Author Archives: admin-sakara

Kolmella Emma-ehdokkuudella huomioitu Stoned Statues julkaisee uutta musiikkia

17.3.2023

Vaihtoehtometallia, punk-asennetta ja tarttuvia laulumelodioita yhdistelevä Stoned Statues julkaisi tänään uutta musiikkia. Not That Real on toinen singlelohkaisu ensi syksynä julkaistavalta albumilta. Kappaleen sävellyksestä vastaa Stoned Statues ja sanoituksista laulaja-basisti Jenna Kosunen ja kitaristi Markus Hakala. Singlen on äänittänyt Jere Isberg, miksannut Miitri Aaltonen ja masteroinut Mika Jussila.

Yhtye pohtii biisillään mm. sitä miksi on niin helppoa lokeroida ihmisiä ja tehdä ennakko-olettamuksia mielivaltaisesti.

”En aina ymmärrä sitä, miksei jokainen täällä saisi olla oma itsensä. Miksi joillain ihmisillä on taipumus pönkittää omaa egoaan kiusaamalla ja polkemalla alas muita, jotka yrittävät toteuttaa itseään ja itselleen tärkeitä asioita? Miksi joitain haittaa toisten elämäntyyli tai vaikkapa ulkonäkö vaikkei siitä ole mitään uhkaa kenenkään olemassaololle?”, kysyy Stoned Statuesin sanoittaja-laulaja-basisti Jenna Kosunen.

Not That Real -kappaleesta julkaistiin tänään myös musiikkivideo. Videon on ohjannut Emma-palkittu Jack Murda ja tuotantoyhtiönä toimi Askel Company. Katso video!

Stoned Statues nähdään keväällä 2023 omalla klubikiertueellaan. Yhtye starttaa keikat Kouvolan House Of Rockista 24. maaliskuuta. Kiertueen seuraavat pitstopit ovat jo 31. maaliskuuta ennakkoon loppuunmyyty Helsingin Semifinal, 1. huhtikuuta Tampereen Yo-talo sekä 8 . huhtikuuta Jyväskylän Musta Kynnys.

Sakara Records sainasi yhtyeen elokuussa 2021 ja Stoned Statues julkaisi huhtikuussa 2022 huikeita arvioita saaneen debyyttialbuminsa Stoned Statues. Yhtye keikkaili albuminsa tiimoilta ympäri Suomen lähes kaikilla suurilla festivaaleilla, mm. Rockfestissä, Provinssissa, Tammefesteillä, Qstockissa, Kuopiorockissa, Knotfesteissä, Lost In Musicissa, keräten live-esiintymisistään pelkästään hehkutusta ulkomaita myöten. Debyyttialbuminsa keväällä 2022 julkaissut Stoned Statues huomioitiin alkuvuoden Emma Gaalassa upeasti kolmella ehdokkuudella. Yhtye oli ehdolla Vuoden Metalli, Vuoden Tulokas sekä Vuoden kotimainen artisti -kategoriassa (yleisöäänestys).

Keikat:

24.03. Kouvola, House Of Rock
31.03. Helsinki, Semifinal LOPPUUNMYYTY
01.04. Tampere, Yo-talo
08.04. Jyväskylä, Musta Kynnys
29.04. Helsinki, Kulttuuritalo w/ Stam1na
10.06. Helsinki, Sideways
01.07. Raahe, Raahe Festival
13.07. Turku, Metallivuori
14.07. Joensuu, Ilosaarirock
28.07. Valkeakoski, Työväen Musiikkitapahtuma
04.08. Pori, Porispere
05.08. Tampere, Saarihelvetti

https://StonedStatues.lnk.to/NotThatReal

Stoned Statues on:
Jenna Kosunen – laulu, basso
Markus Hakala – laulu, kitara
Allu Tanskanen – rummut

PR & Management:
Katja Vauhkonen / katja@kvauhkonen.com

Keikkamyynti:
Fullsteam Agency, Ari Koskinen / ari@fullsteam.fi

Stoned Statuesin uusi single luottaa tulevaan, kuuntele Until Falling

7.11.2022

ÄLÄ LAMAANNU, VAAN PIDÄ HUOLTA!

Stoned Statuesin uusi single luottaa tulevaan, kuuntele Until Falling

Vaihtoehtoisen metallin tuore tulokas Stoned Statues julkaisee uutta musiikkia. Kuuntele tänään julkaistu Until Falling tästä.

Until Falling on yhtyeen ensimmäinen single ensi vuonna julkaistavalta albumilta. Kappaleen sävellyksestä vastaa Stoned Statues ja sanoituksista laulaja-basisti Jenna Kosunen. Singlen on äänittänyt Jere Isberg, miksannut Miitri Aaltonen ja masteroinut Mika Jussila.

”Hetkittäin tuntuu vaikealta välittää yhtään mistään, koska maailmassa tapahtuu jatkuvasti karmeita asioita. Tulevaisuus tuntuu toivottomalta sekä tunnemme olevamme merkityksettömiä yksilöinä. Sen sijaan että lamaantuisimme, meidän kaikkien pitäisi huolehtia enemmän toisistamme ja pitää yhtä, koska maailmassa on myös paljon kaunista”, vakuuttaa Stoned Statues.

Stoned Statuesin uusi single Until Falling värittää hyvin maapallon tunnelmia niin globaalista perspektiivistä kuin yksilönkin tasolta. ”Elämä on ihanaa mutta myös sen kurjat puolet ovat aina läsnä. Eiköhän oteta härkää sarvista kiinni. We are not falling!”

Sakara Recordsin tuorein kiinnitys, Stoned Statues, julkaisi huhtikuussa 2022 huikeita arvioita saaneen debyyttialbuminsa Stoned Statues. Yhtye keikkaili debyyttialbuminsa tiimoilta ympäri Suomen lähes kaikilla suurilla festivaaleilla, mm. Rockfestissä, Provinssissa, Tammefesteillä, Qstockissa, Kuopiorockissa, Knotfesteissä, Lost In Musicissa, keräten live-esiintymisistään pelkästään hehkutusta ulkomaita myöten. Bändi esiintyy tänään perjantaina 4. marraskuuta Helsingin Korjaamolla – ja tiedottaa ensi vuoden tulevista keikoista pian.

https://StonedStatues.lnk.to/UntilFalling

Stoned Statues on:
Jenna Kosunen – laulu, basso
Markus Hakala – laulu, kitara
Allu Tanskanen – rummut

IKINÄ LAULAA UUDELLA SINGLELLÄÄN KATKERANSULOISESTA LUOPUMISESTA

7.10.2022

Kuuntele Hattara tästä
Kouvolalaislähtöinen moderni metallibändi Ikinä on löytänyt uuden makean pisteen metallin ja popin rajapinnasta tänään julkaistavalla Hattara -sinkullaan. Sakara Recordsin kautta julkaistava kappale on katkeransuloinen laulu luopumisesta. Kuuntele kappale tästä.

”Hattaran ensimmäinen versio syntyi pahimman korona-ajan keskellä, kun ei oikeastaan tiedetty onko bändillämme mitään tulevaisuutta. Tarina kehittyi siitä mutta biisin katkera sydän säilyi”, lausuu toinen Ikinän solisteista Katariina Sorsa.

Omaa visiotaan toteuttava metalliyhtye valmistelee kolmatta levyään ja raivaa vahvasti tietään suomenkielisen modernin metallin kentällä. 


Keikat:
20.10. On The Rocks, Helsinki 
5.11. Nuijamies, Lappeenranta 


IKINÄ on 

Katariina Sorsa: laulu
Tuuli Paju: laulu
Samuli Suokas: kitara
Santeri Paju: rummut
Aake Lämsä: basso, ohjelmointi

VILLE LAIHIALAN ENSIMMÄINEN SUOMENKIELINEN ALBUMI ILMESTYI TÄNÄÄN

9.9.2022

Kuuntele Ei meillä ole kuin loisemme

Ville Laihiala & Saattajat nähdään kattavalla klubikiertueella 1. lokakuuta alkaen

Suomalaisen metallimusiikin legenda Ville Laihiala (ex-Sentenced, ex-Poisonblack, ex-S-tool) julkaisee uransa ensimmäisen kerran musiikkia suomeksi. Ei meillä ole kuin loisemme -albumi ilmestyy 9. syyskuuta. Kappaleet ovat Ville Laihialan sanoittamia ja säveltämiä, tuotannosta vastaa Aksu Hanttu ja masteroinnista Svante Forsbäck. Levy julkaistaan Sakara Recordsin kautta. 

Ajatus suomenkielellä kirjoittamisesta syntyi jo yli kymmenen vuotta sitten, ja levyn teksteistä jopa yli puolet on jo tuolta ajalta.”Suomeksi kun kirjoittaa, niin turha paskan jauhaminen jää pois. Levyn lyriikat sisältää isyyttä, lapsuutta, rakkautta – omia ajatuksia maailmasta. Kliseisesti voi sanoa, että kirjoitin päiväkirjaa, jonne purin tummempia sävyjä omasta elämästä”, Laihiala kertoo. 

Albumilta on jo aiemmin julkaistu singlet Maailma loppuu, Kiinni juuriin maan sekä Ismo Alangolta lainattu cover Rakkaus on ruma sana. 

Ville Laihiala & Saattajat ensiesiintyminen nähtiin kesällä Oulun Qstock-festivaaleilla, virallinen kiertue starttaa lokakuun 1. päivä Seinäjoen Rytmikorjaamolta ja käsittää kahdeksan keikkaa ympäri Suomen.

Keikat:

01.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo w/ Kotiteollisuus

07.10. Jyväskylä, Lutakko

08.10. Lahti, Sammiosali

14.10. Tampere, Olympia

15.10. Kajaani, Kulma

28.10. Joensuu, Kerubi

29.10. Oulu, 45 Special

05.11. Helsinki, On The Rocks

VILLE LAIHIALA COVEROI ISMO ALANGON KLASSIKKOA

6.5.2022
Kuuntele Rakkaus on ruma sana tästä  

Ville Laihiala (ex-Sentenced, ex-Poisonblack, ex-S-tool) tarttuu toisella soolosinglellään suomalaisen rocklegendan Ismo Alangon Rakkaus on ruma sana -klassikkoon. Kuuntele tänään julkaistu single tästä.

Hassisen kone, Siekkarit ja Alangon soolotuotanto oli aikoinaan kovassa kuuntelussa Senareitten Euroopan rundeilla. Koti-ikävää lievittämässä. Noihin aikoihin tuli porukalla herkässä tilassa tätä kyseistä virttä mukana hoilattua ja taidettiinpa Tenkulan kanssa joskus miettiä, että josko coverois. No nyt coveroin.” -Ville Laihiala

Ville Laihiala & Saattajat soittaa ensimmäisen keikkansa Oulun Qstock-festivaaleilla 30. heinäkuuta. Debyyttialbumi julkaistaan syksyllä 2022 Sakara Recordsin kautta. 
Haastattelut & info: katja@kvauhkonen.comLevy-yhtiö: Sakara Records, info@sakararecords.comKeikat: Fullsteam Agency, toni@fullsteam.fi

STONED STATUES HEITTÄÄ KUULIJAN VAIHTOEHTOMETALLIN RAIKKAASEEN PÄÄTYYN

22.4.2022

Kuuntele tänään ilmestynyt debyyttialbumi ”Stoned Statues”

Harvoin tulee vastaan näin valmiita ja toimivia esikoislevyjä

5/5, Soundi

Yhtye nähdään kesällä Rockfestissä, Provinssissa, Tammerfesteillä, Qstockissa, Kuopiorockissa sekä Knotfestissä

Sakara Recordsin tuorein kiinnitys, Stoned Statues, julkaisee tänään debyyttialbuminsa Stoned Statues. Yhtyeen musiikki on yhdistelmä punk-asennetta ja alternativemetallia tarttuvilla laulumelodioilla. Albumin sävellyksistä vastaa koko yhtye ja sanoituksista laulaja-basisti Jenna Kosunen. Albumin on äänittänyt Jere Isberg, miksannut Miitri Aaltonen ja masteroinut Mika Jussila.

Levyltä kuulee sen, kun kolme tyyppiä erilaisista taustoista lyö päänsä yhteen ja alkaa luoda musiikkia. Kappaleet on raakoja, kauniita sekä mahtipontisia. Jokaisen omat musiikilliset vaikutteet ovat osa tätä levyä ja sen pohjalta syntyikin jotain aivan omalaatuista. Äänityksissä pidettiin huoli siitä että jälki olisi mahdollisimman luomua ja se janoinen raaka energia välittyisi kuulijalle”, kommentoi yhtyeen kitaristi Markus Hakala.

Stoned Statues tullaan näkemään 29. huhtikuuta Seinäjoen MARS-festivaaleilla Bar15:sta ja toukokuussa Helsingin On The Rocksissa (1.5.2022) sekä Tampereen Klubilla (5.5.2022). Kesällä yhtye keikkailee mm. Turun Knotfestissä, Seinäjoen Provinssissa, Oulun Qstockissa, Kuopiorockissa sekä Hyvinkään Rockfestissä.

Tuntuu hassulta että olemme soittaneet näitä kappaleita keikoilla jo yli kaksi vuotta mutta nyt levy on vihdoin konkreettisena teoksena maailmalla. Matka alkoi omakustanne projektista ja DIY toteutuksena tehdystä äänityksestä kavereiden kesken. Lopulta se päättyi jumalauta Sakara Recordsin kautta julkaisemiseen!”, yhtye fiilistelee. 

Debyyttialbumi sai tuoreessa Soundi-lehdessä täyden 5/5 -arvosanan; ”Bändin otteissa on voimaa, vimmaa, groovea, dynamiikkaa ja tarttuvuutta. Popahtava kertosäe voi vaihtua lennosta rushmaiseen progeiluun tai djent-jyystöön, mutta kaikki tapahtuu sulavasti ja luontevasti. Sävellys- ja sovituskynän terävyydestä kertoo myös se, että biisi kuin biisi toimisi myös instrumentaalina”, arvio Vesa Siltanen.

Keikat:

Pe 29.04. Seinäjoki, MARS-festivaali, Bar15

Su 01.05. Helsinki, On The Rocks 

To 05.05. Tampere, Klubi 

La 04.06. Hyvinkää, Rockfest

La 02.07. Seinäjoki, Provinssi

Pe 22.07. Tampere, Tammerfest (Klubi)

Pe 29.07. Oulu, Qstock

La 30.07. Kuopio, Kuopiorock

La 13.08. Turku, Knotfest

VILLE LAIHIALA POHTII IHMISEN IRTAANTUMISTA LUONNOSTA UUDELLA SINGLELLÄÄN

18.3.2022

Suomalaisen metallimusiikin legenda julkaisee ensimmäistä kertaa musiikkia soolona ja suomenkielellä

Kuuntele

Suomalaisen metallimusiikin legenda, Ville Laihiala (ex-Sentenced, ex-Poisonblack, ex-S-Tool), julkaisee uransa ensimmäisen kerran musiikkia suomeksi. Ville Laihiala & Saattajat -kokoonpanon ensimmäinen single on nimeltään Maailma loppuu. Katso Vesa Rannan ohjaama musiikkivideo.

”Virsihän käsittelee ihimisen irtaantumista luonnosta ja sen myötä itsestään. Sitten kadutaan ja korjaillaan, ku paska on jo housussa. Pääasia, että rahalla saa ja hevosella pääsee.” – Ville Laihiala.

Kappale on Ville Laihialan sanoittama ja säveltämä, tuotannosta vastaa Aksu Hanttu ja masteroinnista Svante Forsbäck. Sakara Recordsin kautta julkaistava albumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.

Tästä hetkestä toiseen
Minä takerrun loiseen
Itseään inhoavat ajatukseni mätänee

Näen, kuulen, tunnen kuin jäässä
Kaiken syövä vitutus päässä
Myrkky on häädettävä ulos

Vaadin, kerjään mutten välitä enää

Maailma loppuu metsänrajaan En pysty anteeksi antamaan

Niin se vastaa kuin uhoan
Kun omatuntoni tuhoan
Kerran yhtä luuta nyt vieras ja etäinen

Jos oli ennen, tänään on toisin
Nyt paisun, makaan ja loisin
Vieläkö yli talven yritän

Vaadin, kerjään mutten välitä enää

Maailma loppuu metsänrajaan
En pysty anteeksi antamaan
Ei sillan siltaa, ristinsieluakaan
En pysty anteeksi antamaan

Haastattelut & info: katja@kvauhkonen.com

Levy-yhtiö: Sakara Records, info@sakararecords.com

Keikat: Fullsteam Agency, toni@fullsteam.fi

Diablon seitsemän vuoden julkaisutauon katkaiseva uusi albumi When All the Rivers Are Silent ilmestyy tänään

25.2.2022

Kuuntele albumi täältä: https://Diablo.lnk.to/WatrasdiabloFC

Tänään julkaistava When All the Rivers Are Silent -albumi päättää Diablon peräti seitsemän vuoden mittaiseksi venähtäneen julkaisutauon. Yhtyeen edellinen albumi Silvër Horizon julkaistiin vuonna 2015 ja sitä edellinen albumi Icaros ilmestyi vuonna 2008, joten seitsemän vuoden kierrosta levyjen välillä näyttää muodostuneen yhtyeelle tavaksi. Yhtyeen laulaja-kitaristi Rainer Nygårdilla on levyn julkaisun alla kaikkensa antanut olo.

”Miten pitäisi aloittaa, kun haluaisi vältellä niitä tavanomaisimpia latteuksia? Tässä se nelinpelimme tulos nyt kuitenkin lopulta on, ja haluaisin vilpittömästi uskoa, että tällä epistolalla potku myös kantaa päätyyn saakka”, Nygård kertoo.

”Levyn tuotannon loppusuoralla mentiin välillä pitkin laitoja ja käytiin nöyrästi polvillaankin, mutta nyt pientä etäisyyttä tapahtumiin ottaneena lienee kiitollisuus päällimmäisin tunne. Kaikki saatiin lopulta tinkimättä maaliin hienoa kansitaidetta myöden. Jatko on ylemmän käsissä, mutta Maire on nyt laskeutunut!”, mies jatkaa.

When All the Rivers Are Silent -albumilla Diablo suuntaa juurilleen meren äärelle, kitaristiparivaljakko Rainer Nygårdin ja Marko Utriaisen kotimaisemiin Kalajoelle. Levyllä yhtye ruoskii itseään säästelemättä ja kovempaa kuin koskaan ennen. Tarinoissa kynttilä palaa molemmista päistä, mutta taidot eivät riitä käsijarrun vetämiseen.  Albumilta on lohkaistu kolme singleä, vuonna 2019 ilmestynyt Grace Under Pressure, 2020 ilmestynyt The Extinctionist sekä nyt tammikuun lopussa julkaistu The Stranger

”Monenlaisten tunteiden kirjoahan tässä on viimeiset vuodet naarattu. Sitä kirvelevintä spektriä on sitten jäsennelty sen ihmeemmin suodattelematta näiden riimien muotoon. Ruori on pyörinyt ajoittain ihan holtittomasti, kun huomiotalouden lihamylly on ottanut kapteenista kunnon niskaperseotteen. Vaikka lopussa vähän lipsahtaakin jo toivon puolelle, niin kyllä niitä kafkamaisia irtiottoja joutuu silti henkilökohtaisissa karikokouksissa selittelemään vielä monet kerrat parhain päin”, Nygård kertoo.

Yhtye lähtee albumin julkaisun jälkeen kauan odotetulle Suomen kiertueelle. Kiertue kattaa yhteensä 14 keikkaa ja se starttaa Kuopion Sawohouse Undergroundista perjantaina 11.maaliskuuta.

The Stranger -singlen julkaisun myötä on kentältä alkanut kuulumaan yhä enenevissä määrin siunailua ja hyväksyvää supinaa. Paimenet lähtevätkin nyt liikkeelle nöyrin mutta päättäväisin mielin ja laitamme sitten tupailloissa tunteet resonoimaan. Viime kerrasta onkin jo aikaa”, Nygård toteaa. 

When All the Rivers Are Silent – Tour 2022

Pe 11.03.2022                              Sawohouse Underground, Kuopio

La 12.03.2022                              Pato Areena, Kouvola

To 17.03.2022                              Klubi, Tampere

Pe 18.03.2022                              Lutakko, Jyväskylä

La 19.03.2022                              Rytmikorjaamo, Seinäjoki

To 24.03.2022                              Tavastia, Helsinki

Pe 25.03.2022                              Finlandia – klubi, Lahti

La 26.03.2022                              Wilhelm Club & Bar, Mikkeli

Pe 01.04.2022                              Amarillo, Kotka

La 02.04.2022                              Apollo, Turku

Pe 15.04.2022                              Basso Club, Oulu

La 16.04.2022                              WS -Arena, Vaasa

Pe 29.04.2022                              Ravintola Kerubi, Joensuu

La 30.04.2022                              Tuiskula, Nivala

Diablo – When All the Rivers Are Silent (Sakara Records)

  1. The Well of Grief
  2. Unhola
  3. Grace Under Pressure
  4. Jack of All Mistakes
  5. Titan
  6. The Stranger
  7. The Extinctionist
  8. Shackles of Fear
  9. Parathon
  10. When the Rivers Are Silent

Diablo:

Rainer Nygård – laulu, kitara 

Marko ”Kuula” Utriainen – kitara 

Aadolf Virtanen – basso 

Heikki Malmberg – rummut 

www.facebook.com/diablobandofficial

www.instagram.com/diabloperkele

www.diabloperkele.com/

Kuvia: www.sakararecords.com

Lisätietoja:

Sami Rikala/Sony Music, Sakara

sami.rikala@sonymusic.com

Puh. 0400 766 879

Keikat:

Tiina Vuorinen/RedBerg Agency Oy

tiina.vuorinen@redberg.fi

Diablo julkaisee uuden levyn ja lähtee kiertueelle

26.11.2021

9.00

Diablo-yhtyeen seitsemäs studioalbumi When All theRivers Are Silent julkaistaan perjantaina 25.helmikuuta 2022 Sakara Recordsin toimesta.

Myös yhtyeen maaliskuussa 2022 starttaava neljätoista keikkaa kattava levynjulkaisukiertue julkaistiin tänään.

When All the Rivers Are Silent -albumi on nyt ennakkotilattavissa täältä: https://Diablo.lnk.to/WATRAS

Tulevalla albumillaan Diablo suuntaa juurilleen meren äärelle, kitaristiparivaljakko Rainer Nygårdin ja Marko Utriaisen kotimaisemiin Kalajoelle. Levyllä yhtye ruoskii itseään säästelemättä ja todennäköisesti myös kovempaa kuin koskaan ennen. Tarinoissa kynttilä palaa molemmista päistä, mutta taidot eivät riitä käsijarrun vetämiseen.

”Harhamme kaikkivoipaisuudesta, huhutasoisen tiedon valjastaminen vihanpidon välikappaleeksi, huomiotalouden lihamylly, addiktiot ja mielen myrskytuulet. Siinäpä lyhykäisyydessään koordinaatit tälle levylle. Itselleni on vain jotenkin luontevampaa ammentaa näistä ihmiselon karikoista ja pistää sellaiseen nimensä alle. Kokemusasiantuntijan äänellähän tässä puhutaan”, yhtyeen nokkamies Rainer Nygård naurahtaa.

When All the Rivers Are Silent -albumilta on lohkaistu toistaiseksi kaksi singleä, vuonna 2019 ilmestynyt Grace Under Pressure ja viime vuonna julkaistu The Extinctionist. Levyn tekoprosessi onkin ollut poikkeuksellisen pitkä, jopa Diablon mittapuulla.

”Erehdyin parin singlejulkaisun jälkeen lähipiirissä naureskelemaan, että itkun kanssa näitä on tässä pitänyt tehdä, mutta olisi pitänyt olla vain hiljaa. Vaan eipä tarvitse edelleenkään hävetä tekemisiään, vaikka projektin kriittisimmissä vaiheissa peiliin ja kalenteriin katsominen viilsi kuin teräketju Arvi-sedän käsiä. Kun pistää itsensä kunnolla peliin, niin saa myös pidättää oikeuden jättää estradit pystypäin”, Nygård jatkaa.

Myönnän häkeltyneeni kun ensi kertaa näin rakenteilla olleen kevätkiertueen laajuuden. Arvostankin suuresti kentän luottamusta – semminkin kun olemme pitäneet jo varsin pitkään matalaa profiilia julkisten esiintymisten suhteen. Kyllä kansa näemmä tietää – edelleen”, Nygård toteaa. 

When All the Rivers Are Silent  Tour 2022

Pe 11.03.2022                              Sawohouse Underground, Kuopio

La 12.03.2022                              Pato Areena, Kouvola

To 17.03.2022                              Klubi, Tampere

Pe 18.03.2022                              Lutakko, Jyväskylä

La 19.03.2022                              Rytmikorjaamo, Seinäjoki

To 24.03.2022                              Tavastia, Helsinki

Pe 25.03.2022                              Finlandia – klubi, Lahti

La 26.03.2022                              Wilhelm Club & Bar, Mikkeli

Pe 01.04.2022                              Amarillo, Kotka

La 02.04.2022                              Apollo, Turku

Pe 15.04.2022                              Basso Club, Oulu

La 16.04.2022                              WS -Arena, Vaasa

Pe 29.04.2022                              Ravintola Kerubi, Joensuu

La 30.04.2022                              Tuiskula, Nivala

Diablo – When All the Rivers Are Silent (Sakara Records)

Julkaisu 25.2.20221. The Well of Grief2. Unhola3. Grace Under Pressure4. Jack of All Mistakes5. Titan6. The Stranger7. The Extinctionist8. Shackles of Fear9. Parathon10. When the Rivers Are Silent

Diablo:

Rainer Nygård – laulu, kitara 

Marko ”Kuula” Utriainen – kitara 

Aadolf Virtanen – basso 

Heikki Malmberg – rummut 

www.facebook.com/diablobandofficial

www.instagram.com/diabloperkele

www.diabloperkele.com/

STONED STATUES HEITTÄÄ KUULIJAN VAIHTOEHTOMETALLIN RAIKKAASEEN PÄÄTYYN

12.11.2021
Sakara Recordsin tuorein kiinnitys, Stoned Statues, julkaisee tänään ensimmäisen singlensä nimeltään Demento. Kappale on yhtyeen sävellys ja sanoista vastaa Jenna Kosunen. Dementon on äänittänyt Jere Isberg, miksannut Miitri Aaltonen ja masteroinut Mika Jussila.Stoned Statuesin tarina starttasi vuonna 2019,  kun lapsuudesta asti yhdessä musiikkia tehneet 22-vuotiaat Allu Tanskanen ja Markus Hakala tapasivat ikätoverinsa Jenna Kosusen Ahlmanin musiikkilinjalla Tampereella. Jo trion toisissa treeneissä syntyi ensimmäinen single, Demento. ”Demento oli eka biisi joka me kirjotettiin ja vedettiin laulujen kanssa treeniksellä. Se syntyi nopeasti ja yllätti koko jengin. Tästä seurasi intensiiviset pari kuukautta, jonka aikana sävellettiin debyytin muut biisit valmiiksi”, kommentoi yhtye. ”Lauloin ekan kerran Dementon bänditreeneissä ja jännitin tilannetta niin paljon etten tajunnu katsoa mun taakse kun Markus ja Allu rokkas sitä ihan täysiä ja vähän tipahti biisin jälkeen. Se tilanne on jäänyt tosi hyvin mieleen, koska siinä hetkessä ymmärsin että näiden ihmisten kanssa haluan lähtä tavottelemaan meidän yhteisiä unelmia”, fiilistelee laulaja-basisti Jenna Kosunen Yhtye treenasi tiiviisti ja alkoi buukkaamaan keikkoja itse ympäri Suomen. Lukuisten soitettujen iltamien jälkeen yhtye sai slotin Smuggler Rock -festivaaleilta, jossa yhtyeen keikka vakuutti paikan päällä olleen yleisön, muut esiintyvät artistit ja muutaman musiikkitoimittajan; puskaradion kautta saaman hehkutuksen kautta Sakara Records päätyi sainaamaan bändin nopeasti.Stoned Statuesin musiikki on yhdistelmä punk-asennetta ja alternative metallia tarttuvilla laulumelodioilla. Yhtyeen debyyttialbumi ilmestyy keväällä 2022 Sakara Recordsin kautta ja keikat myy Fullsteam Agency.

Keikat:
02.12.2021 Jyväskylä, Lutakko w/ Mokoma
04.12.2021 Helsinki, Tavastia w/ Mokoma
09.12.2021 Helsinki, Bar Loose w/ Everture, St.Aurora
10.12.2021 Seinäjoki, Rytmikorjaamo w/ Mokoma  
11.12.2021 Oulu, Teatria w/ Mokoma
17.12.2021 Kannus, Monari 


Stoned Statues on:Jenna Kosunen – laulu, basso
Markus Hakala – laulu, kitara
Allu Tanskanen – rummut
Haastattelut & info:
Katja Vauhkonen / katja@kvauhkonen.com

Keikkamyynti:
Fullsteam Agency, Ari Koskinen / ari@fullsteam.fi 

Levy-yhtiö:
Sakara Records