Archives

STAM1NAN TAIVAL SUORAAN ALBUMILISTAN YKKÖSEKSI

22.10.2018

”Bändin tähänastisen uran paras albumi” – Inferno

”Taival saattaa olla Stam1nan uran merkittävin albumi sitten Viimeisen Atlantiksen” – Soundi

”Taival on taidokasta ja monipuolista metallia niille, jotka kuulevat ja yksi suuri tarina niille, jotka kuulemisen lisäksi myös kuuntelevat.” – Kaaoszine

Lukuisilla Emma-pysteillä palkitun lemiläisen metalliyhtye Stam1nan kahdeksas albumi Taival nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköspaikalle. Listaykkönen on yhtyeen kuudes peräkkäinen ykkössija albumilistalla.

Taival -albumin menestys näkyi myös digimaailmassa, sillä albumilta nousi jopa viisi erillistä kappaletta Suomen Spotifyn top50:n joukkoon. Single Gaian lapsi (feat. Anna Eriksson) viihtyi top50:n joukossa viikon. Albumi nousi myös iTunesin ladatuimmaksi.

Albumin on tuottanut Janne Joutsenniemi ja miksauksesta vastaa Jens Bogren.

”Taival on helpostikin yhtyeemme tunnerikkain ja laadukkain julkaisu tähän mennessä. Janne Joutsenniemi piteli jälleen tuotannollisia ohjaksia tiukasti näpeissään läpi helteisen studiokesän, luoden leppoisan ilmapiirin ja näin uskoisin että levyllä yhtye soi rennompana ja rehellisempänä kuin ikinä. Jens Bogrenin jälkityöstö toi viisikkomme parhaat puolet esille maaimanluokan liikkein, yli kielimuurin ja farbeyond. Anna Eriksson ja Björgvin Sigurðsson tekivät molemmat rautaista työtä vokaalivierailijoina. Näillä etuoikeutetuilla kattauksilla, syyskuun levynjulkkarirundin starttaillessa on kumarrettava syvään Taival-albumin tekoon osallistuneille ja toivoteltava kaikki jengi sydämellisesti tervetulleiksi tsekkaamaan yhtye klubeille! Synkkää syksyä kaikille!” – Antti Hyyrynen.

HALOO LEMI! 2018

26.10. Iisalmi, Graceville
27.10. Joensuu, Kerubi
02.11. Lohja, Nightclub Monaco
03.11. Vantaa, Shamrock
09.11. Oulu, Hevimesta
10.11. Ähtäri, Club B52
16.11. Turku, Apollo
17.11. Kotka, Ravintola Leikari
23.11. Rauma, Brummi
24.11. Lahti, Möysän Musaklubi
30.11. Savonlinna, The Rocks
01.12. Kuopio, Henry´s Pub
07.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
08.12. Nivala, Tuiskula
14.12. Tampere, Klubi LOPPUUNVARATTU
15.12. Helsinki, Tavastia
21.12. Jyväskylä, Lutakko

STAM1NAN ELOKUUTIO ON ILMESTYNYT

21.3.2016
“Stam1na on tehnyt näin älykkäästä musiikista maansa suosituinta metallia.” 5/5, Soundi
”Stam1na on Elokuutiolla paremmassa iskussa kuin mitä se on ollut kertaakaan sitten kymmenen vuoden takaisen kakkosalbuminsa.” 10/10, Imperiumi.net
Lemiläisen metalliyhtye Stam1nan uusi pitkäsoitto Elokuutio julkaistiin tänään. Vahvasti tarinallisen albumin tuotti Janne Joutseniemi ja sen miksasi ruotsalainen Jens Bogren. Miehen käden jälkeä on kuultu mm. Opethin, Kreatorin, Soilworkin ja Arch Enemyn albumeilla. Levyllä vierailee mm. Amorphis-yhtyeen Tomi Joutsen.
Yhtyeen seitsemännen albumin tragediamuotoisessa tarinassa Elokuutio manipuloi ihmismieliä. ”Elokuutio on lähitulevaisuudessa kotiportaillemme ilmestyvä uutuus. Se on itsetietoinen ja ilmainen. Se elää ja on olemassa vain yhteisön ylläpitämänä, videoissa ja valokuvissa. Se lisääntyy jakautumalla. Elokuutio kertoo meille keitä me olemme, miltä me näytämme ja ketkä ovat vihollisemme. Elokuutio on valhe”, kuvailee sanoittaja Antti ”Hyrde” Hyyrynen.
Albumin arvioi mm. musiikkilehti Soundi antaen arvosanaksi täydet 5/5. ”Stam1na ei ole millään rintamalla mennyt siitä, missä aita on matalin, ja ratkaisujen omaperäinen eleganssi tuntuu vain syvenevän joka levyllä. Siitä huolimatta bändin suosio ei muuta kuin kasvaa. Se on jo itsessään ainutlaatuinen saavutus”, hehkuttaa Soundin Salla Harjula.
Myös metallimedia Imperiumi.net antoi levylle täyden kympin. ”Elokuution kaltaisia rajoja rikkovia, edistyksellisiä ja sanomassaan poikkeuksellisen oivaltavia ja purevia levyjä julkaistaan harvoin. Albumi on älykkyydellään ja ovelalla sanataiteellaan antiteesi musiikkimaailmaankin yhä lisääntyvissä määrin tarttuneelle pinnallisuudelle ja kertakäyttöisyydelle”, kirjoittaa Imperiumi.netin Taavi Lindfors.
Moninkertainen Emma-voittaja Stam1na tekee keväällä albuminsa tiimoilta ainoastaan kolme keikkaa Suomessa Sakara Tour 2016 pääesiintyjänä. Menestyksekäs Sakara Tour -kiertuekonsepti nousee huhtikuussa klubeilta areenaluokkaan, kun Stam1na, Mokoma ja Diablo valloittavat Lappeenrannan Holiday Club Saimaa Arenan 9. huhtikuuta, Espoo Metro Areenan 16. huhtikuuta ja Oulun Energia Areenan 30. huhtikuuta.
Elokuutio:
Levykauppa ÄXstä: http://bit.ly/1SM7C6m
Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Fullsteam Management, katja@fullsteam.fi, puh. 040 747 9933
Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952
Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756
Jakelu:
Sony Music Finland

STAM1NAN SEITSEMÄS ALBUMI ON VALMIS

19.1.2016
Elokuutio ilmestyy 18. maaliskuuta
Levyllä pilvipalvelu langettaa verikuuroja ja ihminen raamittuu päänsä sisään.”

Stam1na - Elokuutio

Lemiläisen metalliyhtye Stam1nan uusi pitkäsoitto Elokuutio ilmestyy 18. maaliskuuta.

Yhtyeen seitsemännen albumin tragediamuotoisessa tarinassa Elokuutio manipuloi ihmismieliä. ”Elokuutio on lähitulevaisuudessa kotiportaillemme ilmestyvä uutuus. Se on itsetietoinen ja ilmainen. Se elää ja on olemassa vain yhteisön ylläpitämänä, videoissa ja valokuvissa. Se lisääntyy jakautumalla. Elokuutio kertoo meille keitä me olemme, miltä me näytämme ja ketkä ovat vihollisemme. Elokuutio on valhe”, kuvailee sanoittaja Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

Vahvasti tarinallisen albumin tuotti Janne Joutseniemi ja sen miksasi ruotsalainen Jens Bogren. Miehen käden jälkeä on kuultu mm. Opethin, Kreatorin, Soilworkin ja Arch Enemyn albumeilla. Elokuution ensimmäinen singlelohkaisu julkaistaan 19. helmikuuta.

Moninkertainen Emma-voittaja Stam1na tekee keväällä albuminsa tiimoilta ainoastaan kolme keikkaa Suomessa Sakara Tour 2016 pääesiintyjänä. Menestyksekäs Sakara Tour -kiertuekonsepti nousee huhtikuussa klubeilta areenaluokkaan, kun Stam1na, Mokoma ja Diablo valloittavat Lappeenrannan Holiday Club Saimaa Arenan 9. huhtikuuta, Espoo Metro Areenan 16. huhtikuuta ja Oulun Energia Areenan 30. huhtikuuta.
Elokuutio:
1. Ikoneklasmia
2. Elokuutio
3. Meidänkaltaisillemme
4. Pala palalta
5. Pienet vihreät miehet
6. Mätä hohtava omena
7. D.S.M.
8. Marttyyri
9. Kuudet raamit
10. Valhe
 Stam1na2016(c)TeemuLeinonen
Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Fullsteam, katja@fullsteam.fi, puh. 040 747 9933
Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952
Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756
Jakelu:
Sony Music Finland

STAM1NA, MOKOMA JA DIABLO YHTEISELLE JÄÄHALLIKIERTUEELLE

19.10.2015

Sakara Tour 2016 huhtikuussa Lappeenrannassa, Espoossa ja Oulussa

SAKARA_TOUR_Radiorock_1920x1080px

Liput: Lippupalvelu.fi

Sakara Tour 2016 kokoaa Sakara Records -levy-yhtiön kärkinimet yhteiskiertueelle muutaman vuoden tauon jälkeen. Takavuosien menestyksekäs Sakara Tour -kiertuekonsepti nousee huhtikuussa klubeilta areenaluokkaan, kun Stam1na, Mokoma ja Diablo valloittavat Lappeenrannan Holiday Club Saimaa Arenan, Espoo Metro Areenan ja Oulun Energia Areenan.

Moninkertainen Emma-voittaja Stam1na kantaa kiertueen pääesiintyjän viittaa. Konsertit toimivat maaliskuussa julkaistavan seitsemännen Stam1na-albumin julkaisukiertueena ja yhtye tekee ainoastaan nämä kolme keikkaa keväällä. Kaikilla levyillään kultaa tai platinaa myynyt lemiläisporukka starttaa uuden albumin studiosessiot tällä viikolla yhdessä tuottaja Janne Joutsenniemen kanssa.

Kymmenen pitkäsoittoa julkaissut Mokoma on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen metallikentän kulmakivistä. Lappeenrantalaislähtöisellä yhtyeellä on takanaan huippuvuosi alkuvuodesta julkaistun Elävien kirjoihin -albumin myötä; albumi oli niin arvostelu- kuin myyntimenestys. Laulaja Marko Annalan masennuskertomuksen ympärille rakentunut albumi kosketti ihmisiä laajasti myös metalligenren ulkopuolella ja vietti 26 viikkoa putkeen albumilistalla. Festareiden päälavoille ryminällä palannut Mokoma lähtee nyt ylpeänä isännöimään jäsentensä perustaman levy-yhtiön suurkiertuetta.

Ensimmäisestä Sakara Tourista tulee ensi vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Olemme loputtoman onnekkaita ja kiitollisia siitä, että olemme saaneet taittaa vuosikymmenen näin hienojen yhtyeiden ja ennen kaikkea kuulijoiden kanssa. Sakara-bändien välillä on aina vallinnut veljellinen yhteys, minkä myös yleisö on aistinut. Parempia bileitä ei synny millään muulla porukalla”, Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kertoo.

Diablo liittyy nyt ensimmäistä kertaa Sakara Tour -remmiin. Kalajoella perustettu yhtye palasi seitsemän vuoden hiljaisuuden jälkeen omalle paikalle yhdeksi maan kuumimmista metallinimistä. Syyskuussa julkaistu Silvër Horizon -albumi valtasi heti albumilistan ykköspaikan. Osa tieteistarinaan pohjautuvan albumin julkaisukeikoista myytiin loppuun jo kuukausia etukäteen.

Julkimyynti alkaa perjantaina 23. lokakuuta klo 9 osoitteessa www.lippupalvelu.fi

SAKARA TOUR 2016
Stam1na, Mokoma, Diablo
La 9.4. Lappeenranta, Holiday Club Saimaa Arena, liput alk. 41,50€
La 16.4. Espoo, Espoo Metro Areena, liput alk. 37,50€ / 48,50€
La 30.4. Oulu, Oulun Energia Areena, liput alk. 41,50€

Päällikköpaketti (sis. liput kaikille keikoille & kiertuepaidan) alk. 126€

www.stam1na.com

www.mokoma.com

www.diabloperkele.com

www.sakararecords.com

www.fullsteam.fi

Haastattelut & lisätiedot:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Promoottori:

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Tuotanto:

Fullsteam Agency & Sakara Records

 

 

STAM1NA PAINUU STUDION UUMENIIN

16.9.2015

Seitsemäs albumi ilmestyy alkuvuodesta 2016

Albumin tuottaa Janne Joutsenniemi, miksaajaksi valikoitui Jens Bogren

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na starttaa lokakuussa uuden albumin studiosessiot. Yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto ilmestyy alkuvuodesta 2016. Tuottajaksi albumille projektinimeltään ”A” valikoitui Janne Joutsenniemi. Yhtyeen ja Joutsenniemen tiet kohtasivat jo vuonna 2008, kun hän tuotti Stam1nan Raja-albumin.

Levymoguli Saikkonen kysyi alkuvuodesta salaperäisesti, kiinnostaisiko vielä tuottajan hommat, joku nouseva Lemiläisjoukkio oli maininnut nimeni seuraavan levyn juonia punoessaan. Noh, harkittuani asiaa rauhassa noin nanosekunnin verran, vastasin lopulta myöntävästi. Kävin loppukesästä bändin treeniksellä morjenstamassa ukkoja ja diggailemassa uusia biisejä, ja kyllä täytyy sanoa, että odotan innolla päästä taas studioon heidän kanssaan, sen verran vahvaa materiaalia on luvassa. Stam1nalla on tunnistettava oma soundi, mutta bändi haastaa itsensä ja kuulijansakin jokaisella levyllään, arvostan tätä suuresti heissä, ja siksi onkin suuri kunnia olla taas mukana remmissä!”, Joutseniemi tunnelmoi.

Tulevan albumin miksaa ruotsalainen Jens Bogren. Miehen käden jälkeä on kuultu mm. Opethin, Kreatorin, Soilworkin ja Arch Enemyn albumeilla. Levy äänitetään itäisessä Suomessa, lehmolaisella SF Sound-studiolla.

Levyllä roiskitaan sävyjä tulevasta. Digitaalisuus sekä yhdistää että erakoi ihmistä. Edelleen yksi suurimmista heikkouksistamme on taipumuksemme olla taivuteltavissa puheen ja spektaakkelien edessä. Taikausko jyllää, päitä sahataan irti ja selfie on passi pilvipalveluun. Tallennamme albumillisen kauhukuvaa”, kuvailee Antti Hyyrynen tulevan albumin sisältöä.

Tarkempaa infoa albumista ja mahdollisista keikoista tulossa tuonnempana.

www.stam1na.com
www.facebook.com/stam1naOfficial
http://instagram.com/lemin_stam1na

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

STAM1NA SOITTAA PROVINSSISSA NELJÄ ERIKOISKEIKKAA

2.12.2014
Stam1na tekee Provinssissa suomalaista musiikkihistoriaa: lemiläinen metalliyhtye esiintyy festivaalin jokaisena neljänä päivänä soittaen neljä albumikokonaisuutta.
Provinssissa kuullaan Stam1nan albumit ”Stam1na” (2005), ”Uudet kymmenen käskyä” (2006), ”Viimeinen Atlantis” (2010) ja ”SLK” (2014). Keikkapaikat festivaalialueella on valittu bändin uran kehityskaaren mukaisesti, joten Stam1nan nimetöntä esikoislevyä juhlistetaan Provinssin pikkulavalla, ja yhtyeen suosion kasvun myötä siirrytään vähitellen kohti päälavaa. Albumit soitetaan kannesta kanteen alkuperäisessä biisijärjestyksessä, ja encoreissa on luvassa valikoituja kappaleita yhtyeen muilta levyiltä. Yhtään Stam1na-biisiä ei kuulla Provinssi-viikonlopun aikana useammin kuin kerran.
Bändin tosifaneille on tarjolla muutakin erikoisherkkua. Provinssin leirintäalueelle rakennetaan erillinen Camp Stam1na, missä järjestetään pitkin festivaaliviikkoa Stam1na-aiheisia kilpailuja, fanitapaamisia ja muita aktiviteetteja. Stam1na 4 päivää -paketin ostaneet henkilöt saavat myös bändin logolla koristellun festivaalirannekkeen.
”Nousemme Provinssissa uramme uuteen huippupisteeseen. Ironisesti olemme samalla syvemmässä kusessa kuin koskaan. Show’t sisältävät kiellettyjä biisejä – biisejä, joita on piiloteltu hattuhyllyn perukoilla lähemmäs 10 vuotta. Ilmassa väreilee formaldehydi. Vaan totta kai Provinssi on juuri se taho joka uskaltaa tällaisen historiallisen haudastamanaamisen järjestää! Seinäjoella, perkele, nähdään!”, Stam1nan Hyrde kommentoi.
JOULULIPUT JA STAM1NA-PAKETIT NYT MYYNNISSÄ
Provinssin ennakkomyynti jatkuu ennätysvauhdissa, ja early bird -liput loppuivat kesken. Nyt Tiketissä ja Lippupisteessä on myynnissä Provinssin neljän päivän joululippuja sekä premium-lippuja, joita on saatavissa 31.12.2014 saakka. Myös Stam1na 4 päivää -paketit ovat nyt myynnissä.
Provinssin joululippu (4 päivää, ei ikärajaa, myynnissä 2.-31.12.2014)
Alk. 145 EUR
Provinssin premium-joululippu (4 päivää, K-18, myynnissä 2.-31.12.2014)
Alk. 195 EUR
Stam1nan 4 päivää -paketit (K-18, sis. 4 päivän Provissilippu, leirintäaluepaikka Camp Stam1nassa, Stam1na-ranneke, pääsy kaikkiin Stam1na-aiheisiin oheistapahtumiin ja muita myöhemmin ilmoitettavia etuja) Alk. 235 EUR
Stam1nan promokuvia: www.provinssi.fi/press
Provinssin festivaalijohtaja:
Sami Rumpunen (0400-407777, sami@provinssi.fi)
Tiedotus:
Johannes Kinnunen (041-5336211, tiedotus@provinssi.fi)
Stam1nan haastattelupyynnöt:
Sony Music / Katja Vauhkonen (0207-421591, katja.vauhkonen@sonymusic.com)

STAM1NALTA ILMESTYI TÄNÄÄN UUSI SINGLE

26.9.2014

SLK-albumi ilmestyi tänään Keski-Euroopassa

Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisi tänään uuden singlen, Vapaa on sana. Kappale tehtiin jo SLK-albumin levytyssessiossa syksyllä 2013.

” Tämä on harvoja kertoja, kun bändi julkaisee ”irtobiisin”. Niitä kun ei yksinkertaisesti ole ikinä äänitetty liikoja. Itse koen, että tämä täydentää SLK-albumin kokonaisuutena, toimii konjunktiona, nasauttaa umpeen arkun. Nyt on puhdas pöytä tuleville kattauksille” kertoo kappaleen sävellyksestä ja sanoituksesta vastaava Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

Stam1nan SLK-albumi ilmestyy tänään 26. syyskuuta Euroopassa Odyssey Music Networkin kautta.  SLK julkaistiin elokuun alussa myös Japanissa. Yhtye lähtee lämmittelemään kotimaista Insomnium-yhtyettä Euroopan kiertueelle reilun kuukauden päästä. Lokakuun 30. päivä Saksasta starttaava  Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014-kiertue käsittää kaiken kaikkiaan 18 keikkaa. Kaikki keikat on nähtävissä täällä: http://www.stam1na.com/keikat/

Stam1na julkaisi kuudennen albuminsa, SLK:n, helmikuussa. Albumi myi hetkessä Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta. Albumi ilmestyi tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut  Janne Saksa ja miksauksesta vastasi tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere). SLK -albumilla vierailee mm. Turmion Kätilöistä tuttu Spektaakkeli sekä legendaarinen rautalankakitaristi Esa Pulliainen.

”Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014”

special guests: FLESHGOD APOCALYPSE, STAM1NA

30.10. (D) DARMSTADT / Steinbruch Theater, http://steinbruch-theater.com/

31.10. (D) LINDAU   / Club Vaudeville, http://www.vaudeville.de/

01.11. (NL) UDEN / De Pul, http://www.depul-uden.nl/

02.11. (D) BOCHUM / Matrix, http://www.matrix-bochum.de/

03.11. (CH) PRATTELN / Z7, http://www.z-7.ch/

04.11. (D) NÜRNBERG / Hirsch,      http://www.der-hirsch.de/

05.11. (F) PARIS  / Divan Du Monde , http://www.divandumonde.com/

06.11. (UK) BIRMINGHAM / Oobleck , https://www.facebook.com/theoobleck

07.11. (UK) LONDON / Underworld, http://www.theunderworldcamden.co.uk/

08.11. (B) VOSSELAAR / Biebob, http://www.biebob.be/

09.11. (D) HAMBURG / Gruenspan, http://www.gruenspan.de/

10.11. (D) BERLIN / Columbia Club, http://c-club-berlin.de/

11.11. (D) MUNICH / Feierwerk     http://feierwerk.de/

12.11. (A) VIENNA    / Szene, http://www.szenewien.com/

13.11. (PL) KRACOW / Lizard King, http://www.lizardking-krakow.pl/

14.11. (PL) WROCLAW / Od Zmierzchu do Switu, http://www.odzmierzchudoswitu.pl/

15.11. (CZ) PRAGUE / Rock Cafe    http://www.rockcafe.cz/

16.11. (D) COLOGNE / Essigfabrik, http://www.essig-fabrik.de/

Vapaa on sana

iTunes: http://bit.ly/YfJHSo
Spotify: http://spoti.fi/1mwFgyn 

YouTube: http://www.youtube.com/watch?v=5VF2WK_r3-I

www.stam1na.com

www.facebook.com/stam1naOfficial

http://instagram.com/lemin_stam1na

 Haastattelut:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat:

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:

Sony Music Finland

STAM1NAN SLK JULKAISTAAN JAPANISSA JA EUROOPASSA

10.7.2014

Japanissa julkaisijana Sony Music, Euroopassa Odyssey Music Network

Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisee SLK-albuminsa Japanissa sekä Euroopassa. Japanin Sony Music julkaisee SLK:n 5. elokuuta ja Euroopassa SLK ilmestyy 26. syyskuuta Odyssey Music Networkin kautta.

Luulen kypsyneemme sopivaan ikään lähteäksemme kunnolla reissuun. Täysi-ikä bändipassissa on nyt tosiasia. Aiempien euroopan ja jenkkilöiden otsikointien lisäksi Japani on myös kuviossa mukana. Tarkoittannee siis, että tuleva Saksan ja sen lähimaiden rundaus voisi päättyä Itä-Aasiaan. Mie tykkään ajatuksesta”, kommentoi Stam1nan Antti Hyyrynen.

Stam1na esiintyi Japanissa Loud & Metal Attack –tapahtumassa toukokuussa yhdessä mm. Amorphiksen ja Von Hertzen Brothersin kanssa. Tapahtuma esitteli suomalaista musiikkia ja järjestettiin yhteistyössä Music Finlandin kanssa.

Yhtye lähtee lämmittelemään kotimaista Insomnium-yhtyettä Euroopan kiertueelle tulevana syksynä. Lokakuun 30. päivä Saksasta starttaava  Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014-kiertue käsittää kaiken kaikkiaan 18 keikkaa. Ennen syksyn Euroopan kiertuetta Stam1na jatkaa vielä loppukesän tien päällä; Rodeo Hell 2014-kiertue jatkuu viikonloppuna Korian Pioneerifestivaalien kautta Joensuun Ilosaarirockiin. Kaikki keikat on nähtävissä täällä: http://www.stam1na.com/keikat/

Stam1na julkaisi kuudennen albuminsa, SLK:n, helmikuussa. Albumi myi hetkessä Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta. Albumi ilmestyi tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut  Janne Saksa ja miksauksesta vastasi tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere). SLK -albumilla vierailee mm. Turmion Kätilöistä tuttu Spektaakkeli sekä legendaarinen rautalankakitaristi Esa Pulliainen.

Rodeo Hell 2014 -kiertue

11.7. Pioneerifestivaali, Koria

12.7 Ilosaarirock, Joensuu

17.7. Tammerfest, Tampere

18.7. Sotkamon Syke, Vuokatti

19.7. Rakuuna Rock, Lappeenranta

25.7. Kuopio Rockcock, Kuopio

26.7. Qstock, Oulu

8.8. Porispere, Pori

9.8. Jurassic Rock, Mikkeli

”Shadows Of The Dying Sun Over Europe 2014”

special guests: FLESHGOD APOCALYPSE, STAM1NA

30.10. (D) DARMSTADT / Steinbruch Theater, http://steinbruch-theater.com/

31.10. (D) LINDAU   / Club Vaudeville, http://www.vaudeville.de/

01.11. (NL) UDEN / De Pul, http://www.depul-uden.nl/

02.11. (D) BOCHUM / Matrix, http://www.matrix-bochum.de/

03.11. (CH) PRATTELN / Z7, http://www.z-7.ch/

04.11. (D) NÜRNBERG / Hirsch,      http://www.der-hirsch.de/

05.11. (F) PARIS  / Divan Du Monde , http://www.divandumonde.com/

06.11. (UK) BIRMINGHAM / Oobleck , https://www.facebook.com/theoobleck

07.11. (UK) LONDON / Underworld, http://www.theunderworldcamden.co.uk/

08.11. (B) VOSSELAAR / Biebob, http://www.biebob.be/

09.11. (D) HAMBURG / Gruenspan, http://www.gruenspan.de/

10.11. (D) BERLIN / Columbia Club, http://c-club-berlin.de/

11.11. (D) MUNICH / Feierwerk     http://feierwerk.de/

12.11. (A) VIENNA    / Szene, http://www.szenewien.com/

13.11. (PL) KRACOW / Lizard King, http://www.lizardking-krakow.pl/

14.11. (PL) WROCLAW / Od Zmierzchu do Switu, http://www.odzmierzchudoswitu.pl/

15.11. (CZ) PRAGUE / Rock Cafe    http://www.rockcafe.cz/

16.11. (D) COLOGNE / Essigfabrik, http://www.essig-fabrik.de/

 

www.stam1na.com

www.facebook.com/stam1naOfficial

http://instagram.com/lemin_stam1na

 

Haastattelut:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

 

Keikat:

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

 

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

 

Jakelu:  

Sony Music Finland

STAM1NA KEIKALLE JAPANIIN TOUKOKUUSSA

20.3.2014

Yhtye esiintyy Loud & Metal Attack-tapahtumassa 24. toukokuuta

Kevätkiertueen päätös vaihtuu Tallinnasta Tokioon

Lemiläinen heviyhtye Stam1na lähtee keikalle Japaniin toukokuussa. Stam1na soittaa Loud & Metal Attack –tapahtumassa 24. toukokuuta. Tapahtuma esittelee suomalaista musiikkia ja on järjestetty yhteistyössä Music Finlandin kanssa. Stam1nan levyt julkaistaan keikan myötä myös Japanissa.

 ”Idässä aamu sarastaa, perkele! Nakataan virveli kohti valoa ja toivotaan, että kela tuo haaviin ison vonkaleen. Tästä alkakoon Stam1nan uusi aikakausi”, kommentoi Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

 Viime vuonna Stam1nan levy-yhtiötoveri Mokoma ponnisti samaiselta keikalta soittamaan Japanin tärkeimmälle metallifestivaalille Loudparkiin. ”Mokoman viimevuotiset keikat Tokiossa olivat suuria menestyksiä, ja nyt kutsu kävi myös Stam1nalle. Japanilaiset ovat löytämässä suomenkielisen metallin Sakaran bändien kautta. Unelmissa siintää Sakara Tour Japan ja haarakonttori karaoke-kopissa”, Sakara Recordsin toimitusjohtaja ja Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen unelmoi.

 Stam1na julkaisi kuudennen albuminsa, SLK, 7. helmikuuta. Albumi myi hetkessä kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta. Albumi ilmestyi tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut  Janne Saksa ja miksauksesta vastasi tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere). SLK-albumilla vierailee mm. Turmion Kätilöistä tuttu Spektaakkeli sekä legendaarinen rautalankakitaristi Esa Pulliainen.

SAATTOJA JA HOITOJA 2014 -KIERTUE

Pe 21.3.2014 Stoppari, Mikkeli

La 22.3.2014 Pakkahuone, Tampere

Ke 26.3.2014 45-Special, Oulu

To 27.3.2014 Calle Night Club, Kokkola

Pe 28.3.2014 Cafe Tivoli, Rovaniemi

La 29.3.2014 Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Pe 4.4.2014 Bar 54, Forssa

La 5.4.2014 Hullu Pullo, Vaasa

Pe 11.4.2014 Viihdemaailma Ilona, Lappeenranta

La 12.4.2014 House Of Rock, Kouvola

Pe 25.4.2014 Lutakko, Jyväskylä

La 26.4.2014 Lutakko, Jyväskylä

Pe 2.5.2014 Suistoklubi, Hämeenlinna

La 3.5.2014 Club Tapper, Tallinna

La 24.5.2014 Loud & Metal Attack, Tokio, Japani

Loud & Metal Attack: http://www.creativeman.co.jp/artist/2014/05loud&metalattack/

www.stam1na.com

www.facebook.com/stam1naOfficial

http://instagram.com/lemin_stam1na

Haastattelut:

Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

 

Keikat: 

Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:

Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

 Jakelu:  

Sony Music Finland

STAM1NAN SLK MYI KULTAA

11.2.2014

Perjantaina julkaistu kuudes albumi on myynyt jo yli 10 000 kpltta

Yhtyeet hehkuttavat aina viimeisintä levyään parhaimpanaan. Stam1na voi sanoa niin SLK:sta ilman minkäänlaista itsepetosta.” 4/5, Toni Keränen – Inferno

Lemiläinen heviyhtye Stam1na julkaisi kuudennen albuminsa, SLK, perjantaina 7. helmikuuta. Albumi on myynyt jo nyt kultalevyyn oikeuttavan määrän, yli 10 000 kappaletta.

 ”Aivan älyttömän julkisuushärdellin seasta nousi seisomaan yhdeksi korkeimmaksi viestiksi levy-yhtiöltä: SLK myi kultalevyyn vaadittavat 10000 kpl fyysisiä kopioita. Bändi nostaa sarvikypäränsä korkealle ilmaan, vuonon harjalla asennossa seisten. Kiitos kaikille albumin ostaneille, tämä luo luottamusta suomalaisen musiikin ostamisen tulevaisuuteen. SKOOL!”,yhtye kiittää.

Albumi ilmestyi tuttuun tapaan Sakara Recordsin kautta. Levyn on tuottanut  Janne Saksa ja miksauksesta vastaa tanskalainen Tue Madsen (mm. The Haunted, Mnemic ja Hatesphere). SLK-albumilla vierailee mm. Turmion Kätilöistä tuttu Spektaakkeli sekä legendaarinen rautalankakitaristi Esa Pulliainen.

Levyltä julkaistiin ensimmäinen maistiainen, Panzerfaust, kaksi viikkoa ennen albumin julkaisua. Kappaleen musiikkivideo on katsottavissa täältä.Albumin seuraava single on kappale nimeltään Dynamo, kuuntele tästä:Stam1na – Dynamo.

Stam1na täyttää tänä vuonna 18-vuotta ja juhlistaa uuden albumin ja kiertueen myötä myös täysi-ikäisyyttään. Yhtyeen mittava kiertue käynnistyi lauantaina 8. helmikuuta Radio Rock –risteilyltä ja päättyy Tallinnaan toukokuussa. Yhtye soittaa Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä kahtena peräkkäisenä iltana.

SAATTOJA JA HOITOJA 2014 -KIERTUE

Pe 14.2.2014 Kerubi, Joensuu (ilmaiskeikka alaikäisille)

Pe 14.2.2014 Kerubi, Joensuu

La 15.2.2014 Kerubi, Joensuu

Pe 21.2.2014 Henry´s Pub, Kuopio

La 22.2.2014 Henry´s Pub, Kuopio

Pe 28.2.2014 Tavastia, Helsinki

La 01.3.2014 Nosturi, Helsinki

Pe 07.3.2014 Amarillo, Kotka

La 08.3.2014 Finlandia-klubi, Lahti

To 13.3.2014 Bar Kino, Pori

Pe 14.3.2014 Klubi, Turku

La 15.3.2014 Klubi, Turku

Pe 21.3.2014 Stoppari, Mikkeli

La 22.3.2014 Pakkahuone, Tampere

Ke 26.3.2014 45-Special, Oulu

To 27.3.2014 Calle Night Club, Kokkola

Pe 28.3.2014 Cafe Tivoli, Rovaniemi

La 29.3.2014 Rytmikorjaamo, Seinäjoki

Pe 4.4.2014 Bar 54, Forssa

La 5.4.2014 Hullu Pullo, Vaasa

Pe 11.4.2014 Viihdemaailma Ilona, Lappeenranta

La 12.4.2014 House Of Rock, Kouvola

Pe 25.4.2014 Lutakko, Jyväskylä

La 26.4.2014 Lutakko, Jyväskylä

Pe 2.5.2014 Suistoklubi, Hämeenlinna

La 3.5.2014 Club Tapper, Tallinna

www.stam1na.com

www.facebook.com/stam1naOfficial

http://instagram.com/lemin_stam1na