Author Archives: admin-sakara
Tervetuloa Sakaralle, Ikinä!
12.2.2016Bändi ottaa julkaisupäivänä vastaan suoraa palautetta sinkusta Periscope-lähetyksessään
Sakara Recordsin uusin kiinnitys näyttää, että Kouvola on musiikkikaupunkina täysin aliarvostettu. Ikinä on yhtye, jonka räiskyvä asenne puskee rockin takaisin suomirockiin tavalla, jota ei ole ennen kuultu.
Ikinän juuret löytyvät Kouvolasta, jossa Katariinan, Tuulin ja Santerin tiivis kaveripiiri muotoutui yhtyeeksi. Kaveripiiri ja bändi kasvoi pian yhdellä kun mukaan soittotreeneihin saatiin Samuli kitaransa kanssa. Ikinä-perhe täydentyi lopulliseen muotoonsa hieman myöhemmin, kun Vantaalta löytyi basisti-tuottaja Lauri.
Yhtyeen musiikkityyli haki muotoaan useampaa vuotta, kunnes bändi koki kollektiivisen FUCK IT –hetken ja päätti syntyä uudelleen. Samassa uudelleensyntymisessä maailman näki Terapiaa –kappale. Terapiaa on biisi, johon kulminoituu bändin halu tehdä juuri sellaista musiikkia kuin he itse haluavat.
Ikinän musiikissa kuuluu tahto, vääntö, vastakohdat ja bändin tiiviys. Yhtyeen keulilla palkeitaan revittelevät Tuuli ja Katariina. Tuuli on yhtyeen luova luonnonlapsi, jonka löytää useimmiten salilta. Katariina taas pitää ohjat käsissään ja taipuu laulurepertuaarissaan myös ördäykseen. Tiukasta soitannasta pitävät huolta Tuulin veli Santeri rummuissa, Samuli kitarassa ja Lauri bassossa.
Sakara Recordsin toimitusjohtaja ja Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen ei ollut ikinä kuullut vastaavaa ottaessaan ensipuraisun bändin tuotannosta:
”Olin Musa & Media –viikonlopun jälkeen hienoisessa darrassa, kun ajauduin tutustumaan Ikinän tuotantoon. En tiedä, oliko se krapulan vai bändin musiikillisten lahjojen ansiota, mutta Terapiaa veti herkäksi. Tunnelataus oli niin vahva, että oli pakko soittaa tyypeille heti ja tarjota sopimusta. Biisi oli niin kova, että päätimme julkaista sen sellaisenaan. Tästä on mahtava lähteä rakentamaan toivottavasti pitkää yhteistä taivalta. ”
Bändi pitää myös sinkun julkaisuiltana 12.2. Periscope-palautesession. Ikinän Periscopessa starttaa perjantaina kello 19:30 lähetys, jossa yhtye soitattaa ensisingleään ja ottaa siitä vastaan avointa palautetta.
Kuuntele biisi Spotifysta: http://bit.ly/Terapiaa_Spotify
Katso video: http://vevo.ly/ywlVV8
Instagram: @ikinagram
Facebook: https://www.facebook.com/Ikinaface/
Periscope: @ikinascope
Ikinä on: Katariina Sorsa (laulu), Tuuli Paju (laulu), Santeri Paju (rummut), Samuli Suokas (kitara), Lauri Hämäläinen (basso)
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Pirita Pykäläinen / Sony Music / 0408207787
THUNDERSTONEN MAAILMANLAAJUINEN PALUU 1. HUHTIKUUTA ILMESTYVÄLLÄ ALBUMILLA ”APOCALYPSE AGAIN”, LEVYNJULKAISUA JUHLISTETAAN TAVASTIALLA 13. HUHTIKUUTA
10.2.2016ENSIMMÄINEN SINGLE SEKÄ MUSIIKKIVIDEO ”THE PATH” JULKAISTIIN TÄNÄÄN
Kitaristi ja tuottaja Nino Laurenteen vuonna 2000 perustama Thunderstone julkaisee 1. huhtikuuta lähes viiden vuoden hiljaiselon jälkeen uuden albumin ”Apocalypse Again” maailmanlaajuisesti. Suomessa julkaisusta vastaa Sakara Records, Marquee/Avalon kattaa Japanin, Etelä-Korean sekä Taiwanin, ja AFM Records muut maat. Tulevalla albumilla mikin varteen palaa Thunderstonen alkuperäinen laulaja Pasi Rantanen.
Esimakua tulevalta levyltä saadaan tänään julkaistavan ”The Path”- singlen muodossa. Kappaleesta julkaistiin myös Owe Lingwallin ohjaama musiikkivideo. Katso video täältä: http://vevo.ly/RPKtQH.
”Uusi sinkku ’The Path’ on juurikin sitä mitä tämä bändi on aina parhaiten tehnyt, eli perusheviä tarttuvilla kertseillä. Owe Lingvallin (The Rasmus, Meshuggah, Amorphis, Stratovarius, etc) tekemä video apokalyptisine skenaarioineen yhdistää mukavasti synkkyyden ja sinkun hittimäisen olemuksen niin, että itsellä tulee mieleen lause ’Abbath meets Abba’. Ja tietysti koko kakun kruunaa Pasin laulu, joka tekee tästä bändistä sen mitä se on aina aiemmin ollutkin”, yhtyeen perustaja ja kitaristi Nino Laurenne toteaa ja jatkaa: ”Vaikka The Path on suht popahtavakin biisi, joita meidän levyillä on aina ollut, se on vain raapaisu pintaa koko levyn matskusta. Kyllä Apocalypse Again tarjoilee koko skaalan sitä itseään. Eli melodisen heavyn ilotulitusta 9 kappaleen verran tulossa.”
Thunderstone on julkaissut viisi albumia (Thunderstone -02, The Burning -04, Tools of Destruction -05, Evolution 4.0 -07, Dirt Metal -09), joista neljä ensimmäistä julkaisi metallijätti Nuclear Blast. Edellisen levyn yhtye julkaisi Sony Musicin kautta, ja nyt yhtye on kiinnitetty kotimaisen Sakara Recordsin talliin.
Thunderstone juhlistaa uutta ”Apocalypse Again”-albumiaan Tavastialla levyjulkkarikeikalla keskiviikkona 13. huhtikuuta sekä kiertää muutamat isommat kaupungit heti julkaisun jälkeen seuraavasti:
Ke 13.4. Tavastia, Helsinki
Liput täältä<http://www.tiketti.fi/Thunderstone-Tavastia-klubi-Helsinki-lippuja/37675>
To 14.4. Jack The Rooster, Tampere
Liput ravintolasta
Pe 15.4.Gong, Turku
Liput täältä<https://www.tiketti.fi/Thunderstone-GONG-2-Turku-lippuja/37671>
La 16.4. Blackpool, Järvenpää
Liput täältä<https://www.tiketti.fi/Thunderstone-Blackpool-Jarvenpaa-lippuja/37701>
La 21.5. Radio Rock Risteily XIX (liput myyntiin 15.2.)<http://www.radiorock.fi/#!/tapahtuma/Radio%20Rock%20Risteily>
Thunderstone nähdään toukokuussa myös Kanadassa. Promoottori Tyson Travnek on yhtyeen saapumisesta erittäin innoissaan: ”Prairie Fire Events is very proud to host Finland’s power metal powerhouse Thunderstone! There won’t be an un-melted face in the building!”
4.5. Calgary – Dickens Pub
6.5. Vancouver – Rickshaw theatre
7.5. Edmonton – Starlite room (Shredmonton Metal Festival & Conference)
[cid:image002.jpg@01D163EB.2B51CAA0]
Kokoonpano:
Pasi Rantanen, laulu
Nino Laurenne, kitara
Titus Hjelm, basso
Jukka Karinen, koskettimet
Atte Palokangas, rummut
Kotisivut: www.thunderstone.org<http://www.thunderstone.org/>
Facebook: www.facebook.com/ThunderstoneOfficial<https://www.facebook.com/ThunderstoneOfficial>
Spotify: open.spotify.com/artist/Thunderstone<https://open.spotify.com/artist/5FLzywPMVGQ62kSD3X0M8q>
YouTube: www.youtube.com/channel/Thunderstone<https://www.youtube.com/channel/UCgq8fxFYvwyIB60hNWuluvg>
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki
Email. liina.rislakki@sonymusic.com<mailto:liina.rislakki@sonymusic.com>
Puh. 040 706 0286
Keikat:
Jukka Varmo, LiveNation
Email. jukka.varmo@livenation.fi<mailto:jukka.varmo@livenation.fi>
STAM1NAN SEITSEMÄS ALBUMI ON VALMIS
19.1.2016Vahvasti tarinallisen albumin tuotti Janne Joutseniemi ja sen miksasi ruotsalainen Jens Bogren. Miehen käden jälkeä on kuultu mm. Opethin, Kreatorin, Soilworkin ja Arch Enemyn albumeilla. Elokuution ensimmäinen singlelohkaisu julkaistaan 19. helmikuuta.

THUNDERSTONE JULKAISEE UUDEN ALBUMIN ”APOCALYPSE AGAIN” 1. HUHTIKUUTA MAAILMANLAAJUISESTI
12.1.2016ENSIMMÄINEN SINGLE ”THE PATH” ILMESTYY 10.2.
Kitaristi ja tuottaja Nino Laurenteen vuonna 2000 perustama Thunderstone julkaisee 1. huhtikuuta lähes viiden vuoden hiljaiselon jälkeen uuden albumin ”Apocalypse Again” maailmanlaajuisesti. Suomessa julkaisusta vastaa Sakara Records, Marquee/Avalon kattaa Japanin, Etelä-Korean sekä Taiwanin, ja AFM Records muut maat.
Thunderstone on julkaissut viisi albumia (Thunderstone -02, The Burning -04, Tools of Destruction -05, Evolution 4.0 -07, Dirt Metal -09), joista neljä ensimmäistä julkaisi metallijätti Nuclear Blast. Edellisen levyn yhtye julkaisi Sony Musicin kautta, ja nyt yhtye on kiinnitetty kotimaisen Sakara Recordsin talliin.
Tulevalla albumilla mikin varteen palaa Thunderstonen alkuperäinen laulaja Pasi Rantanen. ”Siitä asti, kun Pasi tuli takaisin, tuntui täysin luonnolliselta lähteä tekemään sitä, mistä bändi oli tullut tutuksi ja missä se oli aina parhaimmillaan. Tiedossa on siis tuplabasaria, tilulilua ja armotonta sing-alongia loputonta kliseiden määrää unohtamatta! Väitän myös, että tämä on tuotannoltaan ja soundeiltaan tiukin TS-levy tähän mennessä. Olen satsannut joka vaiheeseen enemmän kuin koskaan aiemmin. On rehellisesti ekan kerran sellainen tunne, että tehdään jotain oikeasti kimpassa levy-yhtiön kanssa ja kundit on itsekin innoissaan levystä. Näissä hommissa kaikkein tärkein asia on olla helvetin innoissaan. Ilman sitä ei ole mitään”, toteaa yhtyeen kitaristi ja perustaja Nino Laurenne tyytyväisenä.
Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen puhkuu myöskin intoa: ”Sydämessäni oli tilaus Thunderstonen konstailemattomalle ilmaisulle, jossa rivien välistä ei löydy viestin viestiä. Laulajavirtuoosi Pasi Rantasen karismaa pursuileva ääni ja bändin häpeilemättömän tarttuvat sävellykset olivat vastustamaton yhdistelmä tässä hämmentävän hälyn täyttämässä postmodernissa ajassa”.
Esimakua tulevalta levyltä saadaan 10. helmikuuta julkaistavan singlen ”The Path” muodossa. Kappaleesta julkaistaan myös Owe Lingwallin ohjaama musiikkivideo.
Kokoonpano:
Pasi Rantanen, laulu
Nino Laurenne, kitara
Titus Hjelm, basso
Jukka Karinen, koskettimet
Atte Palokangas, rummut
Kotisivut: www.thunderstone.org<http://www.thunderstone.org/>
Facebook: www.facebook.com/ThunderstoneOfficial
Spotify: open.spotify.com/artist/Thunderstone
YouTube: www.youtube.com/channel/Thunderstone
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki
Email. liina.rislakki@sonymusic.com
Puh. 040 706 0286
Keikat:
Jukka Varmo, LiveNation
Email. jukka.varmo@livenation.fi
Puh. 050 579 1597
Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com
0400 252 756
Jakelu:
Sony Music Finland, www.sonymusic.fi
JARKKO MARTIKAINEN JA LUOTETUT MIEHET TUOVAT MARTIKAISEN VANHOJA KAPPALEITA UUTEEN VALOON, EP ”KIERRÄTYSPISTE” JULKAISTAAN 29. TAMMIKUUTA
21.12.2015MARTIKAINEN KIERTÄÄ KEVÄÄLLÄ SOOLONA SEKÄ LUOTETUT MIEHET-YHTYEENSÄ KANSSA
Jarkko Martikainen on ehtinyt julkaista YUP -vuosiensa jälkeen jo viisi sooloalbumia. Soolokeikkojen lisäksi Martikainen on kiertänyt lähes kaksi vuotta Luotetut miehet-yhtyeensä kanssa, josta on muovautunut nimensä veroinen kokoopano: ”Alkuvuodesta 2014 lähdimme Koirien taivas -kiertueelle. Yhtye oli nuori, vasta muutaman kuukauden ikäinen, ja siksi annoin sille nimeksi Luotetut miehet. Toivoin nimen toimivan enteellisesti, hyvää tehden. Ehkä taikauskosta oli apua, sillä nelikkomme juoksu tuntuu ajan kuluessa vain paranevan. Jo noista ensikeikoista saakka on kyselty, aiommeko tehdä livelevyn. Emme omaa mitään periaatteellista sellaista vastaan, joten kokeilimme idean toimivuutta, mutta ongelmat iskivät juuri taltiointipuolella. Hyvä soittaja ei aina ole paras mahdollinen organisaattori. Jossain vaiheessa ajatus livelevystä hiipui taka-alalle ja unohtui”, Martikainen kertoo.
”Sittemmin palasin miettimään, mikä on tekemisessämme oleellisinta: sekö, että kappaleet äänitettäisiin nimenomaan keikoilla vaiko itse versiot, jotka yhtye on joistain ikääntyneemmistä lauluistani tehnyt? Päädyin jälkimmäiseen ja tulevalla levyllä kuullaan neljä uudelleensovitusta. Ja jos tätä kokonaisuutta kuuntelee pienessä nousuhumalassa hyvin lujaa ja huutaa laulujen taukopaikoissa, tämä käy myös liveäänitteestä. Tärkeintä on kuitenkin se, että näissä versioissa Luotetut miehet pystyvät tekemään jo kerran jossain muodossa julkaistuista lauluista hieman verevämpiä, saaden ne kuulostamaan enemmän siltä mitä ne jo trubaduurimuodoissaan olivat”, Martikainen toteaa.
- Yhdessä, yhtenä
- Muovailuvahaa
- Missä kotini on?
- Toivo
Jarkko Martikaisen soolokeikat:
08.01.2016 KULTTUURIKUPPILA BRUMMI, Rauma
09.01.2016 YKSITYISTILAISUUS
15.01.2016 TEATTERI VANHA JUKO, Lahti
16.01.2016 YKSITYISTILAISUUS
22.01.2016 VIHREÄ TALO, Riihimäki
31.01.2016 MÄNTSÄLÄN KIRKKO / POP-MESSU, Mäntsälä
Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet Kevätjäällä 2016 -kiertue:
04.02.2016 45-SPECIAL, Oulu
05.02.2016 LUTAKKO, Jyväskylä
06.02.2016 KERUBI, Joensuu
12.02.2016 SELLOSALI, Espoo
13.02.2016 SUISTO-KLUBI, Hämeenlinna
20.02.2016 KLUBI, Tampere
26.02.2016 KLUBI, Turku
27.02.2016 HENRYS PUB, Kuopio
03.03.2016 TAVASTIA-KLUBI, Helsinki
04.03.2016 HOUSE OF ROCK, Kouvola
05.03.2016 ROCK BAR MONTTU, Pori
Kokoonpano:
Jarkko Martikainen – laulu, kitarat
Anssi Salminen – kitarat, taustalaulu
Luis Herrero – basso, taustalaulu
Ema Hurskainen – rummut, taustalaulu
Kotisivut: www.jarkkomartikainen.fi
Facebook: www.facebook.com/jarkkomartikainen
Musiikkivideot: www.youtube.com/user/JMartikainenVEVO
Spotify: open.spotify.com/artist/466GWVoauVVD15fGVapVKv
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liina Rislakki, Sony Music
Email. Liina.rislakki@sonymusic.com
Puh. 0207-421 531
Keikat:
Hannu Korhonen / Dex Viihde, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 0440 647 908
Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756
Jakelu:
Sony Music Finland, www.sonymusic.fi
STAM1NA, MOKOMA JA DIABLO YHTEISELLE JÄÄHALLIKIERTUEELLE
19.10.2015Sakara Tour 2016 huhtikuussa Lappeenrannassa, Espoossa ja Oulussa
Liput: Lippupalvelu.fi
Sakara Tour 2016 kokoaa Sakara Records -levy-yhtiön kärkinimet yhteiskiertueelle muutaman vuoden tauon jälkeen. Takavuosien menestyksekäs Sakara Tour -kiertuekonsepti nousee huhtikuussa klubeilta areenaluokkaan, kun Stam1na, Mokoma ja Diablo valloittavat Lappeenrannan Holiday Club Saimaa Arenan, Espoo Metro Areenan ja Oulun Energia Areenan.
Moninkertainen Emma-voittaja Stam1na kantaa kiertueen pääesiintyjän viittaa. Konsertit toimivat maaliskuussa julkaistavan seitsemännen Stam1na-albumin julkaisukiertueena ja yhtye tekee ainoastaan nämä kolme keikkaa keväällä. Kaikilla levyillään kultaa tai platinaa myynyt lemiläisporukka starttaa uuden albumin studiosessiot tällä viikolla yhdessä tuottaja Janne Joutsenniemen kanssa.
Kymmenen pitkäsoittoa julkaissut Mokoma on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen metallikentän kulmakivistä. Lappeenrantalaislähtöisellä yhtyeellä on takanaan huippuvuosi alkuvuodesta julkaistun Elävien kirjoihin -albumin myötä; albumi oli niin arvostelu- kuin myyntimenestys. Laulaja Marko Annalan masennuskertomuksen ympärille rakentunut albumi kosketti ihmisiä laajasti myös metalligenren ulkopuolella ja vietti 26 viikkoa putkeen albumilistalla. Festareiden päälavoille ryminällä palannut Mokoma lähtee nyt ylpeänä isännöimään jäsentensä perustaman levy-yhtiön suurkiertuetta.
”Ensimmäisestä Sakara Tourista tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Olemme loputtoman onnekkaita ja kiitollisia siitä, että olemme saaneet taittaa vuosikymmenen näin hienojen yhtyeiden ja ennen kaikkea kuulijoiden kanssa. Sakara-bändien välillä on aina vallinnut veljellinen yhteys, minkä myös yleisö on aistinut. Parempia bileitä ei synny millään muulla porukalla”, Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kertoo.
Diablo liittyy nyt ensimmäistä kertaa Sakara Tour -remmiin. Kalajoella perustettu yhtye palasi seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen omalle paikalle yhdeksi maan kuumimmista metallinimistä. Syyskuussa julkaistu Silvër Horizon -albumi valtasi heti albumilistan ykköspaikan. Osa tieteistarinaan pohjautuvan albumin julkaisukeikoista myytiin loppuun jo kuukausia etukäteen.
Julkimyynti alkaa perjantaina 23. lokakuuta klo 9 osoitteessa www.lippupalvelu.fi
SAKARA TOUR 2016
Stam1na, Mokoma, Diablo
La 9.4. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa Arena, liput alk. 41,50€
La 16.4. Espoo, Espoo Metro Areena, liput alk. 37,50€ / 48,50€
La 30.4. Oulu, Oulun Energia Areena, liput alk. 41,50€
Päällikköpaketti (sis. liput kaikille keikoille & kiertuepaidan) alk. 126€
Haastattelut & lisätiedot:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500
Promoottori:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952
Tuotanto:
Fullsteam Agency & Sakara Records
STAM1NA PAINUU STUDION UUMENIIN
16.9.2015Seitsemäs albumi ilmestyy alkuvuodesta 2016
Albumin tuottaa Janne Joutsenniemi, miksaajaksi valikoitui Jens Bogren
Lemiläinen metalliyhtye Stam1na starttaa lokakuussa uuden albumin studiosessiot. Yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto ilmestyy alkuvuodesta 2016. Tuottajaksi albumille projektinimeltään ”A” valikoitui Janne Joutsenniemi. Yhtyeen ja Joutsenniemen tiet kohtasivat jo vuonna 2008, kun hän tuotti Stam1nan Raja-albumin.
”Levymoguli Saikkonen kysyi alkuvuodesta salaperäisesti, kiinnostaisiko vielä tuottajan hommat, joku nouseva Lemiläisjoukkio oli maininnut nimeni seuraavan levyn juonia punoessaan. Noh, harkittuani asiaa rauhassa noin nanosekunnin verran, vastasin lopulta myöntävästi. Kävin loppukesästä bändin treeniksellä morjenstamassa ukkoja ja diggailemassa uusia biisejä, ja kyllä täytyy sanoa, että odotan innolla päästä taas studioon heidän kanssaan, sen verran vahvaa materiaalia on luvassa. Stam1nalla on tunnistettava oma soundi, mutta bändi haastaa itsensä ja kuulijansakin jokaisella levyllään, arvostan tätä suuresti heissä, ja siksi onkin suuri kunnia olla taas mukana remmissä!”, Joutseniemi tunnelmoi.
Tulevan albumin miksaa ruotsalainen Jens Bogren. Miehen käden jälkeä on kuultu mm. Opethin, Kreatorin, Soilworkin ja Arch Enemyn albumeilla. Levy äänitetään itäisessä Suomessa, lehmolaisella SF Sound-studiolla.
”Levyllä roiskitaan sävyjä tulevasta. Digitaalisuus sekä yhdistää että erakoi ihmistä. Edelleen yksi suurimmista heikkouksistamme on taipumuksemme olla taivuteltavissa puheen ja spektaakkelien edessä. Taikausko jyllää, päitä sahataan irti ja selfie on passi pilvipalveluun. Tallennamme albumillisen kauhukuvaa”, kuvailee Antti Hyyrynen tulevan albumin sisältöä.
Tarkempaa infoa albumista ja mahdollisista keikoista tulossa tuonnempana.
www.stam1na.com
www.facebook.com/stam1naOfficial
http://instagram.com/lemin_stam1na
Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500
Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952
Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756
Metalliyhtye Diablo tekee paluun
13.7.2015Hartaasti odotettu kuudes albumi Silvër Horizon ilmestyy 18. syyskuuta
Metalliyhtye Diablo julkaisee uuden albumin seitsemän vuoden tauon jälkeen. 18. syyskuuta julkaistava Silvër Horizon on Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevan bändin kuudes albumi.
”Levyn konsepti on repäisty tieteiskirjallisuudesta. Tarkemmin v.1956 julkaistusta runoelmamuotoisesta tieteiskertomuksesta nimeltään Aniara, mihin ”Silver Horizon” löyhästi pohjautuu. Kaikki kappaleet on sävelletty ja sanoitettu levylle suoraan määrättyyn järjestykseen, joten savotta ei ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Draaman kaarta kun joutuu miettimään myös musiikin dynamiikan kautta”, laulaja-kitaristi Rainer Nygård kuvailee.
Diablon ensimmäiset neljä levyä julkaistiin legendaarisen Poko Recordsin toimesta. Kultalevyrajoja hätyytellyt viides albumi Icaros (2008) oli ensimmäinen Sakara Records -yhteistyö, jonka tiimoilta bändi teki myös 40 keikan Euroopan kiertueen Children of Bodomin ja Cannibal Corpsen kanssa. Icaroksen jälkeen bändi jatkoi uuden materiaalin työstämistä aktiivisesti, mutta moninaisten sattumusten takia uutta musiikkia kuullaan vasta seitsemän vuoden odotuksen jälkeen. Nyt albumi on lähes tulkoon valmis ja kansi julkistettu.
”Luotan tulevaan materiaaliin kuin Neuvostoliittoon. Bändin sisäinen kemiakin toimii kuin elokuvissa ikään. Tunteet on kyllä pinnassa! Ei tarvitse markkinamiesten häpeillen lähteä tätä myymään. Uskomatonta, että ollaan nyt tässä ja mikä parasta yhdessä kannattajien kanssa!”, Nygård tunnelmoi.
Diablo teki näyttävän paluun keikkalavoille kesäkuussa soittamalla loppuunmyydyllä Vastavirta-klubilla Tampereella sekä juhannuksen pääesiintyjänä Nummirockissa. Syksyn kiertue starttaa Radio Rock-risteilyltä 19. syyskuuta ja jatkuu aina vuoden loppuun saakka.
”No Sleep ’til Horizon!” -syyskimara 2015
19.09. Radiorock Risteily, Helsinki
25.09. Hullupullo, Vaasa
26.09. Jalotuska, Oulu
16.10. Tavastia-klubi, Helsinki
17.10. Finlandia-klubi, Sibeliustalo, Lahti
30.10. Ravintola Kerubi, Joensuu
31.10. Bar Q Live, Imatra
06.11. Klubi, Turku
13.11. House of Rock, Kouvola
14.11. Lutakko, Jyväskylä
20.11. Klubi, Tampere
04.12. Ravintola VooDoo, Äänekoski
05.12. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
18.12. Henry’s Pub, Kuopio
19.12. Nosturi, Helsinki
http://www.diabloperkele.com/
https://www.facebook.com/diablobandofficial
Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500
Keikat:
Tiina Vuorinen / RedBerg Agency , tiina.vuorinen@redberg.fi , puh. +358 (0) 400 460472
Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756
Jakelu:
Sony Music Finland