Author Archives: sakararecords

Maailma tarvitsee sankareita – Teräsbetonin uusi albumi julkaistaan 24. marraskuuta

27.10.2010

Kuuntele koko albumi ja tilaa

Moninkertainen kultalevy-yhtye Teräsbetoni julkaisee neljännen pitkäsoittonsa 24. marraskuuta. Teräsbetoni kertoo Maailma tarvitsee sankareita -nimisellä albumillaan, että sankareiden aika ei suinkaan ole ohi. Bändi piirtää ensisinglenä julkaistussa nimikappaleessa kuvan sotien, kurjuuden ja itsekkyyden maailmasta, jossa suurten sielujen tekoja kaivataan.
– Ihmiset voivat tuntea turvattomuutta ja pelkoakin muuttuvassa maailmassa, jonka rakenteet horjuvat ja vanhat totuudet eivät enää päde. Teräsbetoni tarjoaa lohduksi ja lääkkeeksi tietenkin metallia, joka on tehnyt elämästämme siedettävämpää jo vuosikymmenten ajan, nimikappaleen tekijä ja yhtyeen laulaja-basisti Jarkko Ahola kertoo.

Albumin 11 biisiä äänitettiin kesän ja syksyn aikana bändin luottotuottaja Hiili Hiilesmaan johdolla, pääosin Yellow House Studion uumenissa Hämeenlinnassa. Kappaleita oli levy-yhtiön vaihdoksen myötä pidetyn tauon aikana syntynyt kolmatta kymmentä, joista albumille on valikoitunut tasapainoinen nippu niin uudistunutta Teräsbetoni-ilmaisua kuin metallisoturien tuttua uhmakkuuttakin. Uudestisyntynyt-balladissa käsitellään eroaihetta herkkyydellä, jota bändi ei ole aiemmin kuulijoilleen esittänyt. Toisaalta provokatiivinen Mies ja riemukas juomalaulu Metalliolut palauttavat ääneen metallisen ilosanoman ympärillä rellestävän ryhmän.

– Onhan se hienoa nostaa kolpakko jos toinenkin hyvässä seurassa ja juhlistaa hyvin tehtyä työtä, kaveruutta, vapaita, elämää… Mitä itse kukin nyt elämässään kokeekaan. Uskomme metallin ja oluen yhdistelmän parantavaan vaikutukseen!, Ahola kajauttaa.

Teräsbetoni perustettiin vuonna 2003, kun pirkanmaalaiset laulaja-basisti Jarkko Ahola ja kitaristit Vili Rantanen sekä Arto Järvinen yhdistivät suomen kielen perinteikkääseen melodiseen metalliin. Rumpali Jari Kuokkanen täydensi kokoonpanon pian bändin syntysanojen jälkeen. Teräsbetoni levytti Warner Musicille kolme albumia, joista ensimmäinen, ”Metallitotuus”, myi platinaa. Seuraavat albumit ”Vaadimme metallia” sekä ”Myrskyntuoja” ovat molemmat ylittäneet kultalevyrajan.

Maailma tarvitsee sankareita on Teräsbetonin ensimmäinen julkaisu valtakunnan johtavalle metallimerkki Sakara Recordsille. Mokoma-yhtyeen perustama Sakara Records palkittiin viime viikonloppuna Vuoden 2010 indielevy-yhtiönä musiikkialan omassa Industry Awards -gaalassa.

Teräsbetonin uutta musiikkia kuullaan lähiaikoina Sakara Recordsin oman Sakara Tour -kiertueen lisäksi yhtyeen lukuisilla omilla keikoilla. Hiljattain myös keikkamyyjää vaihtanut bändi jatkaa kiertuetta vuodenvaihteen jälkeen.

04.11.2010 Viking Isabella, Turku
18.11.2010 Klubi, Tampere
20.11.2010 Teatria, Oulu
10.12.2010 Virgin Oil Co., Helsinki
11.12.2010 Everton, Viiala
21.1.2011 Puikkari, Kuopio
22.1.2011 Waltikka, Valkeakoski
29.01.2011 Casa, Kiiminki
05.02.2011 Osmantupa, Eura
26.02.2011 Viking Isabella, Turku
10.3.2011 Bar Kino, Pori
11.3.2011 Old Texas, Kaarina

Maailma tarvitsee sankareita –single
http://www.youtube.com/watch?v=AogV510ZGT0

Promokuvia:
http://www.sakararecords.com/pressi_terasbetoni.php

Levyn kansi:
http://www.sakararecords.com/kannet/terasbetoni_kansi.jpg

http://www.terasbetoni.com/

Keikat:
Janne Tokola/DexViihde
0207 630 772
044 520 3335
janne.tokola@dexviihde.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Maria Salovaara
Playground Music BAM Oy
010 292 0502
040 5900 242
maria@playgroundmusic.com

Sakara Records valittiin vuoden indielevy-yhtiöksi

24.10.2010

Musiikki ja Media -tapahtuman yhteydessä järjestetyssä Industy Awards 2010 -gaalassa palkittiin musiikkialan ammattilaisten äänestämiä voittajia. Sakara Records pokkasi ensimmäistä kertaa pystin Vuoden indielevy-yhtiö -kategoriassa. Saikkonen oli lisäksi ehdolla Vuoden A&R -kategoriassa. Sakara kiittää äänestäjiä sekä yhteistyökumppaneita komeasta saavutuksesta! Kaikki voittajat.

Stam1na julkaisee vanhaa paskaa

5.10.2010

Ennakkotilaus: Levykauppa Äx (levy-paitapaketti), Swamp Music

Suomenkielisen metallimusiikin ykkösnyrkki Stam1na kokoaa yleisön pyynnöstä yhteen omakustanneaikaiset demonsa ja julkaisee Vanhaa paskaa –demokokoelman marraskuun 3. päivä (Huom. Uusi julkaisupäivä!). Kokoelma sisältää aiemmin vain C-kasetteina ja CD-R-levyinä ilmestyneiden demoaikojen suomenkielisen tuotannon kokonaisuudessaan. Lisämausteena kokoelmalta löytyy yksi ennen julkaisematon albumiraita, sekä yhtyeen ensimmäinen sävellys, englanninkielinen teos, Meet Your Fate.

Pekka Olkkosen, Antti Hyyrysen ja Teppo Velinin Lemillä perustama Stamina (kirjoitus-muodoltaan myös StaminA, STAMINA, sekä Stam1na) teki vuosien 1996–2004 välillä lukuisia demoäänityksiä ja –julkaisuja, jotka keräsivät kiitosta niin musiikkimedian kuin fanienkin keskuudessa. Neljän ensimmäisen vuoden ajan yhtyeen esityskielenä toimi englanti, joka vaihtui vuosituhannen vaihteen jälkeen suomeksi.

”Kokoelma on vaihtoehto internetissä liikkuvalle hajanaiselle Stam1na-materiaalille. Vanhaa paskaa nivoo yhteen yhtyeen musiikillisen menneisyyden ja kehityksen ennen vuoden 2005 debyyttialbumin ilmestymistä. Mukana on kaikki ja oleellinen”, summaa Stam1nan nokkamies Antti Hyyrynen.

Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi Uudet Kymmenen Käskyä (2006) myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi Raja nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008, ja rikkoi myös kultalevyrajan. Yhtyeen neljäs pitkäsoitto, kriitikoiden ja fanien ylistämä Viimeinen Atlantis, julkaistiin helmikuussa 2010. Albumi pysyi albumilistan korkeimmalla sijalla kaksi perättäistä viikkoa jättäen taakseen mm. HIMin ja Ismo Alangon tuoreet albumit. Viimeinen Atlantis on kulutuskriittisen teemansa johdosta palkittu myös ympäristöpalkinnolla. Yhtye on ehdolla 2010 MTV Europe Music Awardseissa Best Finnish Act –sarjassa.

STAM1NA – VANHAA PASKAA (Epäviralliset kokeilut 1997-2008)
Julkaisu: 27.10.2010

1. Vihaa
2. Eudaimonia
3. Koe murha!
4. Eivät ikinä saa
5. Arjen sankari
6. Minä
7. Elämäsi repliikki
8. Miekannielijä
9. Erilaisen rakkauden todistaja
10. Älä puhu poika
11. Väkivaltakunta
12. Joutsen
13. Paha arkkitehti
14. Koirapoika
15. Peto rakasti sinua
16. Sananen lihasta
17. Pyhä yksinkertaisuus
18. Kadonneet kolme sanaa
19. Yhdeksän tien päät
20. Meet your fate

Kansi
 (hi-res)

Sakara Tour 2010 valtaa Suomen rokkiklubit marraskuussa

15.9.2010

Osta lippu ennakkoon

Sakara Tour 2010 Facebookissa

Kaikki kiertueella nähtävät bändit ovat julkaisseet tai tulevat julkaisemaan uuden albuminsa kuluvan vuoden aikana. Stam1na julkaisi ympäristöpalkinnollakin palkitun, kriitikoiden ylistämän ja fanien rakastaman Viimeinen Atlantis -levynsä helmikuussa. Mokoma jatkoi kultalevyjensä sarjaa Sydänjuuret -albumillaan maaliskuussa ja Rytmihäiriö nousi äärimmäisen ilmaisun ystävien suursuosikiksi toukokuisella Surmantuoja -pitkäsoitollaan. Pieksämäkeläinen FM2000 julkaisee uuden Opium Grilli -nimisen albuminsa 29. syyskuuta. Myös Teräsbetonin Sakara-debyytin on määrä löytää tiensä kauppoihin vuoden loppuun mennessä.

”Yhteiskiertue näin rempseässä seurassa on paras mahdollinen tapa juhlistaa Sakaran vuotta 2010, joka on mennyt ns. putkeen kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna. Hienoja levyjä hienoilta miehiltä!

Nyt kun päästään vielä bailaamaan bändien fanien kanssa oikein isolla porukalla, niin eipä tässä muuta osaa enää toivoa”, kertoo Mokoma -yhtyeen kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen.

”Toivottavasti porukka löytää kipinän tulla toteamaan Sakaran bändien keikkakunnon. Voisin väittää, että kukin yhtye on kovimmassa iskussa ikinä. Väitän myös, että ainoastaan Martti Servo kykenisi päihittämään tourin viihdearvon!”, kertoo Stam1na -yhtyeen laulaja ja kitaristi Antti Hyyrynen.

Sakara Tour 2010 on jatkoa Sakara Tour 2006 -kiertueelle, joka viihdytti bändien faneja olympiadi sitten. Kiertue oli ikimuistoinen myös muusikoille:

”Vuosi 2006 oli näin jälkikäteen ajateltuna yksi tärkeimmistä aallonharjoista. Joka bändi lafkalta julkaisi urallaan tärkeän albumin, kansan suosio oli kiipimässä uuteen huippuun ja Suomi-hevi kukoisti kirkkaana. Ikääkin oli bändiläisillä niin vähän, että ryyppyhommatkin hoidettiin kunnialla kotiin. Muistan, kuinka basistimme Kangasmäki kertoi kiertueelta palattuaan nähneensä kummituksia ja ruumiskasoja. Mie muistan sairastuneeni masennukseen. Sakara Tour on siis täydellinen tapa lopettaa kuluva vuosi aitoon rock’n roll -tyyliin!”, summaa Hyyrynen.

SAKARA TOUR 2010:
10.11.. Mikkeli Bar & Night Vaakuna K-18
11.11. Jyväskylä Lutakko -S-
12.11. Helsinki Tavastia K-18
13.11. Turku Klubi K-18
17.11. Helsinki Nosturi -S-
18.11. Tampere Klubi/Pakkahuone K-18 (Teräsbetoni)
19.11. Seinäjoki Rytmikorjaamo -S-
20.11. Oulu Club Teatria K-18 (Teräsbetoni)

FM2000 tarjoaa oopiumia kansalle

2.9.2010

Pieksämäkeläinen FM2000 julkaisee uuden ”Opium Grilli” -pitkäsoiton 29.9.2010. Levy on yli kymmenen vuotta omakustanteita tahkoneelle yhtyeelle vasta toinen virallinen julkaisu. Keväällä 2009 Sakara Recordsin kautta ilmestyneen ”Meibi Bus Homen” myötä FM2000 sai reilusti ansaittua huomiota: mm. Finnish Metal Awardseissa yleisö äänesti orkesterin Vuoden yhtye -sarjassa seitsemänneksi. Seuraajaa suosiota niittäneelle levylle on rakennettu kesän ajan huolellisesti kokeneen metallituottaja Miitri Aaltosen (Mokoma, Viikate, Stam1na) ohjeistuksessa. ”Opium Grillillä” pieksämetalli ei silti soi varsinaisesti raskaammin vaan hengittävämmin ja vapautuneemmin.

– Jännitimme alkuun ajatusta yhtyeen ulkopuolisesta tuottajasta ja pelkäsimme sen tarkoittavan sisäisiin vahvuuksiimme puuttumista ja musiikillisen hulluttelumme karsimista. Suotta jännitimme, sillä kaltaisemme hulluhan siellä tuntui istuvan nappuloidenkin takana, toteaa kitaristi-laulaja Rota tuottaja Miitri Aaltosesta.

”Meibi Bus Homella” FM2000 kuvaili Pieksämäen asukkaiden savolaista elämäntapaa ja edesottamuksia. Sanoittajat Rota ja Sebu kokivat Pieksämäen tulleen aiheena jo niin tarkkaan tutkituksi, että tällä kertaa oli syytä etsiä uusia nurkkia koluttaviksi. ”Opium Grillillä” tarinat ovat satumaisia kertomuksia, joissa seikkailevat niin villin lännen kiinalaiset kokit, puistokemistit kuin Sulkavan soudun osanottajatkin. ”Opium Grillin” kappaleiden hahmot ja heidän tarinansa ovat varsin omintakeisia ja koko levyn mitassa toteutettu vinksahtanut Hanhi-emon satulipas hyvin kunnianhimoinen ponnistus.

– Kun mainitsin Rotalle toiveeni, että ulko-savolaisena mielelläni lukisin lyriikkaansa ilman Suomi-Savo-Suomi sanakirjaa, en silti arvannut että hän hyppäisi suoraan tuntemamme maailman ulkopuolelle satuilemaan ja ryhtyisi Pieksämäen Grimmiksi, toteaa levy-yhtiö Sakara Recordsin edustaja Marko Annala.

”Opium Grilli” -levyltä on Youtubessa ensimaistiaisena kuultavissa kappale ”Kinukki” :http://www.youtube.com/watch?v=7RZeRtulnpo

FM2000 – Opium Grilli (julkaisu 29.9.2010)

1. Matkalaukussa hautaan
2. Kinukki
3. Olga
4. Mosku
5. Piimää ja Serlaa
6. Opium grilli
7. Olmi
8. Tohtori Mort
9. Hyvä silokki-laulu
10. Hans Ali Hassan
11. Luutarhuri

Kansi (hi-res, .jpg) : http://www.sakararecords.com/download/FM2000_OpiumGrill_kansi.jpg

FM2000:n tulevat keikat:

18.9. Wanhat Weturitallit, PIEKSÄMÄKI
30.9. Klubi, TURKU
1.10. Bar Loose,HELSINKI
8.10. Lucky Monkeys, LAPPEENRANTA
16.10. Baarikaappi, PORI
20.10. Henry´s Pub,KUOPIO
22.10. Kulttuurikeskus Poleeni, PIEKSÄMÄKI
23.10. Rytmi-Katti, KOUVOLA
28.10 Vastavirta, TAMPERE
29.10. Rockinhood, SALO

Pressikuvat: http://www.sakararecords.com/pressi_fm2000.html

www.fm2000.org
www.new.facebook.com/pages/fm2000/49402640568

Teräsbetoni Sakara Recordsille

7.6.2010

Soturiheavyn suurlähettiläs Teräsbetoni ja Mokoma-yhtyeen luotsaama Sakara Records ovat solmineet levytyssopimuksen. Sakara Records julkaisee Teräsbetonin neljännen studioalbumin loppuvuodesta 2010. Vielä nimeämättömän albumin äänitykset alkavat loppukesästä tuottaja Hiili Hiilesmaan johdolla Hämeenlinnassa.

Teräsbetoni palaa pitkittyneeltä tauolta tositoimiin uusia ideoita ja intoa puhkuen. Uusia kappaleita yhtye on ehtinyt kirjoittaa jo yli parikymmentä ja Teräsbetoni-leirissä materiaalin uskotaan toimivan niin levylautasella kuin esiintymislavoillakin.

”Hengenvetotaukomme pitkittyi yhteistyökumppaneita selvitellessä, mutta lopussa seisoo vähintäänkin kiitos. Uusi, hyvähenkinen diili vaikuttaa varmasti positiivisesti bändin kaikkiin tuleviin toimiin. On kunnia kuulua samaan rosteriin usean Suomimetallin kärkibändin kanssa, eikä yhteistyö Sakaran kanssa jättäne kylmäksi hyvästä hevistä kiinnostuneita.”, Teräsbetonin kitaristi Vili Rantanen uskoo.

Sakara Recordsin huomio kiinnittyi Teräsbetoniin jo bändin uran alkuvaiheessa.

”Olisin halunnut Teräsbetonin Sakaralle vuonna 2004 bändin ensimmäisen demon kuultuani, mutta silloin vastaperustetun yhtiömme paukut olivat kiinni Mokomassa ja Stam1nassa. Olen iloinen ja huojentunut, että pitkään kypsytelty yhteistyömme pääsee viimein alkamaan.”, kertoo Sakara Recordsin Tuomo Saikkonen.

Teräsbetoni sai alkunsa vuonna 2003, kun pirkanmaalaiset laulaja-basisti Jarkko Ahola ja kitaristit Vili Rantanen sekä Arto Järvinen yhdistivät suomen kielen perinteikkääseen melodiseen metalliin. Rumpali Jari Kuokkanen täydensi kokoonpanon pian bändin syntysanojen jälkeen. Teräsbetoni levytti Warner Musicille kolme albumia, joista ensimmäinen, Metallitotuus, myi platinaa. Seuraavat albumit Vaadimme metallia sekä Myrskyntuoja ovat molemmat ylittäneet kultalevyrajan. Teräsbetoni tuli tutuksi koko Suomen kansalle, kun bändi edusti kotimaataan Belgradin Euroviisujen finaalissa vuonna 2008.

Mokoma-yhtyeen jäsenet perustivat Sakara Recordsin vuonna 2003 oman musiikkinsa julkaisukanavaksi saatuaan lähtöpassit monikansalliselta levy-yhtiöltä. Sittemmin tamperelaisyhtiö on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä suomalaisista riippumattomista levy-yhtiöistä. Raskaaseen musiikkiin erikoistuneen Sakaran artistikatraaseen kuuluvat Mokoman lisäksi mm. Stam1na, Rytmihäiriö, Diablo, YUP, FM2000 ja nyt viimeisimpänä Teräsbetoni.

Promokuvat: www.terasbetoni.com/index.php?s=13&l=fi&iCat=11

Kotisivut: www.terasbetoni.com

Sakara Records: www.sakararecords.com

Lisätiedot & haastattelut:
TOMMI MUHLI / Playground Music Finland
e-mail: tommi@playgroundmusic.com
puh: 044 5400 486

Rytmihäiriön uusi albumi Surmantuoja julkaistaan 12. toukokuuta

14.4.2010

Suomalaisen metallimusiikin kiistaton kulttinimi Rytmihäiriö on saanut päätökseen viidennen studioalbuminsa äänitykset. ”Surmantuoja” –nimeä kantava uusi albumi julkaistaan toukokuun 12. päivä kuluvaa vuotta.

Surmacoreksi musiikkiaan kutsuva Rytmihäiriö päästää uudella ”Surmantuoja” -albumillaan Gambinan huuruiset demoninsa valloilleen yhdistämällä edellisten levytystensä parhaat puolet ja lisäämällä bonuksena joukkoon enemmän energiaa, vaaran tuntua ja typerryttäviä hokemia. Sanoitukset kaivautuvat yhä syvemmälle urbaanin ahdistuksen ilmenemismuotoihin – ovathan surmat, alkoholismi ja väkivalta osa yhä useamman suomalaisen jokapäiväistä elämää

”Uusi levy on musiikillisesti edeltäjiään väkivaltaisempi ja ilmaisussaan luovempi. Rytmihäiriö potenssiin kymmenen. Uusissa biiseissä nojataan määrätietoisesti niihin vahvuuksiin mitkä toimivat parhaiten keikkasetissä. Spurgugrammin sakarat tulevat laajentumaan taas uusiin suuntiin muutamassakin kappaleessa.”, kertoo yhtyeen kitaristi Janne Perttilä.

Uusi albumi nauhoitettiin yhtyeen hovituottaja Jukka Varmon johdolla Itä-Helsinkiläiseen merenrantahuvilaan rakennetussa studiossa. Albumin miksauksesta vastaa länsinaapurin tuottajaguru Dan Swanö (mm. Bloodbath, Opeth, Edge of Sanity).

”Hästholmen tarjosi studiosessioille rennot puitteet ja kaivatun mahdollisuuden pohjien äänittämiseen livenä. Tämä varmasti kuuluu myös lopputuloksessa, levyn soidessa rennommin ja elävämmin kuin edeltäjänsä. Gambinaa emme sekoittaisi Absolut-vodkaan kirveelläkään, mutta palkkaamamme ruotsalaisvahvistuksen avulla varmistamme uudelle levylle yllättävän tasoituksen, viimeisen minuutin voitto-osuman sekä rutosti väsymätöntä ylivoimapyöritystä.”, bändi kertoo kysyttäessä Suomi-Ruotsi -maaottelun taustoista ja tuloksista.

Hardcorea ja metallia musiikissaan yhdistelevä Rytmihäiriö perustettiin vuonna 1988. Rytmihäiriön ensimmäinen julkaistu äänite oli omakustanne-EP ”Surmatyö” vuodelta 1990. Yhtyeen edellinen ”Sarvet, sorkat, salatieteet” -nimeä kantava albumi julkaistiin helmikuussa 2008 ja se nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle 10.

Rytmihäiriö – Surmantuoja (julkaisu 12.5.2010)
Kansi

1. Intro: Sekatyömiesten marssi
2. Muovipussi päähän ja ruumis suohon
3. Murha mielessä
4. Kristus ryyppää
5. Aaveenpää
6. Kaksi oli kännissä
7. Varastettujen viinojen kirous
8. Paluu raittiusleiriltä
9. Kalteva pinta, leveät raiteet
10. Tuonela vetää puoleensa
11. Koska Saatana sanoo niin
12. Kähinää krouvissa
13. Toiset on luotuja juopumaan

Rytmihäiriön varmistuneet keikat:

Ti 18.5. Lepakkomies, Helsinki (levyjulkkari)
La 22.5. Yläkaupungin yö, Jyväskylä
Pe 28.5. Rytmi-Katti, Kouvola
La 29.5. Nosturi, Helsinki (+ Mokoma)
Pe 2.7. Tuska festivaali, Helsinki
Su 18.7. Ilosaarirock, Joensuu
Pe 23.7. Tuntuma festivaali, Lohja
Pe 13.8. Jalometalli festivaali, Oulu

Promokuvat

www.surmacore.com

Lisätiedot & haastattelut:
TOMMI MUHLI / Playground Music Finland
tommi@playgroundmusic.com | www.playgroundmusic.fi
Office: +358 (0) 3 260 32 29 | Mobile: +358 44 5400 486

Keikat:
ARI KOSKINEN / Fullsteam Agency
ari@fullsteamagency.com | www.fullsteamagency.com
Mobile:+358 400 808952 I Office: +358 9 2905 08 05

Rytmihäiriö aloitti uuden albuminsa nauhoitukset

1.3.2010

Suomalaisen metallimusiikin kulttinimi Rytmihäiriö on aloittanut viidennen kokopitkän albuminsa äänitykset. Työnimellä ”Kontulalainen plutokratia” kypsyteltävän albumin julkaisupäivä ajoittuu toukokuulle 2010.

Surmacoreksi musiikkiaan kutsuvan Rytmihäiriön sanoitukset kaivautuvat uudella albumilla yhä syvemmälle urbaanin ahdistuksen ilmenemismuotoihin – ovathan surmat, alkoholismi ja väkivalta osa yhä useamman suomalaisen jokapäiväistä elämää. Uutta levyä äänitetään yhtyeen hovituottaja Jukka ”Sahaajankadun Bob Rock” Varmon johdolla Itä-Helsinkiläiseen merenrantahuvilaan rakennetussa studiossa. Albumin miksauksesta tulee vastaamaan länsinaapurin tuottajaguru Dan Swanö (mm. Bloodbath, Opeth, Edge of Sanity).

Gambinaa emme sekoittaisi Absolut-vodkaan kirveelläkään, mutta palkkaamamme ruotsalaisvahvistuksen avulla varmistamme uudelle levylle yllättävän tasoituksen, viimeisen minuutin voitto-osuman sekä rutosti väsymätöntä ylivoimapyöritystä.; bändi toteaa mm. työnimillä ”Räkis”, ”Koska saatana sanoo niin” ja ”Florida” kulkevista uusista kappaleista.

Hardcorea ja metallia musiikissaan yhdistelevä Rytmihäiriö perustettiin vuonna 1988. Rytmihäiriön ensimmäinen julkaistu äänite oli omakustanne-EP Surmatyö vuodelta 1990. Yhtyeen edellinen Sarvet, sorkat, salatieteet -nimeä kantava albumi julkaistiin helmikuussa 2008.

Rytmihäiriön varmistuneet keikat:
2-4/07/2010 Helsinki – Tuska
17-18/07/2009 Joensuu – Ilosaarirock
13-14/08/2009 Oulu Jalometalli

www.surmacore.com

Lisätiedot & haastattelut:
TOMMI MUHLI / Playground Music Finland
tommi(a)playgroundmusic.com
03 260 32 29 tai 044 5400 486

 

Stam1nalle albumilistan kärkisija ja kultalevy

17.2.2010

Omaehtoista metallia takovan Stam1nan viime viikolla julkaistu neljäs studioalbumi, Viimeinen Atlantis, on noussut ensimmäisellä viikollaan virallisen albumilistan kärkeen. Stam1nan taakse listataistelussa jäivät muun muassa HIMin ja Ismo Alangon tuoreet albumit. Samaan hengenvetoon todettakoon, että albumi on myös ylittänyt myynnissä kultalevyyn oikeuttavan rajan.

Maapallon synkistä tulevaisuuden näkymistä aiheensa ammentavaa Viimeinen Atlantis -albumia on kuvailtu yhtyeen progressiivisimmaksi ja ylväimmäksi teokseksi tähän asti. Yhtyeen puhemies Antti Hyyrynen kommentoi vahvasti tarinamuotoon puetun albumin menestyskulkua tuoreeltaan seuraavasti:
”Jatkumohan on selkeä loppuunmyydyltä Tavastialta listaykköseksi. Kysymys kuuluu, kuinka ihmeellisen haastavaa ja vaikeaa musiikkia Stam1nan täytyy tehdä, että jatkossa välttyisimme tällaiselta mainstream-ilmiötä?! Tsunamimainen kiitosaalto kaikille yhtyeen faneille ja kannattajille.”
Stam1nan edellinen albumi Raja nousi virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008, ja rikkoi myös hiljattain kultalevyrajan. Myös sitä edeltänyt, Metalli-Emmalla palkittu, Uudet Kymmenen Käskyä -albumi on myynyt kultaa.

Mokoman seitsemäs albumi Sydänjuuret julkaistaan 24. maaliskuuta

2.2.2010

Metalliorkesteri Mokoma julkaisee seitsemännen studioalbuminsa ”Sydänjuuret” 24. maaliskuuta. Albumin on tuottanut Janne Saksa, jonka rautaista osaamista on aikaisemmin kuultu yhtyeen läpimurtolevyillä ”Kurimus” ja ”Tämän maailman ruhtinaan hovi”. ”Sydänjuuret” on äänitetty viime syksyn ja kuluvan talven aikana Sound Supreme -studiolla Hämeenlinnassa. Albumin on miksannut Mokoman luottopakki Miitri Aaltonen.

Mokoman kultalevykokoelma sai hiljattain täydennystä, kun marraskuussa 2007 julkaistu ”Luihin ja ytimiin” ylitti 15 000 myydyn kappaleen rajan. Vuonna 2006 julkaistun ”Kuoleman laulukunnaat” -albumin lisäksi kultarajan ovat ylittäneet 5 000 kappaleen myynnillä ”Viides vuodenaika” -EP (2006) sekä livetaltiointi-DVD ”Mokoma DVD” (2004). Kaikki edellämainitut julkaisut ovat olleet Suomen virallisen listan ykkösiä omissa kategorioissaan.

Maaliskuun lopussa julkaistava ”Sydänjuuret” alkoi hahmottua vuosi sitten, kun laulaja Marko Annala vetäytyi Näsijärven rannalle korpimökkiin säveltämään. Vankaveden talvisissa rantamaisemissa syntyi paljon uutta materiaalia, ja Annala kuvailee mökillä vietettyä aikaa ”yhdeksi hienoimmista reissuista ikinä”.

Metsän keskellä alkunsa saanut ”Sydänjuuret” kertoo rakastavasti kotimaamme arvoista ja perinteistä, mutta ilman kiihkoilua.

”Välillä on tunnelma iloinen kuin juhannuksena, välillä masentunut kuin kesken pimeimmän vuodenajan. Minun Suomeni ei ole objektiivisesti tarkkaillen yhtään sen tärkeämpi paikka kuin mikään muukaan maa, mutta rakkain juuri minulle”, Annala kertoo.

Mokoma aloittaa keväisen keikkakiertueensa Lappeenrannasta 1. huhtikuuta.

Onko siitä tullut leso 2010 -kiertue:

1.4. Lappeenranta, Wiltsu
2.4. Kokemäki, Stadium Live Club
3.4. Lahti, Finlandia-Klubi
9.4. Mikkeli, Bar & Night Vaakuna
10.4. Tampere, Pakkahuone
16.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.4. Kaustinen, Konsta
22.4. Pori, Bar Kino
23.4. Turku, Klubi
24.4. Kouvola, House Of Rock
30.4. Helsinki, Tavastia
1.5. Jyväskylä, Lutakko
7.5. Forssa, Bar 54
8.5. Oulu, Club Teatria
14.5. Varkaus, Z-One
15.5. Joensuu, Karjalatalon Kellari
21.5. Kuopio, Henrys Pub
22.5. Kuopio, Henrys Pub
28.5. Imatra, Osmos Cosmos Bar
29.5. Helsinki, Nosturi

Keikat:
Janne Tokola
Janne.tokola(a)dexviihde.fi
Dex Viihde Oy
p. 0207 630 772
044 520 3335

Lisätiedot ja haastattelut:
Maria Salovaara
Playground Music Finland
Maria(a)playgroundmusic.com
03 260 32 02
040 59 00 242