Kuuntele Itse tehty elämä tästä Suomirockin legenda Jarkko Martikainen julkaisi tänään yhdeksännen sooloalbuminsa. Kuuntele Itse tehty elämä tästä. ”Itse tehdyn elämän vastakohta on muiden minulle ”osoittama” elämä. Melko harvoin mutta silti aivan liian usein olen kuullut, mitä minun olisi jonkun muun mielestä sopivaa tehdä. Kehotus, ehdotus tai pyyntö on silloin verhottu käsky. Minulle on samantekevää, pyrkiikö sanoja sellaiseen tajuisesti vai ei, sillä päämääränsä on silti sama: toimimalla (tai jättämällä toimimatta) niin kuin hän sattuu ”oikeaksi” kokemaan saisin vastineeksi arvon, armon, hyväksyntää tai palaen hänen rakkaudellisuuden käsityksestään”, kuvailee Martikainen albuminsa teemaa.”Useat Itse tehdyn elämän laulut ovat saaneet alkunsa aamulla. Hitaasti heräillessä en ehdi hetimiten muuttua ”aikuiseksi”. Tarkoitan sitä sisäistä, usein ankaraa kriitikkoa, joka alkaa messuta monenmoisia epäileviä ja vähätteleviä väittämiä totuuksina.” Jarkko Martikainen on tehnyt ja esittänyt musiikkiaan jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Musisoinnin lomassa hän on myös julkaissut kolme kirjaa, ”Pitkät piikit ja muita kertomuksia” (Like, 2005), ”Yhdeksän teesiä” (Like, 2008) ja ”Lihavia luurankoja, laulujen sanat ja tarinat” (Like, 2020). Vuodesta 2002 alkanut satunnainen tuottajan työ on tapahtunut muun muassa Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukauksen (”Rajaportti”- ja ”Kylmä tila” –albumit), Timo Rautiaisen soolotuotannon (”Sarvivuori” – ja ”Loppuun ajettu” –albumit) sekä Samuli Putron (”Elämä on juhla”– ja ”Älä sammu aurinko” -albumit) kanssa. Pitkäkestoisimman työnsä Martikainen on tehnyt YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina: vuosina 1987 – 2018 yhtyetoiminta tuotti yhteensä 11 albumia, kaksi kokoelmalevyä ja historiikki-DVD:n. Soolotuotantonsa Martikainen käynnisti vuonna 2004 ”Mierolainen” –albumilla. Tänään Sakara Recordsin kautta julkaistu pitkäsoitto on Martikaisen yhdeksäs. Järkähtämätöntä livesuosiota nauttiva Jarkko Martikainen kiertää Suomea uuden musiikin siivittämänä jälleen ahkerasti. Keikat: 02.11.2023 KRAPIN PAJA, Tuusula 03.11.2023 KANNUSALI, Espoo 04.11.2023 RADIO ROCK -RISTEILY: SAKARA 20V, Turku 10.11.2023 KULTTUURITILA NUIJAMIES, Lappeenranta 11.11.2023 OHJELMARAVINTOLA MAXIM, Kuopio 12.11.2023 PATO-KLUBI, Kuusankoski 15.11.2023 AKUSTIIKKA , Ylivieska 16.11.2023 RAAHESALI, Raahe 17.11.2023 WANHA MESTARI NAVETTA, Haukipudas 18.11.2023 KUHMO-TALO, Kuhmo 24.11.2023 SUISTO-KLUBI, Hämeenlinna 25.11.2023 RAVINTOLA KAIRO, Kotka 08.12.2023 TAMPERE-TALO, Tampere 12.01.2024 LOGOMO//TEATRO, Turku 13.01.2024 SAVOY-TEATTERI, Helsinki 18.01.2024 RIO LIVE, Oulu 19.01.2024 LUTAKKO, Jyväskylä 20.01.2024 RYTMIKORJAAMO, Seinäjoki 28.01.2024 PORIN TEATTERI, Pori 01.02.2024 RIIHIMÄEN TEATTERI, Riihimäki 02.02.2024 KERUBI, Joensuu 03.02.2024 HOUSE OF OLAF, Savonlinna |
www.jarkkomartikainen.fi Haastattelut & info: Katja Vauhkonen, katja@kvauhkonen.com Keikat: Hannu Korhonen, hannu.korhonen@dexviihde.fi, puh. 044 064 7908 |