Archives

Maailma tarvitsee sankareita – Teräsbetonin uusi albumi julkaistaan 24. marraskuuta

27.10.2010

Kuuntele koko albumi ja tilaa

Moninkertainen kultalevy-yhtye Teräsbetoni julkaisee neljännen pitkäsoittonsa 24. marraskuuta. Teräsbetoni kertoo Maailma tarvitsee sankareita -nimisellä albumillaan, että sankareiden aika ei suinkaan ole ohi. Bändi piirtää ensisinglenä julkaistussa nimikappaleessa kuvan sotien, kurjuuden ja itsekkyyden maailmasta, jossa suurten sielujen tekoja kaivataan.
– Ihmiset voivat tuntea turvattomuutta ja pelkoakin muuttuvassa maailmassa, jonka rakenteet horjuvat ja vanhat totuudet eivät enää päde. Teräsbetoni tarjoaa lohduksi ja lääkkeeksi tietenkin metallia, joka on tehnyt elämästämme siedettävämpää jo vuosikymmenten ajan, nimikappaleen tekijä ja yhtyeen laulaja-basisti Jarkko Ahola kertoo.

Albumin 11 biisiä äänitettiin kesän ja syksyn aikana bändin luottotuottaja Hiili Hiilesmaan johdolla, pääosin Yellow House Studion uumenissa Hämeenlinnassa. Kappaleita oli levy-yhtiön vaihdoksen myötä pidetyn tauon aikana syntynyt kolmatta kymmentä, joista albumille on valikoitunut tasapainoinen nippu niin uudistunutta Teräsbetoni-ilmaisua kuin metallisoturien tuttua uhmakkuuttakin. Uudestisyntynyt-balladissa käsitellään eroaihetta herkkyydellä, jota bändi ei ole aiemmin kuulijoilleen esittänyt. Toisaalta provokatiivinen Mies ja riemukas juomalaulu Metalliolut palauttavat ääneen metallisen ilosanoman ympärillä rellestävän ryhmän.

– Onhan se hienoa nostaa kolpakko jos toinenkin hyvässä seurassa ja juhlistaa hyvin tehtyä työtä, kaveruutta, vapaita, elämää… Mitä itse kukin nyt elämässään kokeekaan. Uskomme metallin ja oluen yhdistelmän parantavaan vaikutukseen!, Ahola kajauttaa.

Teräsbetoni perustettiin vuonna 2003, kun pirkanmaalaiset laulaja-basisti Jarkko Ahola ja kitaristit Vili Rantanen sekä Arto Järvinen yhdistivät suomen kielen perinteikkääseen melodiseen metalliin. Rumpali Jari Kuokkanen täydensi kokoonpanon pian bändin syntysanojen jälkeen. Teräsbetoni levytti Warner Musicille kolme albumia, joista ensimmäinen, ”Metallitotuus”, myi platinaa. Seuraavat albumit ”Vaadimme metallia” sekä ”Myrskyntuoja” ovat molemmat ylittäneet kultalevyrajan.

Maailma tarvitsee sankareita on Teräsbetonin ensimmäinen julkaisu valtakunnan johtavalle metallimerkki Sakara Recordsille. Mokoma-yhtyeen perustama Sakara Records palkittiin viime viikonloppuna Vuoden 2010 indielevy-yhtiönä musiikkialan omassa Industry Awards -gaalassa.

Teräsbetonin uutta musiikkia kuullaan lähiaikoina Sakara Recordsin oman Sakara Tour -kiertueen lisäksi yhtyeen lukuisilla omilla keikoilla. Hiljattain myös keikkamyyjää vaihtanut bändi jatkaa kiertuetta vuodenvaihteen jälkeen.

04.11.2010 Viking Isabella, Turku
18.11.2010 Klubi, Tampere
20.11.2010 Teatria, Oulu
10.12.2010 Virgin Oil Co., Helsinki
11.12.2010 Everton, Viiala
21.1.2011 Puikkari, Kuopio
22.1.2011 Waltikka, Valkeakoski
29.01.2011 Casa, Kiiminki
05.02.2011 Osmantupa, Eura
26.02.2011 Viking Isabella, Turku
10.3.2011 Bar Kino, Pori
11.3.2011 Old Texas, Kaarina

Maailma tarvitsee sankareita –single
http://www.youtube.com/watch?v=AogV510ZGT0

Promokuvia:
http://sakararecords.com/pressi_terasbetoni.php

Levyn kansi:
http://sakararecords.com/kannet/terasbetoni_kansi.jpg

http://www.terasbetoni.com/

Keikat:
Janne Tokola/DexViihde
0207 630 772
044 520 3335
janne.tokola@dexviihde.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Maria Salovaara
Playground Music BAM Oy
010 292 0502
040 5900 242
maria@playgroundmusic.com

Sakara Tour 2010 valtaa Suomen rokkiklubit marraskuussa

15.9.2010

Osta lippu ennakkoon

Sakara Tour 2010 Facebookissa

Kaikki kiertueella nähtävät bändit ovat julkaisseet tai tulevat julkaisemaan uuden albuminsa kuluvan vuoden aikana. Stam1na julkaisi ympäristöpalkinnollakin palkitun, kriitikoiden ylistämän ja fanien rakastaman Viimeinen Atlantis -levynsä helmikuussa. Mokoma jatkoi kultalevyjensä sarjaa Sydänjuuret -albumillaan maaliskuussa ja Rytmihäiriö nousi äärimmäisen ilmaisun ystävien suursuosikiksi toukokuisella Surmantuoja -pitkäsoitollaan. Pieksämäkeläinen FM2000 julkaisee uuden Opium Grilli -nimisen albuminsa 29. syyskuuta. Myös Teräsbetonin Sakara-debyytin on määrä löytää tiensä kauppoihin vuoden loppuun mennessä.

”Yhteiskiertue näin rempseässä seurassa on paras mahdollinen tapa juhlistaa Sakaran vuotta 2010, joka on mennyt ns. putkeen kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna. Hienoja levyjä hienoilta miehiltä!

Nyt kun päästään vielä bailaamaan bändien fanien kanssa oikein isolla porukalla, niin eipä tässä muuta osaa enää toivoa”, kertoo Mokoma -yhtyeen kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

”Toivottavasti porukka löytää kipinän tulla toteamaan Sakaran bändien keikkakunnon. Voisin väittää, että kukin yhtye on kovimmassa iskussa ikinä. Väitän myös, että ainoastaan Martti Servo kykenisi päihittämään tourin viihdearvon!”, kertoo Stam1na -yhtyeen laulaja ja kitaristi Antti Hyyrynen.

Sakara Tour 2010 on jatkoa Sakara Tour 2006 -kiertueelle, joka viihdytti bändien faneja olympiadi sitten. Kiertue oli ikimuistoinen myös muusikoille:

”Vuosi 2006 oli näin jälkikäteen ajateltuna yksi tärkeimmistä aallonharjoista. Joka bändi lafkalta julkaisi urallaan tärkeän albumin, kansan suosio oli kiipimässä uuteen huippuun ja Suomi-hevi kukoisti kirkkaana. Ikääkin oli bändiläisillä niin vähän, että ryyppyhommatkin hoidettiin kunnialla kotiin. Muistan, kuinka basistimme Kangasmäki kertoi kiertueelta palattuaan nähneensä kummituksia ja ruumiskasoja. Mie muistan sairastuneeni masennukseen. Sakara Tour on siis täydellinen tapa lopettaa kuluva vuosi aitoon rock’n roll -tyyliin!”, summaa Hyyrynen.

SAKARA TOUR 2010:
10.11.. Mikkeli Bar & Night Vaakuna K-18
11.11. Jyväskylä Lutakko -S-
12.11. Helsinki Tavastia K-18
13.11. Turku Klubi K-18
17.11. Helsinki Nosturi -S-
18.11. Tampere Klubi/Pakkahuone K-18 (Teräsbetoni)
19.11. Seinäjoki Rytmikorjaamo -S-
20.11. Oulu Club Teatria K-18 (Teräsbetoni)

Teräsbetoni Sakara Recordsille

7.6.2010

Soturiheavyn suurlähettiläs Teräsbetoni ja Mokoma-yhtyeen luotsaama Sakara Records ovat solmineet levytyssopimuksen. Sakara Records julkaisee Teräsbetonin neljännen studioalbumin loppuvuodesta 2010. Vielä nimeämättömän albumin äänitykset alkavat loppukesästä tuottaja Hiili Hiilesmaan johdolla Hämeenlinnassa.

Teräsbetoni palaa pitkittyneeltä tauolta tositoimiin uusia ideoita ja intoa puhkuen. Uusia kappaleita yhtye on ehtinyt kirjoittaa jo yli parikymmentä ja Teräsbetoni-leirissä materiaalin uskotaan toimivan niin levylautasella kuin esiintymislavoillakin.

”Hengenvetotaukomme pitkittyi yhteistyökumppaneita selvitellessä, mutta lopussa seisoo vähintäänkin kiitos. Uusi, hyvähenkinen diili vaikuttaa varmasti positiivisesti bändin kaikkiin tuleviin toimiin. On kunnia kuulua samaan rosteriin usean Suomimetallin kärkibändin kanssa, eikä yhteistyö Sakaran kanssa jättäne kylmäksi hyvästä hevistä kiinnostuneita.”, Teräsbetonin kitaristi Vili Rantanen uskoo.

Sakara Recordsin huomio kiinnittyi Teräsbetoniin jo bändin uran alkuvaiheessa.

”Olisin halunnut Teräsbetonin Sakaralle vuonna 2004 bändin ensimmäisen demon kuultuani, mutta silloin vastaperustetun yhtiömme paukut olivat kiinni Mokomassa ja Stam1nassa. Olen iloinen ja huojentunut, että pitkään kypsytelty yhteistyömme pääsee viimein alkamaan.”, kertoo Sakara Recordsin Tuomo Saikkonen.

Teräsbetoni sai alkunsa vuonna 2003, kun pirkanmaalaiset laulaja-basisti Jarkko Ahola ja kitaristit Vili Rantanen sekä Arto Järvinen yhdistivät suomen kielen perinteikkääseen melodiseen metalliin. Rumpali Jari Kuokkanen täydensi kokoonpanon pian bändin syntysanojen jälkeen. Teräsbetoni levytti Warner Musicille kolme albumia, joista ensimmäinen, Metallitotuus, myi platinaa. Seuraavat albumit Vaadimme metallia sekä Myrskyntuoja ovat molemmat ylittäneet kultalevyrajan. Teräsbetoni tuli tutuksi koko Suomen kansalle, kun bändi edusti kotimaataan Belgradin Euroviisujen finaalissa vuonna 2008.

Mokoma-yhtyeen jäsenet perustivat Sakara Recordsin vuonna 2003 oman musiikkinsa julkaisukanavaksi saatuaan lähtöpassit monikansalliselta levy-yhtiöltä. Sittemmin tamperelaisyhtiö on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä suomalaisista riippumattomista levy-yhtiöistä. Raskaaseen musiikkiin erikoistuneen Sakaran artistikatraaseen kuuluvat Mokoman lisäksi mm. Stam1na, Rytmihäiriö, Diablo, YUP, FM2000 ja nyt viimeisimpänä Teräsbetoni.

Promokuvat: www.terasbetoni.com/index.php?s=13&l=fi&iCat=11

Kotisivut: www.terasbetoni.com

Sakara Records: www.sakararecords.com

Lisätiedot & haastattelut:
TOMMI MUHLI / Playground Music Finland
e-mail: tommi@playgroundmusic.com
puh: 044 5400 486