Sakara Records toteuttaa historiansa ensimmäisen ale-kampanjan Sakara Tour 06:n kunniaksi. Kaikilla levykauppiailla on mahdollisuus ostaa yksi erä Sakaran albumeita sellaisella tukkuhinnalla, että levyn hinta voi olla kaupassa esimerkiksi 12.90e. Lopullisen vähittäismyyntihinnan määrää kuitenkin kauppias. Alennus ei koske Rytmihäiriön uutuusalbumia Seitsemän surman siunausliitto. Kauppiaiden aleosto-oikeus päättyy samaan aikaa kiertueen kanssa.
Lisää uutisia
01.11.2019
Ikinä-yhtyeeltä tänään tymäkkä Millenniaalin itsehoito-opas epävarmaan aikuisuuteen -albumi
25.09.2019
JOUNI HYNYNEN PERUSTI UUDEN YHTYEEN
21.03.2016
STAM1NAN ELOKUUTIO ON ILMESTYNYT
12.02.2016