Kuuntele tänään julkaistu Sanni
Punkrock-yhtye Huora julkaisi tänään uuden singlen. Kuuntele Sanni tästä. Tänään julkaistu 7-tuumainen vinyyli sisältää Sanni -kappaleen llisäksi huhtikuussa julkaistun Timo Lahest -kappaleen.
”Sannin teksti syntyi odottamattomasta rakkauden ja toivon menetyksestä. Raa’an rehellisesti. Luulin etten selviä siitä koskaan, enkä ensiksi selvinnytkään, kunnes yhtäkkiä surun keskelle kasvoi tähänastisen elämäni selkein ymmärrys siitä millaista rakkautta haluan ja mitä ajattelen rakkauden olevan – suosittelen vastaamista näihin kysymyksiin”, kuvailee yhtyeen laulaja-sanoittaja Anni Lötjönen.
Punkrock-yhtye Huora nousi yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 julkaistun Kaikki uuniin -EP:n myötä. Tarttuvilla biiseillä ja tinkimättömällä live-menolla läpimurron tehnyt yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Hukutaan paskaan vuonna 2017 ja suoraan fyysisen albumilistan ykköseksi kivunneen kakkosalbuminsa Kosto Elää! vuonna 2018. Kolmas albumi Älä luovuta ilmestyi vuonna 2022 ja nousi suoraan virallisen albumilistan ykköseksi sekä noteerattiin kahdella Emma-ehdokkuudella (Vuoden Rock, Yleisöäänestys). Bändiin kuuluvat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.
Huora ja Sakara Records aloittivat yhteistyön alkuvuodesta 2023. Bändi valmistelee tällä hetkellä neljättä albumiaan, jonka aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.
Keikat:
25.08. JYVÄSKYLÄ Lutakon Lippa
20.10. NOKIA Kerhola
21.10. PORI Isomäki Rocks
27.10. MIKKELI Black Box Mikkeli
28.10. LAHTI Möysän Musaklubi