Sakara Records toteuttaa historiansa ensimmäisen ale-kampanjan Sakara Tour 06:n kunniaksi. Kaikilla levykauppiailla on mahdollisuus ostaa yksi erä Sakaran albumeita sellaisella tukkuhinnalla, että levyn hinta voi olla kaupassa esimerkiksi 12.90e. Lopullisen vähittäismyyntihinnan määrää kuitenkin kauppias. Alennus ei koske Rytmihäiriön uutuusalbumia Seitsemän surman siunausliitto. Kauppiaiden aleosto-oikeus päättyy samaan aikaa kiertueen kanssa.
Lisää uutisia
16.09.2015
STAM1NA PAINUU STUDION UUMENIIN
13.07.2015
Metalliyhtye Diablo tekee paluun
16.01.2015
MOKOMAN UUSI SINGLE ILMESTYI TÄNÄÄN
09.12.2014
MOKOMALTA UUSI ALBUMI HELMIKUUSSA
05.12.2014
OULULAINEN APINA YHDISTÄÄ RÄPIN JA METALLIN
26.09.2014