Author Archives: sakararecords

Mokoman yhdeksäs on nimeltään 180 astetta

20.8.2012

Odotettu albumi ilmestyy 19. lokakuuta. “Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012” –kiertueen keikat julki.

Metalliyhtye Mokoma on saanut äänitettyä yhdeksännen pitkäsoittonsa valmiiksi. Albumi on nimeltään 180 astetta ja se julkaistaan 19. lokakuuta. Uuden albumin tiimoilta Mokoma lähtee klubikiertueelle; ”Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012” –kiertue starttaa albumin julkaisupäivänä Lahden Finlandia-klubilta. Kaikki keikat on nähtävissä osoitteessa www.mokoma.com/keikat

”Koskaan aiemmin ei levyntekeminen ole ollut näin intensiivistä. Kappaleet syntyivät lyhyen ajan sisällä, viimeisimmät vasta viikkoa ennen nauhoituksia. Treenikämpälle ehdittiin harvakseltaan, mutta siellä oltiinkin sitten pitkiä päiviä kerrallaan eikä taukoja juuri tunnettu. Ideoita ja garageband-projekteja sinkosi treenien välillä puhelinmuistion ja mailboxin täydeltä. Lopulta studiossa olimme niin uutuudenkiiltävien ideoiden kanssa, että päätimme luottaa intuitioon ja tehdä jokaisesta kappaleesta oman näköisensä itsenäinen sävelteos. Tälle levylle voi todellakin antaa tuoreustakuun, edes minä en tiedä millainen tästä on tulossa”, kertoo Mokoman laulaja Marko Annala.
Yhdeksännen albumin äänitysprosessi poikkesi aiemmista; 180 astetta –albumi äänitettiin kahdessa eri osassa ja kahdessa eri kerroksessa Hollolan Petrax-studiolla. Yläkerrokseen rakennetussa B-studiossa äänityksistä vastasi Kimmo Koskinen ja varsinaisen studion puolella rec-nappulaa painoi Mokoman luottomiehenä tunnettu Miitri Aaltonen. Ensimmäinen studiosessio oli kesäkuun alussa ja toinen elokuun puolivälissä. Albumin tuotti Aaltonen yhdessä yhtyeen kanssa.
Mokoma julkaisi viime syksynä akustisen albumin Varjopuoli, jonka myötä yhtye teki myös täysin akustisen klubikiertueen. Yhtyeen kahdeksasta pitkäsoitosta kolme (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin) on myynyt kultaa. Kyseiset albumit saavuttivat myös virallisen albumilistan ykköspaikat heti julkaisunsa jälkeen. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 80 000 kappaletta.

“Kerran vielä pojat ja sitten vielä pari kertaa 2012” –kiertue:

19.10. Lahti, Finlandia-klubi
26.10. Oulu, Teatria
27.10. Kajaani, Balls
02.11. Turku, Caribia Metal Halloween
03.11. Helsinki, Tavastia-klubi
09.11. Hämeenlinna, Sirkus
10.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
16.11. Joensuu, Kerubi
17.11. Jyväskylä, Lutakko
23.11. Pori, Bar Kino
24.11. Harjavalta, Night Factory
30.11. Lappeenranta, Wiltsu
01.12. Helsinki, Nosturi
07.12. Kouvola, House of Rock
08.12. Mikkeli, Stoppari
14.12. Tampere, Klubi
15.12. Rauma, Bar Hovi

www.mokoma.com

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 020742 1591

Keikat:
Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland, www.sonymusic.fi

Stam1nalle levytyssopimus Amerikasta

8.5.2012

”Kyseessä on tämän hetken kiinnostavin metalliyhtye” – Jason Bieler

Amerikkalainen Bieler Bros. Records on solminut levytyssopimuksen kotimaisen metalliyhtye Stam1nan kanssa. Yhtyeen viides studioalbumi Nocebo julkaistaan USAssa ja Kanadassa 17. heinäkuuta.

”Stam1nassa kiteytyy kaikki se, mitä Bieler Bros. on etsinyt uusissa sainauksissaan; se on musiikillisesti hurja ja melodioiltaan suorastaan nerokas. Stam1na on tämän hetken kiinnostavin metalliyhtye sekä yksi kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista metallin vientituotteista”, hehkuttaa levy-yhtiön toinen perustajajäsen Jason Bieler.

Yhtye itse on uudesta yhteistyöstä luonnollisesti innoissaan. ”Viime aikoina on tullut yliteltyä rajoja ja välillä tuntuu, että otettu askel on pidempi kuin arvaakaan. Toivottavasti tällä kertaa loikkaus Lemiltä Amerikkaan olisi pitkäkestoinen ja hyvänlaatuinen”, toivoo Antti Hyyrynen.

Stam1na julkaisi viidennen pitkäsoittonsa Suomessa 8. helmikuuta. Nocebon toinen single, Puolikas ihminen, taltioitiin myös videon muotoon; musiikkivideolla nähdään Stam1nan laulaja-kitaristi Hyyrysen lisäksi Pahuus-elokuvasta tuttu Linda Zilliacus. Pahuus oli Oscar-ehdokkaana vuonna 2003. Katso video täältä!
Stam1na starttaa lähes koko Suomen kattavan kesäkiertueensa ”Takki auki ilman housuja 2012” 25. toukokuuta Leppävirran Liekkirockista. Yhtye nähdään lähes kaikilla Suomen suurimmilla festivaaleilla, mm. Provinssirockissa, Ruisrockissa sekä Ilosaarirockissa.

Takki auki ilman housuja 2012” -kesäkiertue
Pe 25.5. Liekkirock, Leppävirta
La 9.6. Kivenlahtirock, Espoo
La 16.6. Provinssirock, Seinäjoki
To 21.6. Himos Festival, Jämsä
Pe 22.6. Nummirock, Kauhajoki
La 30.6. Jalkosalmirock, Lemi
La 7.7. Ruisrock, Turku
To 12.7. Tammerfest, Tampere
Pe 13.7. Ilosaarirock, Joensuu
La 14.7. Pioneerifestivaali, Koria
Pe 20.7. Wanaja Festival, Hämeenlinna
La 21.7. Saimaa Open Air, Lappeenranta
Pe 27.7. Kuopio Rock Cock, Kuopio
La 28.7. Qstock, Oulu
Pe 3.8. Myötätuulirock, Vantaa
La 4.8. Porispere, Pori
Pe 10.8. Simerock, Rovaniemi
La 11.8. Jurassicrock, Mikkeli

Promokuvia: http://www.sakararecords.com/pressi_stam1na.php

www.stam1na.com

Puolikas ihminen iTunesissa.

Puolikas ihminen Spotifyssä.

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 558

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Stam1nan viides albumi myi kultaa

9.2.2012

Nocebo ylitti 10 000 myydyn kappaleen rajan heti julkaisun jälkeen.

”Joku väitti, että uusi musiikki vanhenee kuin maito. Mie uskon, että se riippuu ihan lehmästä.” – Hyrde
Stam1na julkaisi viidennen pitkäsoittonsa keskiviikkona 8. helmikuuta. Nocebo myi heti julkaisunsa jälkeen kultalevyyn oikeuttavan määrän, 10 000 kappaletta. Albumi oli myös Levykauppa Äxän historian parhaiten myynyt albumi yhden päivän aikana. Ensimmäisen singlen Valtiaan uudet vaateet musiikkivideo sai kolmessa vuorokaudessa noin 60 000 katsojakertaa You Tubessa. Video on katsottavissa täältä.

Kultalevyt jaetaan yhtyeelle Helsingin Finnish Metal Expossa 18. helmikuuta, jossa Stam1na aikoo myös soittaa koko Nocebo –albumin kokonaisuudessaan läpi livenä ensimmäistä kertaa.

Stam1nan Antti ”Hyrde” Hyyrynen on kultalevy-uutisesta varsin mielissään. ”Myö ollaan bändinä linkkuveitsimäisessä kiitoskumarruspositiossa. Fanit ja uudetkin levynostajat ansaitsevat märkiä kielisuudelmia ympäri kehoa. Myö oltiin jo Helsingin Levykauppa Äxän yleisökokoontumisen väkimäärästä aivan ällikälle mäiskättyjä. Joku väitti, että uusi musiikki vanhenee kuin maito. Mie uskon, että se riippuu ihan lehmästä. Stam1nan tapauksessa levyjen myynnin kannattavuus saa meiän utareet pumppaamaan luomuviiniä! Kun porukalla lypsetään elukkaa, on talkoohengessä helppo nähdä hommalla väkevän pitkää tulevaisuuttakin. Hyvä Suomi, hyvä maatalous!”

Nocebon ovat ehtineet jo arvioida Helsingin Sanomien Nyt-liite sekä musiikkilehti Soundi. Molemmat lehdet antoivat levylle neljä tähteä viidestä. Soundi ylisti albumia paremmaksi kuin edellinen arvostelu- ja myyntimenestys Viimeinen Atlantis oli.
”Joe Barresin valvovan silmän alla Stam1na on luonut uransa yhtenäisimmän kokonaisuuden, jossa tunnusomaiset vanhat elementit ovat hioutuneet entistä kirkkaammiksi. Nocebo pistää piirun paremmaksi siitä mihin Viimeinen Atlantis jäi. Jokainen soitin ja jokainen sointu ovat löytäneet paikkansa Nocebolla.” Juha Leveelä, Soundi 2/12

Stam1nan kevään keikat starttaavat kansainvälisiltä vesiltä 11. helmikuuta, kun Baltic Princessillä järjestettävä Radio Rock -risteily seilaa kohti naapurimaamme Viron satamaa. Keikkoja bändi tekee kevään kiertueen tiimoilta aina huhtikuun loppuun saakka. Yli 20 keikkaa sisältävällä kiertueellaan Stam1na esiintyy muun muassa Finnish Metal Expon lauantain pääesiintyjänä. Tampereen Pakkahuoneella yhtyeen erikoisvieraana nähdään Eläkeläiset ja Jyväskylän Lutakon kahdella keikalla Rytmihäiriö.

IRTI ARJESTA -KIERTUE
La 11.2.2012 Baltic Princess, Radio Rock Risteily
Pe 17.2.2012 Mikkeli, Vaakuna Night
La 18.2.2012 Helsinki, Kaapelitehdas, Finnish Metal Expo
To 23.2.2012 Pori, Bar Kino
Pe 24.2.2012 Turku, Klubi
La 25.2.2012 Salo, Rockin´ Hood
To 01.3.2012 Kuopio, Henry’s Pub
Pe 02.3.2012 Oulu, Club Teatria
La 03.3.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ke 07.3.2012 Kotka, Amarillo
To 08.3.2012 Savonlinna, Happytime
Pe 09.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
La 10.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
Pe 16.3.2012 Tampere, Pakkahuone +erikoisvieras: Eläkeläiset
La 17.3.2012 Vaasa, Royal Night
Pe 23.3.2012 Joensuu, Kerubi
La 24.3.2012 Joensuu, Kerubi
Pe 30.3.2012 Forssa, Bar 54
La 31.3.2012 Lahti, Finlandia Klubi
Pe 13.4.2012 Lappeenranta, Ilona
La 14.4.2012 Äänekoski, Pub Markus
Pe 20.4.2012 Rauma, Bar Hovi
La 21.4.2012 Kouvola, House Of Rock
Pe 27.4.2012 Hämeenlinna, Sirkus
Pe 25.5.2012 Leppävirta, Tulenliekki, Liekkirock

Lisäyksiä tulossa myöhemmin.

Stam1nan viides on nimeltään Nocebo

15.11.2011

Albumi julkaistaan 8. helmikuuta

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na julkaisee viidennen pitkäsoittonsa 8. helmikuuta. Nocebo –nimeä kantavan albumin tuotti amerikkalainen huipputuottaja Joe Barresi. Materiaalia uudelta albumilta on kuultavissa ensimmäisen kerran vasta julkaisupäivänä, 8. helmikuuta.

”Nocebo on placebon paha kaksoisveli. Levyllä rinnastetaan keinotekoisuuteen tähtäävä lääke- ja rockteollisuus, sopivasti samoihin aikoihin kun tuli nyt tämä valelääkärikohukin. Ikuista nuoruutta emme elä me muusikotkaan, vaikka kuinka leikittäisiin lääkäreitä ja poppamiehiä”, kertoo laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen. ”Rock-soppaa sekoittaa tällä levyllä myös eräs vieraileva sanoittaja. On mahtavaa tulkita nyt myös toisen ihmisen aivoja”.

Stam1na julkisti pari viikkoa sitten ensi vuoden kevätkiertueensa. Keikat starttaavat kansainvälisiltä vesiltä 11. helmikuuta, kun Baltic Princessillä järjestettävä Radio Rock -risteily seilaa kohti naapurimaamme Viron satamaa. Keikkoja bändi tekee kevään kiertueen tiimoilta aina huhtikuun loppuun saakka. Yli 20 keikkaa sisältävällä kiertueellaan Stam1na esiintyy muun muassa Finnish Metal Expon lauantain pääesiintyjänä. Tampereen Pakkahuoneella yhtyeen erikoisvieraana nähdään Eläkeläiset ja Jyväskylän Lutakon kahdella keikalla Rytmihäiriö.

Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi, Uudet Kymmenen Käskyä (2006), myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi, Raja, nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008 ja rikkoi myös kultalevyrajan. Stam1nan edellinen albumi, Viimeinen Atlantis, ilmestyi vuoden 2010 helmikuussa. Albumi palkittiin tämän vuoden Emma Gaalassa vuoden metallialbumina, ja bändi pokkasi gaalassa myös vuoden yhtye –palkinnon. Viimeinen Atlantis on myynyt jo lähes platinalevyyn oikeuttavan määrän, 20 000 kappaletta.

Nocebo:
Pirunpaska
Valtian uudet vaateet
Tavastia palamaan!
Puolikas ihminen
Aivohalvaus
Rabies
Lepositeet
Nomad
Ei encorea
Arveton on arvoton

IRTI ARJESTA -KIERTUE
La 11.2.2012 Baltic Princess, Radio Rock Risteily
Pe 17.2.2012 Mikkeli, Vaakuna Night
La 18.2.2012 Helsinki, Kaapelitehdas, Finnish Metal Expo
To 23.2.2012 Pori, Bar Kino
Pe 24.2.2012 Turku, Klubi
La 25.2.2012 Salo, Rockin´ Hood
To 01.3.2012 Kuopio, Henry’s Pub
Pe 02.3.2012 Oulu, Club Teatria
La 03.3.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ke 07.3.2012 Kotka, Amarillo
To 08.3.2012 Savonlinna, Happytime
Pe 09.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
La 10.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
Pe 16.3.2012 Tampere, Pakkahuone +erikoisvieras: Eläkeläiset
La 17.3.2012 Vaasa, Royal Night
Pe 23.3.2012 Joensuu, Kerubi
La 24.3.2012 Joensuu, Kerubi
Pe 30.3.2012 Forssa, Bar 54
La 31.3.2012 Lahti, Finlandia Klubi
Pe 13.4.2012 Lappeenranta, Ilona
La 14.4.2012 Äänekoski, Pub Markus
Pe 20.4.2012 Rauma, Bar Hovi
La 21.4.2012 Kouvola, House Of Rock
Pe 27.4.2012 Hämeenlinna, Sirkus
Pe 25.5.2012 Leppävirta, Tulenliekki, Liekkirock

Lisäyksiä tulossa myöhemmin.

www.stam1na.com

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 558

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland

Mokomaa akustisena

5.10.2011

Mokoma julkaisee akustisen albumin Varjopuoli 2. marraskuuta. Albumin on tuottanut Jarkko Martikainen.

”Joskus päivä näyttää harmaalta, tekee mieli varjopuolta halata. Päästä silti sisään valoa, värit näkyäkseen sitä kaipaavat.” (Sydän paikallaan)

Suomenkielisen metallin kärkinimi Mokoma astui pois mukavuusalueeltaan ja äänitti loppukesästä tutuista Mokoma-kappaleista akustisia sovituksia. Vaikka yhtä raitaa lukuun ottamatta kappaleet ovat yhtyeen vanhoja hittejä, kuulostavat ne suurimmaksi osaksi täysin uusilta uusissa sovituksissaan akustinen viitta harteillaan. Levyn ainut ennen julkaisematon kappale, ”Sydän paikallaan”, on Mokoman laulaja ja keulahamo Marko Annalan käsialaa.

Yhtye on tehnyt muutamia satunnaisia akustisia keikkoja, mitä seurasi ajatus akustisten sovitusten äänittämisestä. ”Olemme soittaneet akustisia tulkintoja kappaleistamme erinäisissä kissanristiäisissä jo muutaman vuoden ajan. Ihmiset ovat keikkojen jälkeen kyselleet akustista levyä sen verran hanakasti, että rohkaistuimme lopulta tarttumaan akkareihin oikein tositarkoituksella. Luotamme siihen, että sävellykset ja etenkin Markon tekstit pääsevät tässä muodossa tuoreella tavalla esiin”, Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen kertoo.

Varjopuoli-albumin tuottajaksi valittiin YUP:stäkin tuttu, Sakara Recordsille kiinnitetty, Jarkko Martikainen. Valinta oli yhtyeelle helppo: ”Martikaisella on vahva käsitys siitä, miltä akustisen musiikin pitää kuulostaa”, Marko Annala toteaa. Albumin äänityspaikkana toimi etenkin akustisiin ja live-äänimaailmoihin erikoistunut The Sound of JJ-studio Tampereella.

Varjopuoli-albumille saatiin vieraileviksi tähdiksi Medeiasta tuttu kosketinsoittaja Laura Dziadulewicz sekä tunnetuimpiin suomalaisiin viulisteihin lukeutuva Pekka Kuusisto. Lukuisilla arvostetuilla palkinnoilla noteerattu Kuusisto on tehnyt aiemmin yhteistyötä muun muassa Trio Töykeiden kanssa. Hänet tunnetaan myös rohkeasti genre-rajoja rikkovana muusikkona ja kapellimestarina. Kuusiston viuluilua kuullaan mustalaishenkisessä irroittelussa Kiellän itseni sekä vangitsevassa teoksessa Nujerra ihminen, jota Laura säestää pianolla. En elä talven yli-kappaleessa Kuusisto taiteilee Rhodes-pianolla ja harmoonia hän polkee kappaleessa Sydänjuuret.

Mokoman edellinen albumi, Sydänjuuret, julkaistiin keväällä 2010. Kyseessä oli yhtyeen kolmas kultalevy ja Suomen virallisen albumilistan ykköspaikka peräkkäin. Näiden lisäksi myös ”Viides vuodenaika” EP sekä ”Mokoma DVD” ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla.

Varjopuolesta julkaistaan perinteisen CD:n lisäksi vinyyli sekä kaksi bonusraitaa sisältävä pahvikantinen CD.

Kappalelista:
1. Ei kahta sanaa (ilman kolmatta)
2. Mene ja tiedä
3. Haudan takaa
4. Kuu saa valtansa auringolta
5. Kiellän itseni
6. Hei hei heinäkuu
7. Sydän paikallaan
8. En elä talven yli
9. Sinä riität
10. Nujerra ihminen
11. Silmäterä
12. Valapatto
13. Sydänjuuret

Akustinen Sähkökatko-kiertue:
28.10. Joensuu, Kerubi
29.10. Kuopio, Henry´s Pub
04.11. tba
05.11. Kokemäki, Stadium Live Club
11.11. Mikkeli, Wilhelm Bar & Club
12.11. Kouvola, Club Encore
18.11. Vaasa, Hullu Pullo
19.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
25.11. Helsinki, DOM
26.11. Turku, Klubi
02.12. Tampere, Yo-talo
03.12. Lappeenranta, Totem
09.12. tba
10.12. tba
16.12. Jyväskylä, Lutakko
17.12. Oulu, 45 Special

www.mokoma.com
www.facebook.com/mokomamusic

Levy-yhtiö:
Sakara Records
www.sakararecords.com

Haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki, Sony Music
Email. liina.rislakki@sonymusic.com
Tel. 0207-421 531

Stam1na studioon syyskuussa – alkuvuodesta ilmestyvälle albumille huipputuottaja Joe Barresi

17.8.2011

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na sulkeutuu studion uumeniin syyskuuksi valmistelemaan alkuvuodesta ilmestyvää viidettä pitkäsoittoaan. Vielä nimettömän albumin tuottajaksi on pestattu amerikkalainen huipputuottaja Joe Barresi.

Barresin meriittilista on huikea; mies on tuottanut, äänittänyt ja miksannut viimeisen 15 vuoden aikana lukuisia hardrock-, metalli – ja punkalbumeita. Yhteistyötä hän on tehnyt merkittävien artistien kanssa, kuten Toolin, Bad Religionin, Apocalyptican, Queens Of The Stoneagen, Skunk Anansien ja Wolfmotherin kanssa. (http://www.joebarresi.com/Discography) Miehen uran yhtenä suurimmista virstanpylväistä voidaan pitää Tool –yhtyeen albumia 10 000 Days vuodelta 2006, joka breikkasi bändin maailmanlaajuisesti ja myi jo pelkästään julkaisuvuotenaan yli 3 miljoonaa kappaletta.

Ajatus yhteistyöstä Joe Barresin ja Stam1nan välillä sai alkunsa jo reilu vuosi sitten.”Soitimme Tavastialla helmikuussa 2010, Atlantis-levyn tultua vast’ikään ulos. Joe oli äänittämässä Apocalyptican levyä ja Toppisen Eicca toi tämän jässikän katsomaan show’tamme. Bäkkärillä sitten moikkailtiin ja juhlahumussa, jossain sivulauseessa heitettiin ideaa yhteistyöstä amerikkalaisen ja lemiläisten välillä. Nyt sitten painuttaan Petraxille kuukaudeksi opettelemaan englantia.”, kertoo Stam1nan laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen.

Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi, Uudet Kymmenen Käskyä (2006), myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi, Raja, nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008 ja rikkoi myös kultalevyrajan. Stam1nan edellinen albumi, Viimeinen Atlantis, ilmestyi vuoden 2010 helmikuussa. Albumi palkittiin tämän vuoden Emma Gaalassa vuoden metallialbumina, ja bändi pokkasi gaalassa myös vuoden yhtye –palkinnon.

Yhtye lopetti kesän kiertueensa Mikkelin Jurassicrockiin viime lauantaina ja jää loppuvuodeksi keikkatauolle.

Levyn tuotantopäiväkirjaa voi seurata yhtyeen kotisivuilta: www.stam1na.com

Lisää Joe Barresista: www.joebarresi.com

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 558

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records, info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Mokoma aloittaa akustisen albumin äänitykset Jarkko Martikaisen johdolla

23.6.2011

Energisenä tukanpiiskajana tunnettu suomenkielisen metallin kärkinimi Mokoma hyppää kauas tutulta hiekkalaatikolta, kun yhtye aloittaa akustisen albumin äänitykset elokuun alussa. Marraskuussa julkaistava albumi pitää sisällään akustisia sovituksia tutuista Mokoma-kappaleista. Levylle sävelletään myös yksi täysin uusi kappale.

”Olemme soittaneet akustisia tulkintoja kappaleistamme erinäisissä kissanristiäisissä jo muutaman vuoden ajan. Ihmiset ovat keikkojen jälkeen kyselleet akustista levyä sen verran hanakasti, että rohkaistuimme lopulta tarttumaan akkareihin oikein tositarkoituksella”, Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen kertoo.

Viime huhtikuussa Mokoma täytti Tavastian parvea myöten uteliasta faneista, joita hemmoteltiin täysin akustisella keikalla. Yleisön lämmin vastaanotto oli käsin kosketeltavissa.

”Akustinen soittaminen on niin kaukana varsinaisesta leipälajistamme, että projekti tuntuu samaan aikaan sekä hyvin innostavalta että pelottavalta. Luotamme kuitenkin siihen, että sävellykset ja etenkin Markon tekstit pääsevät tässä muodossa tuoreella tavalla esiin”, Saikkonen jatkaa.

Albumin tuottajaksi valikoitui YUP-yhtyeessä tunnetuksi tullut Jarkko Martikainen, joka on soolourallaan ansioitunut akustisen musiikin tekijänä. Martikainen on tuottanut myös Samuli Putron sooloalbumit. Mokoman akustinen albumi äänitetään Tampereen Sound of JJ –studiolla perinteisen menetelmin analogisesti.

Mokoman edellinen albumi, Sydänjuuret, julkaistiin keväällä 2010. Kyseessä oli yhtyeen kolmas kultalevy ja Suomen virallisen albumilistan ykköspaikka peräkkäin. Näiden lisäksi myös ”Viides vuodenaika” EP sekä ”Mokoma DVD” ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla.

Mokoma tekee vielä muutamat isot keikat kesällä ennen studioon siirtymistä, ja akustisen albumin julkaisukiertue starttaa loppuvuodesta.

23.06. Himos Festival, Jämsä
16.07. Tammerfest, Tampere
22.07. Saimaa Open Air, Lappeenranta
28.07. Klubi, Turku (DBTL jatkoklubi)
29.07. Ravintola Kallio, Äänekoski
30.07. Rockcock, Kuopio
06.08. Porispere, Pori
12.08. Musta Kynnys, Jyväskylä
13.08. Raunio Rock, Kajaani

www.mokoma.com
facebook.com/mokomamusic

Promokuvat: www.mokoma.com/media/

Levy-yhtiö:
Sakara Records

Haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki, Sony Music
Email. liina.rislakki@sonymusic.com
Tel. 0207-421 531

Stam1nan menestyksekäs vuosi huipentui kahteen Emmaan

28.2.2011

Lemiläisen metalliorkestesterin Stam1nan menestyksekäs vuosi sai arvoisensa päätöksen lauantaina järjestetyssä Emma Gaalassa. Helmikuussa 2010 julkaistu yhtyeen neljäs albumi, Viimeinen Atlantis, palkittiin tänä vuonna 25 vuotta täyttäneessä juhlagaalassa vuoden metallialbumina. Metalli-Emman lisäksi Stam1na sai treenikämpälle vietäväksi vuoden parhaan yhtyeen palkinnon.

Stam1nan Viimeinen Atlantis -albumi nousi ilmestyttyään Suomen virallisen albumilistan kärkeen ja pysyi korkeimmalla sijalla kaksi perättäistä viikkoa. Kultaa myynyt albumi on pärjännyt hyvin maamme musiikkimedian vuosiäänestyksissä ollen mm. Soundin ja Rumban vuoden kotimainen albumi. Metallimusiikkiin erikoistuneen Inferno-lehden toimitus äänesti myös albumin vuoden parhaaksi. Viimeinen Atlantis on kulutuskriittisen teemansa johdosta palkittu myös ympäristöpalkinnolla.

Stam1na putsasi pöydän myös Kaapelitehtaalla 19.2. järjestetyissä Finnish Metal Awardseissa. Viimeinen Atlantis äänestettiin metallifanien toimesta vuoden parhaaksi albumiksi, Stam1na vuoden yhtyeeksi ja Antti Hyyrynen vuoden parhaaksi vokalistiksi. Yhtyeen viime vuoden saavutuksiin kuuluu edellisten lisäksi voitto MTV Europe Music Awardsien ”Best Finnish Act” –sarjassa.

”Onhan tämä ihan uskomatonta. Viimeisen Atlantiksen saama positiivinen palaute ja sitä seurannut pyöritys ollut aivan käsittämätöntä kaikilla mittareilla mitattuna. Vaikeahan tästä on lähteä laittamaan paremmaksi, mutta ei tämä tähän jää. Uusia biisejä on jo kirjoitettu hyvä määrä ja studiosessiotakin on koitettu mahduttaa kalentereihin. Helvetillistä räminää on luvassa ja meillä on edelleen sanamme sanottavana siitä missä tilassa maailma makaa”, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen.

Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi Uudet Kymmenen Käskyä (2006) myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi Raja nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008, ja rikkoi myös kultalevyrajan.

Ennen uuden albumin valmisteluja Stam1na siirtää karavaaninsa takaisin tien päälle ja aloittaa kevätkiertueensa Lappeenrannasta 5. päivä toukokuuta. Viimeisen Atlantiksen tarina jatkuu osoitteessa: http://www.facebook.com/pages/Viimeinen-Atlantis/181682113976

JA TÄHÄN HALUAISIN VIELÄ LISÄTÄ ETTÄ -kevätkiertue 2011:

5.5. Lappeenranta, Wiltsu
6.5. Helsinki, DOM-Helsinki
7.5. Kouvola, House Of Rock
13.5. Oulu, 45-Special
14.5. Oulu, 45-Special
20.5. Lohja, Lohi
21.5. Tampere, Klubi
26.5. Jyväskylä, Lutakko
27.5. Mikkeli, Bar & Night Vaakuna
28.5. Kuopio, Henrys Pub

http://www.stam1na.com
http://www.sakararecords.com

Lisätiedot ja haastattelut:

Tommi Muhli / Playground Music Bam
tommi@playgroundmusic.com
0445400486

 

Jarkko Martikainen uskoo Sakaraan

22.2.2011

Jarkko Martikaisen seuraava sooloalbumi Usko julkaistaan 13.4.

Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen on solminut levytyssopimuksen Mokoma-yhtyeen perustaman Sakara Recordsin kanssa.

Yhteistyön ensimmäinen hedelmä on 13.4. ilmestyvä Usko-albumi, joka täydentää Rakkaus (2006) ja Toivo (2009) -albumeiden aloittaman trilogian. Kaikkiaan Usko on Martikaisen neljäs sooloalbumi; YUP-yhtyeen keulahahmona tunnetuksi tullut Martikainen debytoi omillaan vuonna 2004 Mierolainen-levyllä. Martikaisen ja Sakaran polut yhtyivät ensimmäisen kerran, kun Sakara kiinnitti YUP:n vuonna 2008, ja nyt yhteinen taival jatkuu Martikaisen soolotuotannon parissa.

— Levy-yhtiön ja lauluntekijän onnistuneen yhteistyön luominen ei ole aivan helppoa, ja siksi valinta tulee tehdä harkiten. Olen nyt tehnyt omani, ja olen iloinen siitä, että Sakaran miehet uskovat niin minuun kuin etenkin musiikillisiin tekemisiini, kommentoi usean levy-yhtiön kanssa urallaan työskennellyt Martikainen.

Sakara Records on tullut tunnetuksi nimenomaan metallin julkaisijana, ja akustisempaan ilmaisuun mieltyneen Martikaisen kiinnittäminen onkin selvä askel uuteen suuntaan. Repertuaarin laajentaminen kevyempään ilmaisuun ei kuitenkaan yhtiötä huoleta.

— Metallin parissa tarjonta on tällä haavaa niin geneeristä, että on mielekkäämpää julkaista pieteetillä tehtyä kiinnostavaa musiikkia kuin pitää genrerajoista kiinni, linjaa Sakaran Marko Annala.

Myös muut Sakaralaiset ovat innoissaan rajojen avaamisesta.

— Martikaisen kaltainen karismaattinen hahmo ja soitinarsenaaliltaan ilahduttavan poikkeava Äänioikeus on livenä kokemisen arvoinen yhdistelmä, olkoonkin, että tuplabasareita saisi olla hieman enemmän, komppaa Sakaran johtajistoon kuuluva Kuisma Aalto.

Usko-levyä ja sitä seuraavia keikkoja varten kasattuun Äänioikeus-ensembleen kuuluvat viulisti Sanna Salmenkallio, puhallintaiteilija Pepa Päivinen, kontrabasisti Hannu Rantanen, sellisti Riikka Lampinen ja lyömäsoittaja Sami Koskela. Orkesterin kokoajana ja johtajana toimii Usko-albumin sovituksista ja tuotannosta vastannut kitaristi Vellu Halkosalmi. Äänioikeuden muusikot ovat aiemmin vaikuttaneet mm. UMOn, Riku Niemi Orchestran, Helsingin kaupunginorkesterin, Edward Vesala Sound & Furyn, Värttinän ja Sielun Veljien riveissä. Virtuoosimainen kokoonpano mahdollisti levyn äänittämisen livenä, ja lopputuloksena on Martikaisen itsensä mukaan hänen uransa monipuolisin ja haastavin sooloalbumi.

www.jarkkomartikainen.fi
www.sakararecords.com

Lisätiedot ja haastattelut: Janne Airo, 050-3450777 (janne.airo(ät)gmail.com)

Promopyynnöt: Maria Salovaara / Playground Music BAM Oy (maria(ät)playgroundmusic.com)