METALLIYHTYE STAM1NAN 11. ALBUMI APNEA ILMESTYY 20. HELMIKUUTA 2026

5.12.2025

Kuuntele tänään julkaistu single Golem

Seitsemällä Emma-pystillä uransa aikana noteerattu 30 vuotta täyttävä metalliyhtye Stam1na julkaisee uutta musiikkia. Kuuntele tänään ilmestynyt single Golem tästä.

”Golem kertoo murskaavasta voimattomuuden tunteesta. Mutta jos jotakin, yhtyeemme pystyi tekemään tällaisen kappaleen. Pelkkä hiljaisuus ja poispäin katsominen on itsessään hirviömäistä”, kuvailee sanoittaja-laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen ja jatkaa:

”Apnea -albumi kertoo hengittämisestä ja äkillisestä menetyksestä. Se kertoo myös ihmiselämän unenomaisuudesta ja pitämättömästä puheesta.”

Golem -kappaleen on säveltänyt Pekka Olkkonen. ”Golem on ensimmäinen biisi, jonka kirjoitin X-levyn jälkeen ja taisi olla ensimmäinen demo Apnea-levylle. Annoin demolle nimen ”Sirius” edesmenneen ystävän mukaan. Uskon että biisistä löytyy jokaiselle jotakin, jotain tuttua ja jotain uuttakin.”

Yhtyeen 11. albumi, Apnea, julkaistaan 20. helmikuuta 2026. Levyn on tuottanut Stam1na yhdessä Julius Maurasen (Viitasen Piia, Oranssi Pazuzu) kanssa.

Stam1na starttaa uuden albuminsa tiimoilta Käärmeennyrkki 2026 -kiertueen 6. maaliskuuta 2026. Liput keikoille tulevat myyntiin maanantaina 8. joulukuuta 2025 klo 09:00.

STAM1NA – Käärmeennyrkki 2026

Pe 06.03. Möysän Musaklubi, Lahti
La 07.03. Tavastia 1, Helsinki
To 12.03. Olympia, Tampere
Pe 13.03. Nakkilan Verstas, Nakkila
La 14.03. Logomo Teatro, Turku
Pe 20.03. Verkatehdas, Hämeenlinna
La 21.03. Circus Live, Kuopio
Pe 27.03. Tavastia 2, Helsinki
La 28.03. Pato Klubi, Kouvola
To 09.04. Lutakko, Jyväskylä
Pe 10.04. ZROCK 2026 – Zemppi Areena, Kempele
Pe 17.04. Rientola, Vieremä
La 18.04. Wilhelm Public House, Mikkeli
Pe 24.04. Aino Areena, Järvenpää
La 25.04. House Of Olaf, Savonlinna