kotiin”.”Olen tehnyt joulua sivuavia lauluja ennenkin. Joulu on aikana ja aiheena innostava jo pelkän ristiriitaisuutensa vuoksi. Edes lyhyt jakso, jolloin kaikilla pitäisi olla rauha maassa, hyvä tahto ja yltäkylläisyyttä, synnyttää monenlaisia lauluja, kun tavoite on jo ajatuksena mahdoton,” pohtii Martikainen.”’Jollen pääse jouluksi kotiin’ oli jäänyt odottamaan oikeaa aikaansa: lauluja tehdessä niihin yrittää suhtautua mahdollisimman keskittyneesti ja saatuaan laulut valmiiksi ne pyrkii unohtamaan, jotta uudet ideat saisivat tarvittavan tilan alitajunnassa kasvaakseen ja täsmentyäkseen. Tämän laulun aika koitti nyt, kun aattoon on jäljellä kolme ja puoli viikkoa. Aika oli oikea myös siksi että tahdoin levyttää jotain Luotettujen miesten kanssa, joista on muotoutunut monessa mielessä hieno yhteisö. ’Jollen pääse jouluksi kotiin’ ei ehkä ole perinteisin mahdollinen joululaulu siitä syystä etten tahdo tehdä päivitettyä ’Rekiretkeä’. Suhtautumiseni jouluun on hieman kahtalainen, mutta ihmisyyttä yritän ymmärtää aivan vilpittömästi,” Martikainen toteaa.”Jollen pääse jouluksi kotiin” julkaistaan perjantaina 28. marraskuuta digitaalisesti sekä streamaus-palveluissa. Julkaisupäivänä Martikainen haluaa muistaa yleisöään tarjoamalla kappaleen lahjaksi kaikille halukkaille kotisivujensa kautta. ”Kulunut vuosi on musisoinnin osalta ollut yksi parhaista. Siitä on kiittäminen etenkin Luotettuja miehiä ja Koirien taivaan tuottanutta Samae Koskista.Kaikkein tärkein suhde on kuitenkin se, joka muodostuu musiikintekijöiden ja vastaanottajien välille. Joskus side on pitävämpi ja kestää pienen iäisyyden, toisinaan kaikki loppuu nopeammin, mutta yhteys on kuitenkin saavutettu, eikä sen arvoa himmennä mikään. Niinpä annamme kuulijoillemme lahjan: singlen voi ladata FLAC -tasoisena tiedostona itselleen kotisivuilta www.jarkkomartikainen.fi. Hyvää joulua kaikille, kotiin pääseville ja kauemmaskin jääville!”.Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fiFacebook: www.facebook.com/jarkkomartikainenMusiikkivideot: www.youtube.com/user/JMartikainenVEVOSpotify: open.spotify.com/artist/466GWVoauVVD15fGVapVKv Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:Liina Rislakki, Sony MusicEmail. Liina.rislakki@sonymusic.comPuh. 0207-421 531Keikat:Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908Levy-yhtiö:Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756Jakelu:Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

STAM1NALTA ILMESTYI TÄNÄÄN UUSI SINGLE

26.9.2014

SLK-albumi ilmestyi tänään Keski-Euroopassa

Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisi tänään uuden singlen, Vapaa on sana. Kappale tehtiin jo SLK-albumin levytyssessiossa syksyllä 2013.

” Tämä on harvoja kertoja, kun bändi julkaisee ”irtobiisin”. Niitä kun ei yksinkertaisesti ole ikinä äänitetty liikoja. Itse koen, että tämä täydentää SLK-albumin kokonaisuutena, toimii konjunktiona, nasauttaa umpeen arkun. Nyt on puhdas pöytä tuleville kattauksille” kertoo kappaleen sävellyksestä ja sanoituksesta vastaava Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

Stam1nan SLK-albumi ilmestyy tänään 26. syyskuuta Euroopassa Odyssey Music Networkin kautta.  SLK julkaistiin elokuun alussa myös Japanissa. Yhtye lähtee lämmittelemään kotimaista Insomnium-yhtyettä Euroopan kiertueelle reilun kuukauden päästä. Lokakuun 30. päivä Saksasta starttaava  Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014-kiertue käsittää kaiken kaikkiaan 18 keikkaa. Kaikki keikat on nähtävissä täällä: http://www.stam1na.com/keikat/

Stam1na julkaisi kuudennen albuminsa, SLK:n, helmikuussa. Albumi myi hetkessä Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta. Albumi ilmestyi tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut  Janne Saksa ja miksauksesta vastasi tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere). SLK -albumilla vierailee mm. Turmion Kätilöistä tuttu Spektaakkeli sekä legendaarinen rautalankakitaristi Esa Pulliainen.

”Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014”

special guests: FLESHGOD APOCALYPSE, STAM1NA

30.10. (D) DARMSTADT / Steinbruch Theater, http://steinbruch-theater.com/

31.10. (D) LINDAU   / Club Vaudeville, http://www.vaudeville.de/

01.11. (NL) UDEN / De Pul, http://www.depul-uden.nl/

02.11. (D) BOCHUM / Matrix, http://www.matrix-bochum.de/

03.11. (CH) PRATTELN / Z7, http://www.z-7.ch/

04.11. (D) NÜRNBERG / Hirsch,      http://www.der-hirsch.de/

05.11. (F) PARIS  / Divan Du Monde , http://www.divandumonde.com/

06.11. (UK) BIRMINGHAM / Oobleck , https://www.facebook.com/theoobleck

07.11. (UK) LONDON / Underworld, http://www.theunderworldcamden.co.uk/

08.11. (B) VOSSELAAR / Biebob, http://www.biebob.be/

09.11. (D) HAMBURG / Gruenspan, http://www.gruenspan.de/

10.11. (D) BERLIN / Columbia Club, http://c-club-berlin.de/

11.11. (D) MUNICH / Feierwerk     http://feierwerk.de/

12.11. (A) VIENNA    / Szene, http://www.szenewien.com/

13.11. (PL) KRACOW / Lizard King, http://www.lizardking-krakow.pl/

14.11. (PL) WROCLAW / Od Zmierzchu do Switu, http://www.odzmierzchudoswitu.pl/

15.11. (CZ) PRAGUE / Rock Cafe    http://www.rockcafe.cz/

16.11. (D) COLOGNE / Essigfabrik, http://www.essig-fabrik.de/

Vapaa on sana

iTunes: http://bit.ly/YfJHSo
Spotify: http://spoti.fi/1mwFgyn 

YouTube: http://www.youtube.com/watch?v=5VF2WK_r3-I

www.stam1na.com

www.facebook.com/stam1naOfficial

http://instagram.com/lemin_stam1na

 Haastattelut:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:

Sony Music Finland

JARKKO MARTIKAISELTA UUSI VIDEO JA SYYSKIERTUE

18.8.2014

Jarkko Martikainen julkaisi tammikuussa viidennen soololevynsä Koirien taivas (Sakara Records), joka nousi heti ensimmäisellä julkaisuviikollaan virallisen albumilistan kakkossijalle. Samana viikonloppuna käynnistyi myös kiertue uuden Luotetut miehet -yhtyeen kanssa, jossa soittaa Ema Hurskainen (rummut, basso, taustalaulu), Anssi Salminen (kitarat, mandoliini, viulu, taustalaulu) ja Luis Herrero (basso, haitari, taustalaulu).

Nyt kokoonpano on jälleen lähdössä kiertueelle, joka starttaa Pohjois-Suomesta ja jatkuu Kainuun kautta aina Mäntsälään asti. Luvassa on monipuolinen musiikkikattaus Martikaisen pitkältä ja menestyksekkäältä uralta. ”Tarkoituksena on soittaa musiikkia kaikilta viideltä levyltäni, muutamia YUP –aikojen lauluja ja varmaan joitain erikoisuuksia myös. Tällä hetkellä reservissä on kolmisenkymmentä biisiä, mutta viidenkymmenen valikkoon pyritään”, Martikainen kertoo ”Jouluksi kotiin…” -nimetystä kiertueesta.

Tänään julkaistiin myös uusi musiikkivideo ”Ei toivotut laulut”, jossa esiintyy Martikaisen lisäksi myös Luotetut miehet. ”Video on vanhan kaverini (kävimme taidelukiota Savonlinnassa ja soitimmekin hetkisen samassa Keinuva lahna -nimisessä yhtyeessä) Jukka Mantereen visio. Vaikka lauluntekijä kuljeskeleekin videossa erilaisilla reuna-alueilla – teollisuushallien kupeissa ja elementtitalojen katveissa – niin silti jäljestä jää ainakin itselleni positiivinen jälkimaku. Se johtunee varmaankin hyvästä seurasta: kuvauspäivänä nauratti usein, vaikka olikin vielä melko kylmä alkukesän päivä. Sekin on hyvä, että yhtyeemme pääsi näkyville ja että ohjaaja pääsi kokeilemaan helikopterikameraa. Kaikki voittivat!”, myhäilee Martikainen tyytyväisenä.

”Jouluksi kotiin…” –kiertue:

16. 10. to Oulu, 45 special

17. 10. pe Raahe, Flirt

18. 10. la Kajaani, Rock house Kulma

24. 10. pe Kouvola, House of rock

25. 10. la Salo, Hometown

31. 10. pe Helsinki, LeBonk

1. 11. la Kuopio, Henry´s pub

7. 11. pe Tampere, Yo –talo

8. 11. la Mäntsälä, Coto

Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fi

Facebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen

Musiikkivideot: www.youtube.com/user/JMartikainenVEVO

Spotify: open.spotify.com/artist/466GWVoauVVD15fGVapVKv

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Liina Rislakki, Sony Music

Email. Liina.rislakki@sonymusic.com

Puh. 0207-421 531

 

Keikat:

Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

 

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

 

Jakelu:

Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

 

STAM1NAN SLK JULKAISTAAN JAPANISSA JA EUROOPASSA

10.7.2014

Japanissa julkaisijana Sony Music, Euroopassa Odyssey Music Network

Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisee SLK-albuminsa Japanissa sekä Euroopassa. Japanin Sony Music julkaisee SLK:n 5. elokuuta ja Euroopassa SLK ilmestyy 26. syyskuuta Odyssey Music Networkin kautta.

Luulen kypsyneemme sopivaan ikään lähteäksemme kunnolla reissuun. Täysi-ikä bändipassissa on nyt tosiasia. Aiempien euroopan ja jenkkilöiden otsikointien lisäksi Japani on myös kuviossa mukana. Tarkoittannee siis, että tuleva Saksan ja sen lähimaiden rundaus voisi päättyä Itä-Aasiaan. Mie tykkään ajatuksesta”, kommentoi Stam1nan Antti Hyyrynen.

Stam1na esiintyi Japanissa Loud & Metal Attack –tapahtumassa toukokuussa yhdessä mm. Amorphiksen ja Von Hertzen Brothersin kanssa. Tapahtuma esitteli suomalaista musiikkia ja järjestettiin yhteistyössä Music Finlandin kanssa.

Yhtye lähtee lämmittelemään kotimaista Insomnium-yhtyettä Euroopan kiertueelle tulevana syksynä. Lokakuun 30. päivä Saksasta starttaava  Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014-kiertue käsittää kaiken kaikkiaan 18 keikkaa. Ennen syksyn Euroopan kiertuetta Stam1na jatkaa vielä loppukesän tien päällä; Rodeo Hell 2014-kiertue jatkuu viikonloppuna Korian Pioneerifestivaalien kautta Joensuun Ilosaarirockiin. Kaikki keikat on nähtävissä täällä: http://www.stam1na.com/keikat/

Stam1na julkaisi kuudennen albuminsa, SLK:n, helmikuussa. Albumi myi hetkessä Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta. Albumi ilmestyi tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut  Janne Saksa ja miksauksesta vastasi tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere). SLK -albumilla vierailee mm. Turmion Kätilöistä tuttu Spektaakkeli sekä legendaarinen rautalankakitaristi Esa Pulliainen.

Rodeo Hell 2014 -kiertue

11.7. Pioneerifestivaali, Koria

12.7 Ilosaarirock, Joensuu

17.7. Tammerfest, Tampere

18.7. Sotkamon Syke, Vuokatti

19.7. Rakuuna Rock, Lappeenranta

25.7. Kuopio Rockcock, Kuopio

26.7. Qstock, Oulu

8.8. Porispere, Pori

9.8. Jurassic Rock, Mikkeli

”Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014”

special guests: FLESHGOD APOCALYPSE, STAM1NA

30.10. (D) DARMSTADT / Steinbruch Theater, http://steinbruch-theater.com/

31.10. (D) LINDAU   / Club Vaudeville, http://www.vaudeville.de/

01.11. (NL) UDEN / De Pul, http://www.depul-uden.nl/

02.11. (D) BOCHUM / Matrix, http://www.matrix-bochum.de/

03.11. (CH) PRATTELN / Z7, http://www.z-7.ch/

04.11. (D) NÜRNBERG / Hirsch,      http://www.der-hirsch.de/

05.11. (F) PARIS  / Divan Du Monde , http://www.divandumonde.com/

06.11. (UK) BIRMINGHAM / Oobleck , https://www.facebook.com/theoobleck

07.11. (UK) LONDON / Underworld, http://www.theunderworldcamden.co.uk/

08.11. (B) VOSSELAAR / Biebob, http://www.biebob.be/

09.11. (D) HAMBURG / Gruenspan, http://www.gruenspan.de/

10.11. (D) BERLIN / Columbia Club, http://c-club-berlin.de/

11.11. (D) MUNICH / Feierwerk     http://feierwerk.de/

12.11. (A) VIENNA    / Szene, http://www.szenewien.com/

13.11. (PL) KRACOW / Lizard King, http://www.lizardking-krakow.pl/

14.11. (PL) WROCLAW / Od Zmierzchu do Switu, http://www.odzmierzchudoswitu.pl/

15.11. (CZ) PRAGUE / Rock Cafe    http://www.rockcafe.cz/

16.11. (D) COLOGNE / Essigfabrik, http://www.essig-fabrik.de/

 

www.stam1na.com

www.facebook.com/stam1naOfficial

http://instagram.com/lemin_stam1na

 

Haastattelut:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

 

Keikat:

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

 

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

 

Jakelu:  

Sony Music Finland